Ebola-virus-epidemia Zairessa -95

Ebola-virus-epidemia Zairessa -95

Peräti 81 prosenttia Zairen Ebola-virus-epidemiassa sairastuneista on kuollut. Epidemia on kuitenkin jo rauhoittunut.

Filo- eli nauhavirukset ovat vaipallisia, 80 nm paksuja, matomaisia RNA-viruksia, joiden pituus voi olla yli mikrometrin ja joiden varsinaista isäntää luonnossa ei tiedetä. Tarttuakseen apinasta ihmiseen tai ihmisestä toiseen Ebola-virus vaatii suoran kontaktin. Tartunta saadaan verestä, kudoksista tai eritteistä. Saastuneet injektioneulat ja -ruiskut levittivät virusta vuoden 1976 Ebola-epidemiassa. Itämisaika vaihtelee suuresti (2-21 päivää). Verenvuotokuumeen oireita ovat äkillinen kuume, ankara lihas- ja päänsärky, kurkkukipu, ihottuma, oksennukset ja ripuli ja hieman myöhemmin, noin viidentenä päivänä vaikeat sisäiset ja ulkoiset verenvuodot ja sokki.

Kikwitin sairaalassa Zairessa hoidettiin todennäköisesti Ebola-viruksen aiheuttamaa verenvuotokuumetta jo joulukuussa 1994. Varsinainen epidemia sai kuitenkin alkunsa tämän vuoden huhtikuussa, kun sairaalaan hakeutui 36-vuotias laboratoriotyöntekijä, jolle tehtiin suolen puhkeamisepäilyn vuoksi vatsaleikkaus kahdesti. Jälkimmäisellä kerralla todettiin massiivinen vatsansisäinen verenvuoto.

Potilas kuoli kolmen päivän kuluttua, ja viisi leikkauksissa mukana ollutta hoitajaa sekä osastohenkilökuntaa sairastui pian. Heillä oli päänsärkyä, kuumetta, lihaskipuja ja lopulta verenvuotoja. Epidemian 70:stä ensimmäisestä sairastuneesta kolme neljännestä kuului sairaalahenkilökuntaan.

Tartunnan "toinen sukupolvi" oli edellisten lähiomaisia, jotka osallistuivat potilaan hoitoon tai valmistelivat ruumiita hautajaismenoihin.

toisen palstan alkuun

Tartuntaketju näyttää edenneen ainakin vielä neljänteen "sukupolveen". Yli 90 prosenttia tapauksista on Kikwitistä, mistä kaksi potilaista siirrettiin toisiin sairaaloihin. Näistä toisesta tauti levisi vielä potilasta hoitaneisiin. WHO:n mukaan sairastuneita on ollut 8.6. mennessä 250, joista on kuollut 81 prosenttia. Zairessa työskennelleen ruotsalaisen virologin mukaan viranomaiset lähettivät tietoa taudin tartuntatavoista radiolla kyliin ja tartunnan saaneet pyrittiin saamaan sairaalaan. Asiantuntijoiden avustuksella suojaustoimet Kikwitin sairaalassa saatiin vähitellen paremmiksi, eikä paniikkia juuri esiintynyt.

Olli Vapalahti, HY, virusopin laitos
Antti Vaheri, HY, virusopin laitos
(90) 434 6486

Epidemia ehkä hallinnassa

Viime viikolla on altistuneilla henkilöillä todettu joitakin uusia tapauksia. WHO:n mukaan kaikki sairastumisepäilyt selvitetään. Epidemian rauhoittumisesta voidaan varmistua lopullisesti, kun viimeisestä todetusta sairastapauksesta pisimmillään kolmen viikon pituinen itämisaika on kulunut.

Sairastumisia ei ole todettu Kikwitin kaupungin ja sitä ympäröivän Bandundun maakunnan ulkopuolella. Toistaiseksi Bandundun maakuntaan kohdistuneita matkustusrajoituksia ei ole purettu. Amerikkalaiset asiantuntijat jatkavat tutkimuksiaan epidemia-alueella ja yrittävät selvittää Ebola-viruksen eläinkantajat.

Matti Ristola, KTL
(90) 47 441