|
Pohjois-Suomessa tehdyssä tutkimuksessa ilmeni, että
eläkeikäiset olivat odotettua haluttomampia ottamaan influenssarokotusta.
Rokotusta pidettiin tarpeellisena ja tehokkaana, eikä sivuvaikutuksia
pelätty. Myönteisten asenteiden lisäksi rokotuksen
hakemiseksi tarvittiin kuitenkin lisä-ärsyke, jollaiseksi
osoittautui terveydenhoitohenkilökunnan antama henkilökohtainen
rokotusneuvonta.
Oulun ja Lapin läänissä tarjottiin influenssarokotetta
syksyllä 1992 11 kunnan alueella jokaiselle 65 vuotta täyttäneelle,
yhteensä 19 500 henkilölle. Rokotukset tarjottiin osana
influenssa- ja pneumokokkirokotusohjelman kustannuksia ja vaikutuksia
selvittävää tutkimusta (PIR-tutkimus). Vain 53 prosenttia
otti rokotuksen ja kuntien välinen vaihtelu oli suuri, 39 prosentista
72 prosenttiin. Tulos poikkesi huomattavasti lapsille suunnattujen
rokotusohjelmien lähes 100 prosentin kattavuuksista. Syksyisten,
riskiryhmille tarkoitettujen influenssarokotusten kokemusten perusteella
odotettiin ainakin 80 prosentin kattavuutta. Rokotteiden huonosta
menekistä aiheutui ylimääräisiä kustannuksia,
kun terveydenhoitajien rokotuksiin varaamaa aikaa ei käytettykään
ja rokotteita oli hankittu liikaa.
Rokotuskysely eläkeikäisille
Heikon menekin ja suuren vaihtelun selvittämiseksi valitsimme
kolme kohdeväestöltään saman suuruista (noin 1500
yli 65-vuotiasta) kuntaa (Nivala, Raahe ja Suomussalmi), joissa rokotuskattavuus
vaihteli 41.5:stä 72 prosenttiin. Näiden kuntien 65 vuotta
täyttäneiden joukosta poimimme satunnaisesti 490 (10 %).
Kysyimme postitse heidän käsitystään rokotusten
tarpeellisuudesta, tehokkuudesta ja mahdollisista sivuvaikutuksista,
ja mistä he olivat kuulleet rokotuksista. Kysyimme myös
heidän mielipidettään influenssan ja keuhkokuumeen
vaarallisuudesta.
Kyselykaavakkeen palautti 83 prosenttia. Vastanneista 77 prosenttia
ilmoitti tarvitsevansa influenssarokotuksen ja 83 prosenttia uskoi
sen tehoon. Sivuvaikutuksia pelkäsi vain joka kuudes.
toisen palstan alkuun
|
|
Valtaosa (85 prosenttia) piti influenssaa vaikeana
tai melko vaikeana sairautena. Kuitenkin vain vähän yli puolet
vastanneista haki rokotteen terveyskeskuksesta. Kunnittaiset mielipiteet
eivät juuri eronneet.
Rokotusneuvonta on ratkaisevaa
Mikä sitten oli yhteistä rokotuksen hakeneille ja mikä
selitti kuntien väliset erot? Ratkaisevaa oli terveydenhoitohenkilökunnan
antama henkilökohtainen rokotusneuvonta. Niistä, jotka muistivat
terveydenhoitajan tai lääkärin kertoneen rokotuksista,
85 prosenttia haki influenssarokotuksen. Neuvontaa vaille jääneistä
vain 42 prosenttia otti rokotuksen. Myös kuntakohtainen rokotuskattavuus
oli yhteydessä terveydenhoitohenkilökunnan aktiivisuuteen.
Sairauden uhka, rokotteen tehoon uskominen ja sen tarpeellisena kokeminen
ei vielä riitä saamaan vanhuksia hakemaan rokotusta. Valitettavasti
vain joka kymmenes muisti lääkärin ja vajaa kolmannes
terveydenhoitajan maininneen rokotuksista. Johtuuko tämä kontaktien
puuttumisesta vai käyttämättä jääneistä
neuvontatilaisuuksista on epäselvää.
PIR-tutkimuksen perusteella on ilmeistä, ettei vanhusten riittävän
rokotuskattavuuden saavuttaminen ole itsestäänselvää.
Terveydenhoitohenkilökunta voi vaikuttaa tehokkaasti väestön
halukkuuteen hakea rokotus. Jos influenssa- ja pneumokokkirokotusten
kohderyhmiä ryhdytään laajentamaan, tai jokin muu rokotusohjelma
halutaan koko väestöryhmän kattavaksi, kampanja ehkä
pitäisikin aloittaa terveydenhoitohenkilökunnasta. Heitä
pitäisi motivoida kertomalla rokotusten tehokkuudesta, tarpeellisuudesta
sekä heidän omista vaikutusmahdollisuuksistaan ihmisten käyttäytymiseen.
Terveydenhoitohenkilökunnan myötämielinen ja aktiivinen
suhtautuminen turvaisi väestön suojaamisen kannalta riittävän
rokotuskattavuuden sekä rokotuksiin ohjattavien voimavarojen tehokkaan
käytön.
Pekka Honkanen, KTL
|
