Suunnittelulla liikenne turvallisemmaksi

Suunnittelulla liikenne turvallisemmaksi

Liikennesuunnittelu kuuluu olennaisena osana tien- ja kadunpidon kaikkiin vaiheisiin, joten erillistä turvallisuussuunnitelmaa ei tarvita. Moottoritiet ovat kuitenkin parhaita teitä monessa mielessä.

Yhteystarpeet luovat liikenteen, joka keskeisesti pitää yllä työ-, sosiaali-, ja kulttuurielämää. Liikennesuunnittelu yhdessä muun yhdyskuntasuunnittelun kanssa vaikuttaa toimintojen järkevään sijoitteluun ja siten mahdollistaa toimivan tie- ja katuverkon syntymisen.

Liikennepoliittiset tavoitteet määrittelevät liikenteen toimivuuden ja turvallisuuden. Luokituksen avulla asetetaan tärkeimmät ominaisuudet: toiminnan luotettavuus, nopeustaso ja suojaaminen. Suojaamisella tarkoitetaan toimivuuden ylläpitämistä yhteys- ja tieluokan mukaisella tasolla, jota ei saa raunioittaa vaikkapa sallimalla useita lisäliittymiä.

Autonkuljettajan näkökulma ratkaisee

Maankäyttö taas rakennetaan teiden ja katujen toiminnalisten luokkien varaan. Tiet ja kadut jaetaan jäsennellysti mm. liikenteen erottelun ja ajonopeuden, liittymärajoitusten ja teknillisten ominaisuuksien mukaan. Tämän luokituksen täysipainoinen käyttö vaikuttaa tehokkaimmin liikenneturvallisuuteen.

Autoliikennettä kehitetään kuljettajan näkökulmasta. Hän haluaa yksinkertaisen järjestelmän, jossa tekee valintansa kokemuksensa ja liikennetilanteen perusteella. Autoilija ei halua teknisiä loukkuja: odotustenvastaisia ratkaisuja, liian monta päätöksentekoa kerralla, epätavallisia ajosuoritustarpeita, huonoa näkemää, puutteellista tai sekavaa opastusta, eikä pakkoa ajaa joustavan liikenteen sääntöjä vastaan. Odotusten vastainen tieverkon rakenne ylittää kuljettajan ärtymyskynnyksen ja johtaa riskiajoon.

Moottoriteille ei liikaa liittymiä

Erityisesti moottoriteistä ja niitä muistuttavista kaksiajorataisista teistä vallitsee vääriä käsityksiä.

toisen palstan alkuun

Näiden teiden uskotaan synnyttävän uutta liikennettä, mutta eiväthän tiet lisää autojen määrää.

Moottoritietä pidetään ylivoimaisena väylänä, jolle kaikkien on päästävä ja muut tiet voitaisiin kuokkia pois. Tämä johtaa runsaisiin liittymiin. Lyhyet liittymävälit perustellaan alhaisilla nopeusrajoituksilla. Pieni nopeus ei kuitenkaan ole peruste tai syy, vaan seurausta asiantuntemattomasta suunnittelusta.

Jos siedetään runsaat liikennehäiriöt, epämukava ajo ja suuri turvallisuusriski, voidaan käyttää lyhyitä liittymävälejä. Tällöin vain alhainen ajonopeus on mahdollista ja välityskyky jää pieneksi. Lisäksi ahtaan tien välityskyky romahtaa helposti ja liikenne pysähtyy.

Liikenneturvallisuustoimet liittyvät uuden tien rakentamiseen, vanhan parantamiseen tai kunnossapitoon. Tyypillisiä ovat:

 

  • liittymien parantaminen
  • kevyen liikenteen teiden rakentaminen
  • ali- ja ylikulkusiltojen rakentaminen
  • onnettomuusalttiin tienkohdan korjaaminen
  • valaistuksen asentaminen
  • yksityisteiden järjestelyt ja liittymien vähentäminen
Tiensuunnittelun mahdollisuuksien ulkopuolella ovat piittaamattomuus, kurittomuus, etuilu, "opettaminen", röyhkeys, alkoholi, jne.

Useat liikenneturvallisuustoimet vähentävät samalla haitallisia ympäristövaikutuksia. Erityisesti toiminnallisten luokkien tehokas käyttö kerää suuret liikennevirrat ylimpiin tie- ja katuluokkiin. Isoilla teillä ympäristön suojaus voidaan hoitaa tehokkaasti, ja tasainen liikennevirta vähentää ajoneuvojen päästöjä. Silloin alemman tie- ja katuverkon rauhoittuessa viihtyisyys lisääntyy ja haitat vähenevät.

Pentti Hautala, Suomalainen Insinööritoimisto Oy
(90) 43 781

 

Aineistoa lainattaessa lähde mainittava!