|
Hantavirukset ovat jyrsijöiden levittämiä
vaipallisia RNA-viruksia, joista kukin leviää vain tietyssä
jyrsijä- tai hyönteissyöjälajissa. Fylogeneettiset
sekvenssianalyysit viittaavat siihen, että kyseessä on "vanha"
virusperhe, jonka jäsenet ovat jo varhemmin evoluutiossa sopeutuneet
kukin omaan isäntälajiinsa.
Munuaisoireisia verenvuotokuumeita (HFRS) ja keuhko-oireisia infektioita
(HPS) aiheuttavia hantaviruksia tavataan eri puolilla maailmaa. Virus
tarttuu jyrsijöiden eritteistä ihmiseen. HFRS-tauteihin sairastuu
noin 200 000 ihmistä vuosittain, etupäässä Euraasiassa.
Vakavimmat tautimuodot aiheuttaa Hantaan-virus, jota esiintyy laajalti
Kauko-Idässä sekä entisen Jugoslavian alueella (kuolleisuus
5-10 %). Kaupungeissa ja satamissa esiintyvä Seoul-virus aiheuttaa
hieman lievemmän verenvuotokuumeen.
Puumala-virus aiheuttaa myyräkuumeen eli nephropathia epidemican
laajalla vyöhykkeellä, joka ulottuu Norjasta Ruotsin ja Suomen
yli Länsi-Venäjälle. Suomessa diagnosoidaan noin 1 000
myyräkuumetartuntaa vuosittain. Äskettäin Puumala-virus
on löydetty myös Hokkaidolta Japanista metsämyyrän
lähisukulaisesta, harmaakuvemyyrästä. USA:ssa ensi kerran
vuonna 1993 todettu HPS on tappava tauti, jossa keuhko-oireet vallitsevat.
Taudin aiheuttaa Puumala-virukselle läheistä sukua oleva virus,
jota levittää peurahiiri. Vuoden 1994 loppuun mennessä
oli todettu 98 HPS-tapausta, joista kuoli 53 prosenttia. Hantavirukset
on Yhdysvalloissa luokiteltu kansanterveydellisesti uhkaaviin ns. uusiin
viruksiin (emerging pathogens).
Myyräkuume ja diagnostiikka
Puumala-virus tarttuu ihmiseen metsämyyrän eritteistä
ilmeisesti hengitysteiden kautta, eikä tartu ihmisestä toiseen.
Tavallisimmat kliiniset oireet ovat korkea kuume, pahoinvointi, oksentelu,
päänsärky, vatsa- ja selkäkivut sekä ohimenevät
näköhäiriöt. Osalla esiintyy myös hengitystieoireita.
Verenvuodot ovat suhteellisen harvinaisia. Tauti voi joskus harvoin
johtaa kuolemaan. Kuolinmekanismina on ollut sokki, verenvuodot, keuhkopöhö
ja akuutti munuaisen vajaatoiminta.
Tavallisimmat poikkeavat laboratoriolöydökset myyräkuumepotilailla
ovat proteinuria, hematuria, kreatiniinin nousu, trombosytopenia, leukosytoosi
sekä laskon ja CPR:n nousu. Elektrolyyttihäiriöt ovat
myös tavallisia, mutta eivät yleensä vakavia.
Myyräkuumeen epäily herää kliinisen kuvan perusteella.
Oireiden kirjavuuden vuoksi diagnoosi on kuitenkin syytä varmistaa
serologisesti. Valtaosa maamme Puumala-virusdiagnooseista on tehty Helsingin
yliopiston virusopin laitoksella. Immunofluoresenssi-tutkimuksella saadaan
nopeasti selville, onko potilaalla vasta-aineita Puumala-virukselle.
Akuuttivaiheessa esiintyy vain nukleokapsidiproteiini-vasta-aineita,
joiden antaman tyypillisen fluoresenssikuvion perusteella tai IgG-aviditeettitutkimuksella
voidaan varmistaa infektion tuoreus. Myös IgM-luokan vasta-aineiden
osoitus EIA-menetelmällä on mahdollista.
