KTL kansainvälinen ympäristöosaamisen keskus

KTL kansainvälinen ympäristöosaamisen keskus

Ympäristön terveyteen vaikuttavat tekijät eivät tunne rajoja, joten ympäristön terveystutkimuskin on täysin kansainvälistä.

KTL toimii Euroopan Unionin puitteissa ulko ja sisäilman terveysohjeistojen valmistelussa, tekee kemiallisten aineiden laadukkaita analyysejä sekä osallistuu kemikaalien riskinarviointiin sekä osallistuu WHO:n ja OECD:n (Euroopan yhteistyön ja kehityksen järjestön) asiantuntijatehtäviin, kun laaditaan ilmanlaatuohjearvoja, arvioidaan kemiallisille aineille altistumista ja riskejä. KTL vastaa pääasiallisesti Suomen valmisteleman kansallisen terveyden edistämisen toimintaohjelman ympäristöterveydestä. Näistä monilla alueilla KTL on aidosti kansainvälinen osaamiskeskus.

Juomaveden klooraus

KTL:n ympäristöterveyden osastoryhmällä on ollut kansainvälisesti tärkeä osuus juomaveden klooridesinfioinnin yhteydessä syntyvien orgaanisten klooriyhdisteiden riskinarvioinnissa. Näitä yhdisteitä on syntetisoitu, niille on kehitetty analyysimenetelmiä ja selvitetty niiden vaarallisuutta perimälle sekä kykyä lisätä koe-eläinten ja ihmisen riskiä sairastua syöpään. Ennen juomaveden mutageenien syöpävaarallisuuden kansainvälistä arviointia KTL:n tulokset on kuitenkin varmistettava riippumattomissa tutkimuksissa, jotka ovat meneillään USA:ssa ja Norjassa.

Ilmansaasteiden epidemiologia

KTL:lla on ollut keskeisesti kehittämässä Euroopan Unionin ilmansaasteepidemiologian ohjelmaa ja on vastuulaitoksena seuraavissa EU:n ympäristö- ja ilmasto-ohjelmaan esitetyissä ilmansaasteiden vaikutuksia tutkivissa monikeskushankkeissa.
Pienhiukkasaerosolien terveysvaikutustutkimuksessa on tarkoitus selvittää epidemiologisesti ulkoilmassa leijuvien pienimpien hiukkasten ja lyhytaikaisen hengitystieoireilun sekä kuolleisuuden välistä yhteyttä monissa eurooppalaisissa kaupungeissa.

toisen palstan alkuun

Helsingissä ja Espanjassa pyritään selvittämään lisääntyvän turismin ja lentoliikenteen ilmansaasteongelmia lentokenttien ympäristössä.
Seitemässä Euroopan kaupungissa tehtävässä ilmansaasteiden eurooppalaisessa altistustutkimuksessa on tavoitteena selvittää työikäisten kaupunkilaisten altistumista hiilimonoksidille, pienille hiukkasille ja monille orgaanisille yhdisteille. Tavoitteena on selvittää altistumiseen vaikuttavat sosiaaliset, henkilökohtaiset ja ympäristötekijät.

Dioksiinit

KTL on vastuulaitoksena myös kahdessa dioksiinien riskinarviontiin liittyvässä EU:n tutkimushankkeessa. Onhan laitos dioksiinien tutkimuksessa aktiivisimpia kansainvälisiä keskuksia, missä tutkitaan dioksiineille altistumista sekä niiden vaikutuksia. KTL on läpäissyt vaativat kansainväliset laatuvaatimukset vain muutaman muun eurooppalaisen laboratorion kanssa ja voi osallistua dioksiinien kansainvälisiin tutkimuksiin, joissa mitataan dioksiineja kaloista, äidinmaidosta tai maaperästä.
Täällä on myös tutkittu vuosia dioksiinien lyhytaikaismyrkyllisyydenkin mekanismeja. Nämä tutkimukset ovat muuttaneet merkittävästi käsityksiä dioksiinien vaikutustavoista ja asettaneet kyseenalaiseksi monta aikaisempaa hypoteesia. Tutkimukset vaikuttavat merkittävästi meneillään olevaan kansainväliseen dioksiinien terveysriskien arviointiin. Arvio voi vaikuttaa arkipäivän elämään: kaavoitukseen ja ravitsemussuosituksiin.

FINNPREP

KTL:ssa on WHO:n kansainvälinen ympäristöonnettomuuksien yhteistyökeskus (FINNPREP), joka on perustettu yhdessä muiden valtion laitosten ja yliopistojen kanssa. Keskus järjestää pääasiassa kehitysmaihin suunnattua koulutusta ja toimintaohjeita sekä kerää tietoja riskikohteista ja asiantuntijalaboratorioista.

Matti Jantunen, KTL

(971) 201 211

Aineistoa lainattaessa lähde mainittava!