|
Lymen borrelioosia esiintyy kaikkialla Suomessa. Suomalaiset punkit
kantavat saman verran borreliaa kuin muuallakin maailmassa. Punkeista
löytyy kaikkia kolmea tunnettua Lymen borrelioosia aiheuttavaa
borrelialajia. Punkkien määrä ja borreliakantajuuden
aste vaihtelevat suuresti läheistenkin paikkojen kesken. Seronegatiivisuutta
voi esiintyä myös myöhäisborrelioosissa.
Serologisesti varmistettuja borreliooseja oli Orionin raportin mukaan
viime vuonna 448 (440 vuonna 1992). Nämä olivat pääasiassa
taudin myöhäismuotoja. Varhaismuotoja ja oireettomia infektioita
oli varmasti moninkertainen määrä. Borrelioosi on otettava
huomioon kaikkialla Suomessa tautiin sopiviin oireisiin syitä
etsittäessä. Paikallisia tartuntoja on todettu eteläisessä
Suomessa Vaasan ja Joensuun korkeudelle saakka. Punkkialueen ulkopuolella
asuvat ihmiset voivat saada tartunnan matkaltaan. Borrelioosi on yleinen
Etelä-Ruotsissa, Baltiassa, Venäjällä, Keski-Euroopassa
ja Amerikassa erityisesti itärannikolla. Tautia esiintyy myös
Aasiassa ja Afrikassa.
Puutiaispunkki levittää
Puutiaispunkki (Ixodes ricinus) on borrelioosin tärkein tartunnanlevittäjä
Suomessa. Se kykenee liikkumaan vielä viiden asteen lämpötilassa.
Saaristossa sen aktiivinen kausi ulottuu huhtikuusta marraskuuhun.
Myös paarma voi toimia tartunnanlevittäjänä, mutta
sen merkitys on vähäinen. Ahvenanmaalta, muualta saaristosta
ja Itä-Suomesta kerättyjen punkkien borreliakantajuus vaihtelee
hyvin suuresti lähekkäistenkin paikkojen kesken. Korkeimmillaan
kantajuus on 50 prosenttia, matalimmillaan vain muutama prosentti.
Täysin borrelioista vapaita punkkipopulaatioita ei ole löytynyt.
toisen palstan alkuun
|
|
Lajispesifisellä PCR-tekniikalla on tähän
mennessä tyypitetty viitisenkymmentä punkeista eristettyä
borreliakantaa. Näistä 60 prosenttia kuului lajiin B. garinii,
30 prosenttia lajiin VS 461 (ehdotettu lajinimeä B. afzelii) ja
10 prosenttia lajiin B. burgdorferi sensu stricto (valtalaji Amerikassa).
Suomessa esiintyy näin kaikkia kolmea tunnettua Lymen borrelioosia
aiheuttavaa lajia, amerikkalaista lajia kuitenkin vähiten.
Serologia kulmakivenä
Lymen borrelioosin diagnoosi on kliininen, jota laboratoriotutkimukset
tukevat. Serologia on edelleenkin borrelioosin laboratoriodiagnostiikan
kulmakivi. Siinä ei kuitenkaan saisi rajoittua vain yhden menetelmän
käyttöön. Flagelliinia käyttävät menetelmät
ovat kaupallisista testeistä luotettavimpia. Varhaisborrelioosi
on diagnostinen ongelma, johon uudet antigeenit eivät ole tuoneet
ratkaisua. Vasta-aineet voivat jäädä kehittymättä
myös myöhäisborrelioosissa, ja taudilla on taipumus olla
sitä vaikeampi mitä heikompi immuunivaste on. Jos diagnoosi
perustuu pelkkään serologiaan, voivat juuri eniten hoitoa
tarvitsisivat potilaat jäädä hoidotta. PCR-tekniikasta
on tullut arvokas lisä borrelioosin diagnostiikkaan. Seerumi ja
plasma ovat osoittautuneet hyviksi näytteíksi PCR-tekniikkaa
varten. Viljelynäytteitä kannattaa ottaa, jos tutkiva laboratorio
on lähellä.
Borreliaviljelyä ja borrelian DNA:n osoittamista PCR-tekniikalla
tekee toistaiseksi maksullisena palveluna vain KTL:n Turun osasto. Borreliavasta-aineita
määritetään Helsingin yliopiston sero-bakteriologian
laitoksessa, Turun yliopiston lääketieteellisen mikrobiologian
laitoksessa, Tampereen yliopistollisen sairaalan kliinisen mikrobiologian
laboratoriossa ja eräissä suurissa yksityislaboratorioissa.
Matti Viljanen, KTL
|
