Liikunnan suosio kasvoi

Liikunnan suosio kasvoi

Yhä suurempi osa työikäisistä suomalaisista liikkuu vapaa-aikanaan. Vähintään kaksi kertaa viikossa harrasti vapaa-ajan liikuntaa vuonna 1994 61 prosenttia. Naiset kävelivät ja pyöräilivät työmatkojaan huomattavasti miehiä innokkaammin.

Suomalaisen aikuisväestön terveyskäyttäytyminen -seurantatutkimuksessa (AVTK) tarkastellaan 15-64 -vuotiaiden terveystottumuksia. Liikunnan yleisyyttä on tutkittu kysymällä vapaa-ajan liikunnan harrastamisesta ja työmatkaliikunnasta.

Vapaa-ajan liikunnan harrastaminen on yleistynyt koko seitsemäntoista vuoden tutkimusjakson ajan. Viime vuonna sekä miehistä että naisista 61 prosenttia ilmoitti harrastavansa vapaa-ajan liikuntaa vähintään kahdesti viikossa.

toisen palstan alkuun

Työmatkojen liikkuminen kävellen tai pyöräillen harvinaistui 1990-luvun alkuun saakka, mutta on viime vuosina taas hieman yleistynyt. Viime vuonna työssä käyvistä naisista 52 prosenttia ja miehistä 29 prosenttia käveli tai pyöräili työmatkoillaan vähintään 15 minuuttia päivässä.

Asiasta enemmän:

Helakorpi S, Berg M-A, Uutela A, Puska P. Suomalaisen aikuisväestön terveyskäyttäytyminen, kevät 1994. Kansanterveyslaitoksen julkaisuja B 8/1994

Satu Helakorpi, KTL
(90) 474 4616


Aineistoa lainattaessa lähde mainittava!