Etelä-Suomen meningokokkiepidemiassa kaksi kantaa

Etelä-Suomen meningokokkiepidemiassa kaksi kantaa

Helmikuussa sairastui kahden viikon aikana Etelä-Suomessa neljä varusmiestä ja kolme siviiliä meningokokkisepsiksen oirein. Ainakin Riihimäen varusmiesten sairastumiset näyttivät liittyvän toisiinsa. Maaliskuussa 10 vrk tauon jälkeen ilmaantui lisää meningokokki-infektioita. Maaliskuun loppuun mennessä KTL:n tietoon on tullut kaikkiaan 15 sairastumista. Kahteen viikkoon ei kuitenkaan ole ilmaantunut yhtään mikrobiologisesti varmistettua tapausta.

Potilaiden bakteerikantojen laboratoriotutkimukset osoittivat, ettei kyseessä ole yksi saman bakteerityypin aiheuttama epidemia. Liikkeellä on sekä B- että C-ryhmän meningokokki-infektioita.

Kansanterveys-lehdessä 3/95 selostettiin meningokokkitaudin oireita, puolustusvoimissa käynnistettyjä toimia sekä laboratoriotutkimuksia. Maaliskuisista, uusista tapauksista kolme on ollut varusmiehiä Parolan, Vekaranjärven ja Säkylän varuskunnissa sekä neljä siviilihenkilöitä, joista kaksi Helsingissä, yksi Kaarinassa ja yksi Raumalla. Näiden lisäksi on tullut tietoon yksi sepsistapaus helmikuun alussa Eurassa.

Potilaiden taudinaiheuttajista on tyypitykseen saatu 11; niistä kuusi kuului ryhmään B ja viisi ryhmään C. Kaikki C-ryhmän kannat olivat samaa alatyyppiä (2a:P1.5), jota on tavattu yhteensä yhdeksältä potilaalta kesästä lähtien Lounais-Suomessa. B-ryhmän kannoista viisi erosi toisistaan ja Norjan epidemian tyyppikannasta (15:P1.7,16) vain hyvin vähän.

KTL:een seurantaryhmä

Maaliskuisten tapauksien ilmaannuttua KTL:ssä päätettiin kutsua koolle asiantuntijaryhmä. Siihen kuuluu KTL:n, HYKS:n ja puolustusvoimien lääkintäjohdon edustajia. Ryhmä laatii ennusteita mahdollisen meningokokkiepidemian kehittymisestä, kartoittaa tilannetta ja antaa suosituksia meningokokkitaudin ehkäisemis- ja toteamistoimiksi. Tähän mennessä ryhmä on laatinut mm. estolääkityssuosituksen ja toimenpidesuosituksen sairaanhoitopiireille, infektiolääkäreille ja lääninlääkäreille sekä käynnistänyt tutkimuksen varusmiesten nielukantajuudesta. Ryhmä on varautunut seuraamaan tilannetta useita kuukausia.

Varusmiesten nielunäytteistä eristettyjen meningokokkikantojen tyypitykset

Profylaksisuositus

Kansainvälisten suositusten mukaisesti mikrobilääkeprofylaksia suositellaan henkilöille, jotka ovat olleet läheisessä kosketuksessa

toisen palstan alkuun

meningokokkitautiin sairastuneen kanssa edeltäneen viikon aikana. Läheisellä kosketuksella tarkoitetaan ateriointia, nukkumista yhdessä, ym. läheistä (sylki)kontaktia. Normaalisti lähikontakteja ovat oman perheen jäsenet, samaan päiväkoti- ja hiekkalaatikkoryhmään kuuluvat sekä vakituiset poika- ja tyttöystävät. Koulussa saman luokan oppilaat ovat lähikontakteja keskenään, eri luokkien eivät. Sairaanhoitohenkilökunnasta tarvitsevat estolääkityksen vain ne, jotka ovat hoitotoimissa joutuneet välittömään sylkikontaktiin (esim. suusta-suuhun elvytys) potilaan kanssa. Estolääkitys annetaan myös potilaalle itselleen, koska esim. suoneen annettu penisilliini ei lopeta nielukantajuutta.

Estolääkitys on aloitettava nopeasti. Seuraavia lääkkeitä ja annostuksia suositellaan: 1) yli 15-vuotiaille fluorokinolonia kerta-annoksena, esim. siprofloksasiinia 500 (-750) mg tai ofloksasiinia 400 mg, 2) alle 15-vuotiaille rifampisiinia 10 mg/kg, kuitenkin kerralla enintään 600 mg; lääke annetaan kahtena peräkkäisenä päivänä kumpanakin kaksi annosta, 3) potilaille, joille edellämainitut lääkkeet eivät sovi (esim. raskaana olevat) keftriaksonia kerta-annoksena 50 mg/kg, kuitenkin enintään 250 mg, injektiona lihakseen.

Estolääkityksen lisäksi annetaan lähikontakteille 1-2 vuoden iästä ylöspäin annos meningokokkirokotetta (Mencevac), mikäli potilaan taudin aiheuttaja kuuluu ryhmään C tai sitä harvinaisempiin ryhmiin A, W135 ja Y.

Kannat talteen ja tyypitykseen

Epidemiatilanteen seuraaminen vaatii ajantasaiset tiedot tapauksien esiintymisestä (paikka, aika, potilaan ikä ym.) sekä aiheuttajabakteerien tyyppijakautumasta. KTL tyypittää viivytyksettä saamansa potilaskannat ja vertaa tuloksia mm. nielukantojen tyyppeihin. Lääkärien ja laboratorioiden on tärkeää huolehtia, että potilaista otetaan näytteet ennen mikrobilääkitystä ja että eristetyt bakteerikannat tietoineen lähetetään nopeasti KTL:een. Paitsi normaalia kirjallista tartuntatauti-ilmoitusta olisi hoitavan lääkärin ja laboratorion nopean tiedonkulun varmistamiseksi tehtävä puhelin- tai fax-ilmoitus jokaisesta epäillystä meningokokki-infektiosta sairaanhoitopiirin infektiolääkärille ja KTL:n infektioepidemiologian osastolle (p. 90-47441, fax 90-4744468). Asiantuntijaryhmä P. Mäkelä, KTL J. Eskola, KTL M. Ristola, KTL M. Jahkola, KTL M. Peltola, HYKS V. Valtonen, HYKS R. Visakorpi, Puolustusvoimat

Matti Jahkola, KTL

Matti Ristola, KTL

(90) 47 441

Aineistoa lainattaessa lähde mainittava!