Keskivertoepidemia 1994
Vuonna 1994 todettiin 1 115 serologisesti varmistettua myyräkuumetapausta.
Syksyn 1994 myyräkuume-epidemia on ollut "keskivertotasoa".
toisen palstan alkuun
|
|
Tautitapausten määrä on aina suurimmillaan
marras- tammikuussa. Epidemia on keskittynyt alueille, joissa on runsas
metsämyyräkanta. Tänä syksynä myyräkuumeesta
ovat kärsineet runsaimmin Keski-Suomi, Pirkanmaa ja Savo. Myyräkuumealueet
vaihtelevat vuodesta toiseen metsämyyräkannan suuruuden mukaan.
Metsämyyrähuippujen loppuvaiheessa Puumala-viruspositiivisten
myyrien osuus näyttäisi kasvavan. Syksyllä tutkituista
keskisuomalaisista metsämyyristä joka kolmannen keuhkoista
löytyi Puumala-virusantigeenia. Metsäntutkimuslaitoksen myyräkantaseurannan
avulla voidaan jossain määrin ennustaa tulevaa epidemiaa.
Kartat laaditaan kuitenkin metsätalouden tarpeisiin pahimpia taimistotuholaisia
peltomyyriä silmällä pitäen; näiden ei ole
todettu kantavan hantaviruksia.
Myyräpopulaatiot noudattavat 3-4 vuoden rytmiä. Metsämyyrät
näyttäisivät lisääntyvän tavallisesti
peltomyyrää vuoden edellä. Kevät on "hyvinäkin"
myyrävuosina matalamman populaatiotiheyden aikaa, syksyllä
kanta on huipussaan: samanlainen vuodenaikajakauma nähdään
myyräkuumetartuntojen määrässä. Talven 1992-93
epidemia oli tavallista suurempi, seuraava epidemia taas tavallista
vähäisempi.
Myyräkanta oli vielä syyskuussa Itä-Savossa ja Pohjois-Karjalassa
pienehkö, mutta kasvoi nopeasti aivan vuoden lopulla. Tämä
heijastui myös myyräkuumetapauksiin, joiden määrä
kasvoi näillä alueilla 20-30-kertaisesti syyskuusta joulukuuhun,
kun koko maassa lisäys oli kolminkertainen.
Viruskanta pysyy samassa pitäjässä
Myös pitkän aikavälin tilastot osoittavat että
ns. Järvi-Suomi on myyräkuumeen epidemia-aluetta. Insidenssilukuihin
saattaa vaikuttaa myös kliinikkojen tietoisuuden ja mielenkiinnon
määrä myyräkuumetta kohtaan.
Puumala-virus-kannat eri puolilta Suomea ja viruksen geneettinen rakenne
näyttävät korreloivan maantieteelliseen etäisyyteen.
Sama viruskanta pysyy todennäköisesti samassa pitäjässä
vuodesta toiseen eikä ole näyttöä siitä, että
viruksen patogeenisyydessä ihmiselle tapahtuisi muutoksia. Kliinisessä
kuvassa havaitut erot - oireettomasta tehohoitoa vaativaan - saattavat
riippua sekä virusannoksesta että ihmisen immuunivasteesta.
Alustavasti näyttää siltä, että HLA B8 alleeli
altistaisi vakaville oireille.
Suomessa noin kuudella prosentilla väestöstä on vasta-aineita
Puumala-virukselle. Tämän prevalenssin "ylläpito"
edellyttää noin 5 000 vuosittaista infektiota. Vajaa neljännes
päätyy serologisesti diagnosoiduksi.
Kiitämme tohtori Pertti Arstilaa myyräkuumetapauksia koskevista
tiedoista Turun yliopiston virusopin laitoksen osalta.
Olli Vapalahti
Antti Vaher
Helsingin yliopisto, virusopin laitos
(90) 43 461
Heikki Henttonen
Metsäntutkimuslaitos
(90) 857 051
|
