Mikrobiologian laboratorioille uudenlaiset toimiluvat

Mikrobiologian laboratorioille
uudenlaiset toimiluvat

Tarttuvien tautien laboratoriodiagnostiikka edellyttää toimilupaa, jonka lääninhallitus voi myöntää kuultuaan Kansanterveyslaitosta. Lupavaatimus koskee kaikkia tutkimuksia, jotka tähtäävät spesifisen mikrobietiologian selvittämiseen. Vain yksinkertaisimmat, negatiiviset tapaukset pois seulovat tutkimukset jäävät ulkopuolelle.

Viime vuoden aikana laboratorioista kerättiin tietoa muunmuassa tutkimusmenetelmistä, henkilökunnan koulutuksesta, sisäisestä ja ulkoisesta laadun-tarkkailusta. Alan tutkimuksia tehdään suurissa, monipuolisesti varustetuissa laboratorioissa, joissa välineistö ja osaaminen ovat korkealuokkaisia. Mutta yhä useammin niitä tehdään myös laboratorioissa, joissa ei ole juurikaan kliinisen mikrobiologian erikoisosaamista. Yksinkertaisten ja helppojen kaupallisten testien markkinoille tulo on merkinnyt, että eräitä kliinisen mikrobiologian tutkimuksia saatetaan tehdä "siinä sivussa" sellaisissakin laboratorioissa, joiden osaamisen painopiste on muualla.

Jälkimmäiseen ryhmään kuuluvien laboratorioiden työn laatu voi olla ongelmallista. Asiantuntijat ovat osoittaneet monia heikkouksia esimerkiksi nielun strepto-kokkiantigeenin osoitukseen käytetyistä pikamenetelmistä. Klamydiatutkimusten virheellisistä tuloksista on puhuttu paljon eikä varsin luotettavana pidetty HIV-pikatestikään löytänyt todellisessa kliinisessä käytössä neljästä tartunnan saaneesta kuin kolme.

Tällaiset virheet voivat vaarantaa yhtä lailla potilaan kuin yhteiskunnankin turvallisuuden. Monissa Euroopam maissa asiasta kannetaan kasvavaa huolta. Käytäntö on osoittanut, ettei menetelmäkohtainen ("kittikohtainen") valvonta yksin johda toivottuun tulokseen. Hyvä laatu voidaan varmistaa vain menetelmien valinnan, käytön ja käytön valvonnan riittävällä erikoisosaamisella.

toisen palstan alkuun

Lupien ehtoja hahmotellessaan Kansanterveyslaitos on suositellut tukilaboratoriojärjestelmän luomista. Koska pienillä, suppeaa tutkimusvalikoimaa käyttävillä laboratorioilla ei ole omasta takaa käytettävissä alan erikoisasiantuntemusta, voisivat ne turvautua tukilaboratorioon, joka neuvoisi mentelmien valinnassa, laaduntarkkailussa, henkilöstön koulutuksessa jne. Lupia puoltaessaan KTL on edellyttänyt tukilaboratorion kirjallista suostumusta ja siten myös selkeätä sitoutumista tehtävään. Tällainen järjestely edellyttää tietenkin sopimista kustannusten jaosta.

Tukilaboratorio voi olla vaikkapa sairaanhoitopiirin keskuslaboratorio. Yhtä hyvin se voi olla jokin muu sopiva laboratorio, jonka kanssa asiasta on päästy sopimukseen.

KTL on puoltanut toimilupia vain tutkimusvalikoimakohtaisena ja määräajaksi, jotta alalla tapahtuvaa kehitystä voidaan seurata. Tietojen päivittämistä varten on luotava yksinkertainen ja kevyt turhaa byrokratiaa välttävä järjestelmä. Samanaikaisesti tietojen keruun kanssa on myös aloitettu tavallisimpien tutkimusten "normittaminen", esimerkkinä klamydiadiagnostiikasta annettu suositus toisaalla tässä lehdessä. Myös Suomen Mikrobiologit ovat olleet asiassa aktiivisia ja valmistevat suosituksia useille eri tutkimuksille.

Kliinisen mikrobiologian laboratoriotutkimukset vaativat asiantuntemusta näytteenottomenetelmien valinnasta aina laboratoriolöydöksen tulkintaan saakka. Virheet voivat kostautua epidemiologisen seurannan ja torjunnan epäonnistumisena sekä potilaan hoidon vaarantumisena. On parempi, että virheet pyritään torjumaan ennakolta, vaikka jouduttaisiinkin käyttämään vapaita markkinavoimia raskaampaa byrokratiaa. Suuriin korvausksiin perustuvaa kontrollijärjestelmää on pidetty meidän oloihimme huonosti soveltuvana ja epätoivottavana koska sen vaikutus kohdistuu jo tapahtuneeseen vahinkoon.

Pauli Leinikki, KTL

Aineistoa lainattaessa lähde mainittava!