Virologinen epidemiatilanne, viikot 35-38

Virologinen epidemiatilanne, viikot 35-38

Tätä jaksoa hallitsi ylivoimaisesti Pogostan tauti, jota ilmeni ympäri maata. Muiden virusten osalta oli suhteellisen rauhallista. Myyräkuumetta kuitenkin esiintyi runsaahkosti vuodenaikaan (alkusyksy) nähden, oireina mm. kuumetta, ripulia ja trombosytopeniaa.

Enteroviruksista löytyi Echo6 27-vuotiaalta naispotilaalta, joka oli joutunut sairaalaan oireinaan oksentelua ja rakkulaihottumaa.

Mycoplasma pneumoniae -tapaukset lisääntyivät hiljalleen sekä armeijassa että lapsissa.

Lehden painoon mennessä ilmestyi tieto

toisen palstan alkuun

(PHLS:CDR Weekly 5(39), 1995), jonka mukaan eräässä englantilaisessa koulussa on syyskuun puolivälissä puhjennus influenssaepidemia. 130 rokottamatonta, 13-18-vuotiasta lasta sekä kaksi aikuista oli sairastunut. Kolmen oppilaan nenänielun imulimasta oli löydetty influenssa A-virus, joka yhdessä tapauksessa oli tyypitetty kauden 1995/96 rokotekantaa lähellä olevaksi H3N2-virukseksi. Ruotsissa on syyskuussa löytynyt yksi Bangkokista tuotu influenssa A H3N2-tapaus. Suomessa ei toistaiseksi ole merkkejä influenssasta.

Marjaana Kleemola, KTL
(90) 47 441

Aineistoa lainattaessa lähde mainittava!