|
Rokotteen synnyttämä hyvä immuunivaste
riippuu puolustussolujen (T- ja B-lymfosyytit) aktivoitumisesta sekä
välittäjäaineiden (sytokiinien) tuotannosta. Näitä
tutkimalla voidaan arvioida, millainen rokote aiheuttaa parhaan ja toivotun
vasteen. Soluvasteiden ja sytokiinien määrittäminen teknisesti
ei kuitenkaan ole kovin helppoa. Immuunivasteen kehittymistä seurataankin
usein määrittämällä vasta-aineita, jotka ovat
rokotteen suojavaikutuksen kannalta tärkeitä.
Useimmissa bakteerirokotteissa vasta-aineet ovat luultavasti tärkein
suojan kehittävä immuunivasteen osa. Usein tiedetään
ns. taudilta suojaava vasta-ainetaso. Se tarkoittaa pienintä vasta-ainepitoisuutta,
joka rokotteen tehotutkimuksissa on yhdistettävissä suojaan
tai joka suojaa koe-eläintä bakteerin aiheuttamalta infektiolta.
Vasta-aineita määritetään myös silloin kun
suojaavan vasteen oletetaan perustuvan soluvälitteiseen immuniteettiin.
Tällöin saatetaan mitata viruksia neutraloivia tai solun sisällä
elävän bakteerin tai jonkin viruksen rakenteen tunnistavia
vasta-aineita.
Määrän lisäksi laatu
Tavallisesti vasta-aineiden määrän mittaamisessa käytetään
yksinkertaisia serologisia menetelmiä, joilla saadut tulokset usein
riittävät kertomaan rokotuksen onnistumisesta. Tulosten tulkinta
ei kuitenkaan aina ole yksiselitteistä. Pelkkää määrää
mittaavat tekniikat eivät välttämättä anna
vastausta siihen toimivatko vasta-aineet halutulla tavalla. Tarvitaan
toiminnallista aktiivisuutta mittaavia, usein monimutkaisia ja vaikeasti
kontrolloitavia menetelmiä, joissa mitataan vasta-aineiden kykyä
opsonofagosytoida, tappaa bakteereita tai neutraloida toksiineja. Sellaisia
ovat myös koe-eläinmallit, joissa matkitaan ihmisen infektiota
ja yritetään ehkäistä sitä joko aktiivisesti
rokottamalla tai passiivisesti antamalla vasta-aineita.
Joskus tarvitaan myös testejä, jotka selvittävät
vasta-aineiden ja antigeenin sitoutumisen voimakkuutta. Selvittämällä,
miten näistä toiminnallisista testeistä ja kliinisistä
tehotutkimuksista saadut tulokset korreloivat vasta-ainemääritysten
kanssa, voidaan määritellä erilaisia suojan merkkejä.
Tällaisten löytyminen mahdollistaa rokotteen suojatehon arvioimisen
yksinkertaisten serologisten testien avulla esim. kurkkumätä-,
jäykkäkouristus- ja hemofilusrokotteille.
Rokotteet neutraloivat myrkkyjä
Kurkkumätä- ja jäykkäkouristusrokotteilla
saadaan vasta-aineita, jotka estävät näiden bakteerien
taudinaiheuttamiskyvyn kannalta tärkeitä myrkkyjä, difteria-
ja tetanustoksiineja. Rokotuksen onnistumista tutkittaessa määritetään
myrkyille ominaisten vasta-aineiden määrää tai mitataan
vasta-aineiden myrkkyjä neutraloivaa kykyä joko soluviljelmässä
tai joskus harvoin koe-eläimissä. Väestö on suojattu
taudilta, jos bakteerin myrkkyä vastaan löytyy neutraloivia
vasta-aineita. Mielenkiintoista on, että tehokas
toisen palstan alkuun
|
|
rokotus hävittää kurkkumätää
aiheuttavan bakteerin, vaikka vasta-aineet estävät vain sen
yhden, solun ulkopuolelle erittyvän myrkyn vaikutuksen. Ilmiön
vaikutustapaa ei ole pystytty riittävästi selvittämään.
Auttaja-T-solujen kanssa ja ilman
Myös kapselipolysakkaridirokotteiden (hemofilus-, meningokokki-
ja pneumokokkirokotteet) osalta on selvää näyttöä
siitä, että hyvä vasta-ainevaste korreloi suojan kanssa.
Kapselipolysakkaridit saavat aikaan vasteen ilman auttaja-T-soluja.
Tällöin ei synny immunologista muistia, vaan suoja perustuu
pelkästään kiertäviin vasta-aineisiin.
Uudet konjugaattirokotteet (hemofilus ja pneumokokki) ovat erilaisia.
Niissä kapselipolysakkaridi on liitetty valkuaisaineeseen. Samalla
rokotteen muuttunut luonne nostaa auttaja-T-solujen avun tärkeäksi
ja immunologinen muisti kehittyy. Suojan serologisten korrelaattien
määrittäminen on vaikeampaa. Rokotetulle, jolla ei ole
mitattavia määriä vasta-aineita, saattaa kehittyä
immunologisen muistin ansiosta nopea ja suojaava vaste hänen saadessaan
hemofilus- tai pneumokokkibakteerin vaikka nenänieluun. Monien
hemofiluskonjugaattirokotteiden tehotutkimusten perusteella tiedetään
paljonko vasta-aineita täytyy muodostua, jotta rokote olisi tehokas.
Enää ei uusille hemofilusrokotteille tarvitse tehdä laajoja
tehotutkimuksia, vaan rokotteen osoittaminen vasta-ainemäärityksin
yhtä immunogeeniseksi kuin aikaisemmat, suojaavat rokotteet riittää.
Hinkuyskärokote kehittyy
Nykyisellä, tapettuja kokonaisia bakteereita sisältävällä
hinkuyskärokotteella saadaan mitattavia vasteita monille hinkuyskäbakteerin
pintaosille. Selvää vasta-aineiden ja suojan korrelaatiota
ei ole kuitenkaan pystytty esittämään, sillä suojaavaa
seerumin vasta-ainepitoisuutta ei ole kyetty määrittämään.
Ehkä uudet asellulaariset hinkuyskärokotteet, jotka sisältävät
vain muutaman hinkuyskäbakteerin osan, mahdollistavat onnistuneen
rokotuksen serologisten korrelaattien selvittämisen.
Uusilla salmonella- ja kolerarokotteilla pyritään kehittämään
suoja limakalvojen kautta. Seerumin vasta-aineiden määrittäminen
ei silloin ole paras tapa mitata rokotuksen onnistumista. Näiden
rokotteiden osalta pyritäänkin selvittämään
paikallista immuniteettia, mihin saattaa liittyä lukuisia ongelmia.
Seerumin vasta-ainemääritykset ovat olennaisia niin bakteeri-
kuin virusrokotteita kehitettäessä ja väestön immuniteettia
seurattaessa. KTL onkin perustamassa seerumipankkia, jonka avulla voidaan
seurata väestön immuniteetin muutoksia rokotteiden, rokotusohjelmien
ja epidemiologisten tilanteiden vaihtuessa.
Helena Käyhty, KTL
(90) 47 441
|
