|
Vuonna 1994 Suomessa diagnosoitiin 49 malariatartuntaa, joista 29
hoidettiin Auroran sairaalassa. 26 oli Plasmodium falciparumin, 16 P.
vivaxin, viisi P. ovalen, yksi P. malariaen ja yksi tunnistamattoman
malarialajin aiheuttamaa.
Määrä oli lisääntynyt kolmesta edellisestä vuodesta. Noin puolet oli
falciparummalarioita kuten aikaisemminkin, ja myös muiden malarialajien
suhteellinen osuus oli säilynyt ennallaan. Falciparummalariatartunnoista
12 oli saatu Itä-Afrikasta, 12 Länsi-Afrikasta, yksi Namibiasta, yhdestä
ei ollut tarkempaa tietoa. Ovalemalarioista kolme tuli Itä-Afrikasta,
yksi Nigeriasta ja yksi Sambiasta. Malariaemalaria oli peräisin Ghanasta.
Vivaxmalarioista yksi tuli Nigeriasta, muut kaikki olivat peräisin Aasiasta:
Papua-Uudesta Guineasta neljä, joista kaksi uusiutumia, Indonesiasta
neljä, joista kaksi uusiutumia, Intiasta kolme, Turkista kaksi, Pakistanista
yksi ja Vietnamista yksi.
Vivaxmalarioiden joukossa oli neljä uusiutumaa asianmukaisen klorokiini-
ja primakiinihoidon jälkeen, jotka kliinisesti sopivat primakiiniresistenssiin.
Kaksi potilasta oli saanut tartunnan Borneolta. Heidät hoidettiin uusiutuman
jälkeen tavanomaista suuremmalla annoksella primakiinia eikä tauti uusinut.
Yksi potilaista oli saanut tartunnan Papua-Uudesta Guineasta. Koska
hän oli palaamassa malaria-alueelle, hänelle ei annettu uutta primakiinihoitoa
ja hän ehti saada Suomessa kaksi uusiutumaa ennen paluutaan.
Potilaita oli 45, heistä suomalaisia 28. Malaria-alueella asui vakituisesti
potilaista 25. Ns. tavallisia turisteja oli joukossa vain kahdeksan.
toisen palstan alkuun
|
|
Suurella osalla heikko estolääkitys
Malarian estolääkityksestä saatiin tiedot kaikilta, paitsi yhdeltä. Potilaista
23 ei ollut käyttänyt mitään estolääkitystä ja 17 potilaalla se oli ollut
epäsäännöllinen tai riittämätön. Vivax- tai ovalemalaria voi puhjeta asianmukaisesta
estolääkityksestä huolimatta kuukausien tai jopa vuosien kuluttua, kuten
oli käynyt seitsemälle potilaalle. Ainoastaan kahden kohdalla oli kyseessä
kliinisesti klorokiiniresistentti falciparummalaria. Toinen oli ollut
kahden viikon seuramatkalla Gambiassa ja toinen kehitysyhteistyötehtävissä
Ugandassa yhdeksän kuukautta, minä aikana hän oli käynyt myös Kongossa.
Kaikki potilaat toipuivat ilman komplikaatioita.
Ilmoitettava
Auroran sairaalan parasitologian laboratorio on WHO:n malariadiagnostiikan
referenssilaboratorio Suomessa ja siellä tehdään vuositilastot Suomen
malarioista. Jokaisesta malariaepäilystä, vaikka diagnoosi tehtäisiinkin
muualla, tulisi lähettää näytteet myös Auroran sairaalan parasitologian
laboratorioon varmistusta ja lajinmääritystä varten. Positiivisen vastauksen
mukana lähetetään lääkärille yksityiskohtainen taustatietojen kyselylomake.
Lomakkeen huolellinen täyttäminen on mm. malarian lääkeresistenssin kartoittamisen
vuoksi tärkeää. Malaria on ilmoitettava tartuntatauti ja se on ilmoitettava
myös tartuntatautilomakkeella Kansanterveyslaitokselle. Rinnakkaisia tietojenkeruujärjestelmiä
on tarkoitus jatkaa niin, että tiedot täydentävät toisiaan.
Heli Siikamäki, Auroran sairaala
(90) 4701
|