|
Tuberkuloosi ja tietyt muiden mykobakteerien aiheuttamat infektiot
kuuluvat AIDS-diagnoosin indikaattorisairauksiin HIV-infektion luokittelussa.
Tuberkuloosi kehittyy HIV-potilaalle usein ensimmäisenä indikaattorisairauksista
veren CD4-solujen tason ollessa kohtalaisesti madaltunut (0,2-0,3x109/litra).
HIV-infektoituneilla yli kahdessa kolmasosassa tuberkuloosi voi olla
todettavissa keuhkojen ulkopuolella. Muut mykobakteerit aiheuttavat
kliinisen sairauden useimmiten vasta pitkälle edenneessä AIDS-vaiheessa.
Tuberkuloosi leviää nopeasti
HIV-potilaiden keskuudessa tuberkuloosi voi levitä räjähdysmäisesti.
Altistuksen jälkeen yli kolmasosa HIV-potilaista on saanut tuberkuloosin
viiden kuukauden kuluessa, kun taas terveistä altistuneista vain
2-4 prosenttia saa tuberkuloosin vuoden kuluessa.
Suomessa on 4.9.1995 mennessä tuberkuloosi todettu 13 HIV-potilaalla
(5 %) AIDS-diagnoosin aiheuttavana indikaattorisairautena, joista kahdeksan
on ollut keuhkotuberkuloosia.
Yhdysvalloissa tuberkuloosin lisääntyminen 1980-luvulla
tapahtui HIV-epidemian voimakkaan kasvun myötä. HIV-epidemia
oli kuitenkin vain yksi osatekijä tuberkuloosin lisääntymiseen,
vähintään yhtä tärkeitä olivat mm. kodittomuus,
huumeidenkäyttö ja lisääntyneet tapaukset maahanmuuttajien
keskuudessa. Samanaikaisesti tuberkuloosin hoitojärjestelmät
heikkenivät, minkä seurauksena hoidon taso laski. Tietyillä
alueilla New Yorkissa 83 prosenttia todetuista tuberkuloositartunnoista
ei saanut asianmukaista tuberkuloosilääkitystä edes kolmea
kuukautta.
HIV-infektion ja tuberkuloosin yhteisvaikutusten uhkakuvat toteutuivat
Yhdysvalloissa niissä laitosepidemioissa, joissa moniresistentit
Mycobacterium tuberculosis -kannat levisivät nopeasti aiheuttaen
noin 80 prosentin kuolleisuuden HIV-potilaille. Näissä epidemioissa
sairastui myös henkilökuntaa ja muita potilaita. Synkkien
tulevaisuudennäkymien vuoksi tuberkuloosin hoitojärjestelmät
saivat lisäresursseja, hoitojärjestelmiä muutettiin ja
mm. valvottua avohoitoa lisättiin lääkityksen toteuttamiseksi.
Tämän kaiken seurauksena tuberkuloositilanne on kääntynyt
suotuisammaksi mm. New Yorkissa.
Kehitysmaat
Kehitysmaissa HIV-infektion ja tuberkuloosin samanaikaisuus on tavallista.
Tansaniassa keuhkojen takia tutkituista HIV-potilaista joka
toisen palstan alkuun
|
|
toisella oli myös tuberkuloosi. Latinalaisesta
Amerikasta on raportoitu HIV-keskuksessa esiintyvän 15 prosenttia
tuberkuloosia.
Kehitysmaissa HIV-epidemia tulee pahentamaan tilannetta, koska aikaisempaa
suurempi osuus tuberkuloosialtistuksista johtaa aktiiviin tuberkuloosiin.
Lisäksi HIV-infektioon liittyvä tuberkuloosin oireettoman
ajan lyhentyminen johtanee taudin leviämisen kiihtymiseen. Tehokkaiden
hoitojärjestelmien kehittäminen ja ylläpitäminen
ei ole sujunut ongelmitta kehitysmaissa, tehokkaan tuberkuloosirokotteen
kehittäminen olisikin entistä tärkeämpää.
Muut mykobakteeri-infektiot
Mycobacterium aviumin aiheuttama yleistynyt infektio on tavallisin
HIV-potilaille kehittyvä mykobakteeri-infektio niissä teollisuusmaissa,
joissa tuberkuloosia esiintyy vähän. Yleistynyt M. avium
-infektio kehittyy tavallisimmin varsin pitkälle kehittyneessä
HIV-infektiossa, tavallisimmin veren CD4-solujen määrä
on diagnoosihetkellä alle 0,05x109/litra. On edelleen epäselvää,
saadaanko yleistyneeseen infektioon johtava M. avium -tartunta
hengitysteiden vai ruuansulatuskanavan kautta. M. aviumin tartuntalähteeksi
on kuvattu mm. sairaalan vesijohtovettä tai jokivettä. Myös
muut mykobakteerilajit, kuten M. intracellulare, M. kansasi
ja M. genavense voivat toisinaan aiheuttaa AIDS-vaiheen potilaille
vakavia infektioita.
Yleistynyt mykobakteeri-infektio on AIDS:n indikaattoritautina KTL:n
HIV-rekisterissä 7 prosentissa tapauksista. Kuitenkin Auroran sairaalassa
saatujen kokemusten mukaan yleistyneen M. avium -infektion saa
AIDS-potilaista ennen kuolemaansa yli 30 prosenttia. Yhdysvaltalaisten
tutkimustulosten mukaan erittäin matalilla veren CD4-solutasoilla
(<0,02x109/litra) yleistyneen M. avium -infektion
riski voi olla jopa 50 prosenttia, jos AIDS-diagnoosista on kulunut
2,5 vuotta.
Kirjallisuutta:
1. Barnes P F, Barrows S A. Tuberculosis in the 1990s. Ann Intern
Med 119: 400-410; 1993.
2. Espinal M A, Reingold A L, Koenig E, ym. Screening for active tuberculosis
in HIV testing centre. Lancet 345: 890-893; 1995.
3. Nightingale S D, Byrd L T, Southern P M, ym. Incidence of Mycobacterium
avium-intracellulare complex bacteremia in human immunodeficiency virus-positive
patients. J Infect Dis 165: 1082-1085; 1992.
Matti Ristola, Auroran sairaala
(90) 4701
|