|
Herkkien testien, kuten PCR:n kohdalla, tunnetaan
yleisesti laboratoriokontaminaatiosta johtuvien väärien positiivisten
tulosten mahdollisuus. Sen sijaan ei luultavasti tiedetä, että
sama vaara on olemassa myös nykyisten HIV-vasta-ainetestien kohdalla.
Jotkut HIV-testeistä saattavat antaa positiivisen tuloksen vielä
laimennuksessa 1:100 000. Käytännössä tämä
tarkoittaa, että jos 10 ml:n putkeen HIV-vasta-ainenegatiivista
verta roiskahtaa 0,0001 ml vahvaa HIV-positiivista verta, testit antavat
reaktiivisen tuloksen. Kontaminaatioon riittävä pisara, tai
mahdollisesti veriputken korkista putoava kuivunut veri- tai seerumihiukkanen
on niin pieni, ettei silmä sitä havaitse. HIV-vasta-ainetutkimuksiin
tulevien veri- tai seeruminäytteiden käsittelyyn pitää
kiinnittää erityistä huomiota.
Varoittavana esimerkkinä luultavasti kontaminaation aiheuttamasta
väärästä positiivisesta HIV-vasta-ainetuloksesta
on seuraava tapausselostus:
Laboratorio A:n työntekijä NN oli saanut sormeensa piston
roskapussiin heitetystä käytetystä neulasta. Hänestä
tehtiin tällöin HIV-testi, jonka tulos oli negatiivinen. Kolmen
kuukauden kuluttua otettiin uusi näyte, jolloin EIA-testi antoi
positiivisen vasta-ainetuloksen. Näyte lähetettiin KTL:een
varmistustestiä varten. Näyte antoi kolmella EIA-testillä
vahvan positiivisen tuloksen ja varmistustestinä käytetty
western blot täytti positiivisen tuloksen kriteerit, joskin reaktiotapa
sopi parhaiten joko alkavaan serokonversioon tai AIDS-vaiheeseen. Tätä
tuki vielä antigeeninosoitustestin antama heikko positiivinen tulos.
toisen palstan alkuun
|
|
Normaalikäytännön mukaan pyysimme
henkilöstä uuden näytteen. Uuden näytteen yhteydessä
saimme myös tiedon, että NN oli käynyt luovuttamassa
verta kaksi kuukautta neulanpiston jälkeen eli kuukautta ennen
positiivista HIV-vasta-ainenäytettä. Juuri parin ensimmäisen
kuukauden aikana tartunta voi jäädä havaitsematta, vaikka
veri voi siirtää infektion edelleen.
Uusi näyte antoi täysin negatiivisen vasta-ainetuloksen.
Edellisen, positiivisen näytteen, kanssa oli laboratoriossa A tutkittu
myös kaksi muuta näytettä, joista oli saatu negatiivinen
tulos. On mahdollista, että toinen näistä onkin ollut
positiivinen ja tulokset ovat erehdyksessä vaihtuneet. Toinen mahdollisuus
on, että NN:n ensimmäinen näyte oli kontaminoitunut testin
mukana tulevalla positiivisella kontrollinäytteellä. Kumpaakin
tiedetään tapahtuneen myös Suomessa. Tähän
yksittäiseen tapaukseen kasaantui monta tärkeää
seikkaa, jotka on syytä muistaa:
1) Käytetyt neulat on syytä laittaa särkymättömään
muoviastiaan eikä roskapussiin.
2) Verenluovutus ei ole oikea tapa tarkistaa mahdollista HIV-tartuntaa.
3) Näytteiden käsittelyyn on kiinnitettävä erityistä
huomiota.
4) HIV-positiivista tulosta ei tule koskaan ilmoittaa kyseiselle henkilölle
yhden näytteen perusteella.
Marja Leena Kantanen, KTL
(90) 474 4354
|