|
Elokuun loppuun mennessä valtakunnalliseen
tartuntatautirekisteriin ilmoitettujen HIV-tartuntojen kertymä
oli 704.
Tartunnan saaneista 17 prosenttia oli naisia ja 23 prosenttia ulkomaalaisia.
Seksin välityksellä HIV-tartunnan oli saanut 83, piikkihuumeiden
käytön yhteydessä kolme ja verituotteista yksi prosentti.
Kolme lasta on saanut tartunnan äidiltään.
Vuosina 1983-85 lähes kaikki HIV-tartunnat todettiin Suomen Akatemian
rahoittaman epidemiologisen HIV-seurantatutkimuksen yhteydessä.
Tällöin todetut tartunnat edustavat yhä 10 prosenttia
Suomessa todetuista HIV-tartunnoista. Testimahdollisuuden levittyä
sukupuolitautien poliklinikoille, sairaaloihin ja terveyskeskuksiin,
on ainoastaan kuudesosa HIV-tartunnoista todettu muualla kuin julkisen
terveydenhuollon toimipisteissä.
Suomessa todetuista HIV-tartunnoista 19 prosenttia on ensimmäistä
kertaa todettu terveysasemilla, 13 prosenttia sukupuolitautien poliklinikoilla
ja 9 prosenttia yksityisillä lääkäriasemilla. AIDS-tukikeskuksissa
on todettu 6-8 prosenttia. Tarkkaa lukua ei tiedetä, sillä
AIDS-tukikeskusten toiminta perustuu testattavan ehdottomaan anonymiteettiin.
Tukikeskuksissa otettujen HIV-positiivisten näytteiden kertymästä
ei voida poistaa niissä useampaan kertaan testattuja tapauksia.
Kolme prosenttia tartunnoista on todettu verenluovutusten yhteydessä.
SPR:n Veripalvelun seulontatesteissä löytyy vuosittain muutama
HIV-tartunnan saanut. Loput tartunnoista on todettu pääosin
sairaaloissa. Joitakin tartuntoja on todettu myös työterveyshuollossa,
puolustusvoimissa ja oikeuslääketieteellisissä ruumiinavauksissa.
Viidessä vuodessa terveyskeskuksissa todettujen HIV-tartuntojen
osuus on noussut 24 prosenttiin. Sukupuolitautipoliklinikoilla, yksityisillä
lääkäriasemilla ja AIDS-tukikeskuksissa todettujen tartuntojen
osuudet eivät juuri ole muuttuneet.
toisen palstan alkuun
|
|
Valtaosa nuorilla aikuisilla
Suhteellisesti eniten HIV-tartuntoja Suomessa on todettu 20-34-vuotiailla.
Tartunnan saaneista heitä oli 59 prosenttia. Suomessa asuvista noin
20 prosenttia on tämän ikäisiä. Alle nelivuotiaita
tartunnan saaneita on Suomessa kolme. Yksi HIV-tartunnan saanut oli 13-vuotias
saadessaan tiedon tartunnastaan. Todettujen tartunnan saaneiden ikäjakauma
ei ole vuosien kuluessa muuttunut.
Uusmaalaisilla eniten
Tartunnan saaneista 64 prosenttia on toteamishetkellä asunut Uudenmaan
läänissä. Uusmaalaisten tartunnat keskittyvät helsinkiläisiin.
Uusmaalaisten osuus vuosittain todetuista tartunnan saaneista on hieman
laskenut oltuaan korkeimmillaan vuonna 1988, jolloin 74 prosenttia asui
Uudenmaan läänissä.
Uudenmaan läänin ja Ahvenanmaan maakunnan asukkailla todettiin
vuonna 1994 väkilukuun suhteutettuna viisi kertaa enemmän
HIV-tartuntoja kuin keskimäärin muualla Suomessa.
Kotimaisesta seksistä yhä useammin
Maa, jossa HIV-tartunta on saatu, on ilmoitettu 71 prosentilla suomalaisista
HIV-tartunnan saaneista. Näistä tartunnoista puolet on saatu
ulkomailla.
Suomalaiset ovat ilmoitusten mukaan saaneet HIV-tartuntoja ulkomailla
eniten Etelä-Euroopassa (valtaosa Espanjassa) ja Itä-Afrikassa.
Pohjoismaissa tartunnat on saatu etupäässä Ruotsissa,
jossa tartunnan on saanut ainakin 21 suomalaista.
Suomalaisten homoseksin yhteydessä saaduista tartunnoista 57
prosenttia on kotimaassa saatuja. Heteroseksin yhteydessä suomalaisten
saamista tartunnoista kotimaasta on peräisin 36 prosenttia.
Pekka Holmström,
Olli Haikala,
Eija Kela, KTL
(90) 47 441
|