Huumeita liikenteessä yhä enemmän

Huumeita liikenteessä yhä enemmän

Huumausaineilla on liikenneonnettomuuksia lisääviä vaikutuksia. Kannabis tekee tokkuraiseksi ja heikentää etäisyyden ja nopeuden arviointikykyä. Amfetamiini lisää riskinottoa, aiheuttaa agressiivisuutta ja voi johtaa psykoottisiin reaktioihin.

Psykodeeliset aineet aiheuttavat aistivääristymiä ja paniikkireaktioita. LSD:n ja joskus kannabiksen aiheuttamat, äkillisesti ilmaantuvat jälkimatkat voivat johtaa kuoleman tuottavaan onnettomuuteen, vaikka aine on poistunut elimistöstä jo kuukausia aiemmin.

Kansanterveyslaitoksella tutkitaan poliisin kiinniottamien liikennejuopumuksesta epäiltyjen näytteistä alkoholi ja muut huumaavat aineet. Vuonna 1994 näytteitä oli kaikkiaan 21 247.

Kaikilta päihdejuopumuksesta epäillyiltä henkilöiltä tutkitaan veren alkoholi. Muita huumaavia aineita kuin alkoholia poliisi pyysi vuonna 1994 tutkimaan 878 tapauksessa. Lääkeaineita ja huumausaineita löydettiin 722 näytteestä (82 % tutkituista).

Uni- ja rauhoittavia lääkeaineita löydettiin 562:sta (64 %) ja varsinaisia huumausaineita (kannabista, amfetamiinia, metamfetamiinia, MDMA:a, morfiinia, heroiinia, kokaiinia, LSD:tä) 334 näytteestä (38 %). Edellisenä vuonna poliisi pyysi huumaavien aineiden tutkimuksia 931 tapauksessa. Varsinaisia huumausaineita löydettiin silloin 325 näytteestä (35 %).

toisen palstan alkuun

Kannabis ja amfetamiini yleisin

Tavallisimmat näytteistä löydetyt huumausaineet olivat kannabis ja amfetamiini joko yksin tai yhdessä tai myös yhdessä muiden huumausaineiden (metamfetamiini, morfiini, kokaiini) kanssa. Metyyleenidioksimetamfetamiinia (MDMA, "ekstaasi") poliisi takavarikoi Suomesta ensimmäisen kerran vuonna 1992, mutta sitä löydetiin liikennejuopumuksesta epäillyn näytteistä ensimmäisen kerran viime vuonna.Vuonna 1994 yhtä huumausainetta löydettiin 201:n, kahta 109:n, kolmea 21:n ja neljää huumausainetta kolmen henkilön näytteistä.

Huumeet heikentävät liikenneturvallisuutta usein muuttamalla kuljettajan liikennekäyttäytymistä ilman ulospäin näkyvää vaikutusta. Jos poliisi ei huomaa alkoholia hengitysilmassa, ei hän osaa pyytää huumausainemääritystä.

Viime vuosina poliisi on pyytänyt muiden huumaavien aineiden tutkimuksia vähemmän kuin aikaisempina vuosina. Tutkituissa näytteissä on kuitenkin ollut positiivisia löydöksiä aikaisempaa enemmän. Kokonaisuutena KTL:ään kertynyt päihdejuopumusaineisto viittaa huumeongelman olevan pahenemassa.

Taimi Korte, KTL
Pirjo Lillsunde, KTL
Timo Seppälä, KTL
(90) 47 441