|
Suurimmalla osalla väestöstämme on
vasta-aineita keuhkoklamydiaa (Chlamydia pneumoniae) vastaan
osoituksena joskus tapahtuneesta infektiosta. Hengitystieinfektioita
aiheuttava keuhkoklamydia jää usein piilevänä elimistöön
ja saattaa johtaa astman, kroonisen bronkiitin, keuhkosyövän
tai sepelvaltimotaudin ja sydäninfarktin syntymiseen. Näiden
ehkäisemiseksi rokote voisi olla tärkeä ja ehkä
paras keino. Mutta millainen rokote?
Paljon kauemmin tunnettua Chlamydia trachomatista vastaan ei
ole rokotetta vieläkään. Parikymmentä vuotta sitten
apinoilla kokeiltu rokotekandidaatti ei suojannut infektiolta, vaan
pikemminkin pahensi siihen liittyvää tulehdusta. Keuhkoklamydian
aiheuttaman infektion luonne on opittava tuntemaan erittäin hyvin,
jotta voitaisiin varmistua siitä, ettei kehitettävällä
rokotteella ole epätoivottavia vaikutuksia.
Geenitekniikka tulee apuun
Klamydiarokotteen kehittämisessa on lähdettävä
alusta. On tunnettava taudinaiheuttaja hyvin, jotta siitä voidaan
etsiä rokotteeksi sopivia rakenneosia. Keuhkoklamydian kasvattaminen
suurina määrinä on vaikeaa, mikä ei välttämättä
ole suuri haitta tutkimukselle tai edes rokotteen tuotannolle tänä
geenitekniikan aikakautena. Vaikeasti kasvatettavan mikrobin geenejä
voi "pyydystää" esimerkiksi PCR-reaktion avulla
ja siirtää ne toiseen isäntäorganismiin, esimerkiksi
täysin haitattomaan Bacillukseen, joka sitten tuottaa geenien
koodaamia proteiineja helposti eristettävässä muodossa.
Koe-eläinmalli helpottaa olennaisesti rokotteen kehittämistä.
Siihen sopivat eläimet, joissa tutkittavan mikrobin tiedetään
aiheuttavan ihmisen infektiota muistuttavan taudin. Keuhkoklamydian
toisen palstan alkuun
|
|
tutkimisen kannalta hiirimalli on hyvä, helppo
ja halpa: nenätippana annetut keuhkoklamydiat aiheuttavat hiirelle
vähäoireisen ohimenevän keuhkotulehduksen, jossa vallitsevat
samat tulehdussolut kuin ihmisenkin klamydiakeuhkokuumeessa. Hiljattain
on selvinnyt, että myös hiirimallissa keuhkoklamydiainfektio
muuttuu piileväksi ja että sillä voidaan siksi tutkia
kroonisen infektion aktivoitumista.
Immuniteetti hiirille
Seuraava kysymys on, kehittääkö hiiren keuhkoklamydiainfektio
uudelta infektiolta suojaavan immuniteetin. Näin onkin: parantuneen
infektion jälkeen hiirelle annetut keuhkoklamydiat lisääntyvät
hiiren keuhkoissa tuskin lainkaan. On myös todettu, että infektiolta
suojaava immuniteetti voidaan siirtää toisiin hiiriin immunisoitujen
hiirten seerumin avulla. Immuniteettia välittävät vasta-aineet,
joiden avulla on voitu etsiä niitä klamydian rakenneosia,
joihin vasta-aineet tarttuvat. Parhaita reagensseja ovat tässä
työssä vain yhtä antigeenia tunnistavat monoklonaaliset
vasta-aineet, joita KTL:n klamydiatyöryhmä on jo löytänyt.
Vasta-aineet eivät varmaankaan ole ainoa keuhkoklamydiainfektiolta
suojaava tekijä. Myös erilaisten T-solujen voi odottaa osallistuvan
immuunipuolustukseen. Rokote ja sen antotapa pitää suunnitella
sellaisiksi, että se stimuloi suojaavaa T-soluvastetta ja välttää
haitallisen vasteen. Nykyiset tiedot eri T-solutyypeistä ja eri
sytokiinien merkityksestä antavat hyvän syys uskoa, että
rokotevastetta pystytään ohjaamaan toivotulla tavalla, kunhan
tiedetään, mitä toivotaan.
KTL:n klamydiarokoteryhmä,
yhteydenotot Nina Rautonen (90) 47441
|
