|
Useimmat "uudet" virusinfektiot ovat ikivanhojen virusten
aiheuttamia, mutta ne on vasta äskettäin havaittu joko uusien
molekyylibiologisten tekniikoiden ansiosta tai ympäristöolojen
muutosten aiheuttamien epidemioiden vuoksi. Toisaalta eräät
"vanhat" virukset ovat siirtymässä uusille alueille
tai aiheuttavat ehkä odottamattomia epidemioita. - Suomenkielinen
otsikkomme ei varmaankaan vastaa täysin emerging ja re-emerging
käsitteitä; tässä sanasepoille haaste.
AIDS, Ebola-verenvuotokuume, hantavirus-keuhko-oireyhtymä ja uudet
hepatiitit ovat esimerkkejä parin viime vuosikymmenen aikana löydetyistä
uusista virusinfektioista, joiden alkujuuri on useimmiten eläinkunnassa.
Toisaalta vanhemmat tutut, kuten dengue on valtaamassa uusia alueita
erityisesti läntisellä pallonpuoliskolla. Ihmisen vanhin tunnettu
virus, keltakuumevirus iskee, kun rokoteohjelmista laistetaan ja influenssavirus
voi kehittää uuden espanjantaudin kaltaisen pandemian. Vaikka
esimerkiksi ihmisen herpesvirus 6 on melko äskettäinen löytö,
on sen aiheuttama vauvarokko kulkenut ihmiskunnassa samanlaisena varmaankin
vuosituhansia.
Muutokset uudentavat viruksia
Epidemiat voivat olla ihmisestä toiseen tarttuvia (HIV) tai yhteisestä
altistuksesta johtuvia (hantavirukset). Syitä uusien virusepidemioiden
synnylle on useita: taustalla voi olla muutos viruksessa, luonnonoloissa,
ihmisten toiminnassa - tai näiden yhdistelmä.
Mutaation tai rekombinaation kautta saattaa syntyä uusi virusvariantti,
jonka tarttuvuus tai patogeenisuus on ihmiselle entistä suurempi.
Erityisesti RNA-virusten kopiointi on epätarkkaa ja mahdollistaa
nopean evoluution. Jaokkeiset RNA-virukset saattavat vaihtaa virukselta
toiselle kerralla kokonaisen geenin ("gene reassortment").
Siirtyessään pysyvästi kokonaan uuteen lajiin virus
ja vastustuskyvytön isäntä eivät ole kehityksessään
ehtineet tottua toisiinsa. Hyvä esimerkki muunnosten vaikutuksesta
on nopeasti vuonna 1978 kautta maapallon levinnyt uusi, koirille ripulia
ja sydänoireita aiheuttanut parvovirus: kahden aminohapon muutos
kapsidiproteiinissa riitti muuttamaan kissan parvoviruksen koiran soluissa
lisääntymään kykeneväksi. 20 miljoonaa ihmistä
surmannut vuoden 1918 espanjan tauti on taas klassinen esimerkki rekombinaation
vaikutuksesta, kun pintarakenteiltaan uusi influenssavirus iski vastustuskyvyttömiin
ihmisiin.
Eläinkunnan vaihtelut ja ihminen
Luonnonolojen muutokset ovat olleet useiden epidemioiden taustalla.
Yhdysvaltain lounaisosissa erään mäntylajin siemensato
oli poikkeuksellisen runsas suotuisista sääoloista johtuen
keväällä 1993 ja loi myönteiset olot sitä ravintonaan
käyttävän peurahiiren massaesiintymiselle. Runsaat ihmiskontaktit
tämän jyrsijän kanssa aiheuttivat kymmenittäin infektioita,
jotka johtivat akuuttiin hengitysvajaukseen ja yli puolessa tapauksista
kuolemaan. Aiheuttaja tunnistettiin vainajien keuhkonäytteistä
polymeraasiketjureaktion avulla. Tätä Sin Nombre -virusta
on huomattu esiintyneen aiemminkin lähes koko Pohjois-Amerikassa.
Samalla tavoin kotoinen myyräkuumeemmekin seurailee myyräkannan
vaihteluja.
Ihmisen oma toiminta: urbanisaatio, seksuaalikulttuurin muutokset
ja i.v. huumeet ovat esim. HIV-epidemian taustatekijöitä.
Sairaalalaitos, pistokset, veren- ja elinsiirrot ovat eittämättä
edistäneet terveyttä. Mutta ne ovat myös mahdollistaneet
esim. uusien hepatiittien (kuten HCV) leviämistä ja aiheuttaneet
kehitysmaissa Ebolan kaltaisia epidemioita huonon sterilisaatiotason
oloissa.
Tartuttava matkailu
Kansainvälisen liikenteen lisääntyminen ja nopeutuminen
levittävät epidemioita nopeasti: vuonna 1850 maapallon kiertämiseen
meni noin vuosi, nyt vuorokausi. Paitsi ihmiset, myös eläimet
ja esim. hyttyset matkaavat nyt nopeasti maapallon kolkasta toiseen,
kuten filoviruksia tartuttaneet apinat Ugandasta Marburgiin tai Filippiineiltä
Washingtonin esikaupunkiin Restoniin tai dengueta levittävä
"Aasian tiikerihyttynen" käytettyjen autonrenkaiden mukana.
Denguevirusvektorit viihtyvät ja lisääntyvät muutenkin
juuri autonrenkaiden tapaisissa vettä keräävissä
rojuissa tai rähjäisten slummien epämääräisissä
vesivarastoissa.
Monet ihmisen toiminnoista horjuttavat luonnon tasapainoa tai aiheuttavat
uusiin eläinlajeihin
toisen palstan alkuun
|
|
amerikkalaiset sotilaat sairastuivat peltohiirestä
tarttuvan Hantaan-viruksen aiheuttamaan Korean verenvuotokuumeeseen.
Eteläamerikkalainen Junin-verenvuotokuume esiintyy runsaimmillaan
sadonkorjuun aikaan, kun leikkuupuimurit silpovat virusta kantavia jyrsijöitä
ja maatyöläiset hengittävät niistä viruksia.
Panaman kanavan rakentajien työntyminen Keski-Amerikan viidakkoon
sai aikaan keltakuume-epidemian.
Ihminen itse aiheuttaa
Monet ihmisen toiminnan muutoksen aikaansaamat epidemiat käyvät
myös varoittavaksi esimerkiksi. Englannissa 1980-luvun alussa ryhdyttiin
karjanrehun valmistuksessa vähentämään orgaanisten
liuottimien käyttöä. Niinpä rehun raaka-aineina
olleissa lampaiden teurasjätteissä piillyt lampaiden scrapie-taudin
prioni-agenssi säilytti tartuttavuutensa ja siirtyi nautakarjaan
- näin syntyi "hullun lehmän tauti" (bovine spongiform
encephalopathy), joka ehti levitä tuhansiin karjoihin.
Yhdysvalloisa innokkaat metsästäjät toivat 1970luvulla
pesukarhukannan Floridasta West Virginiaan. Samalla tuotiin kuitenkin
pesukarhun rabies-virus, joka on vuosi vuodelta levinnyt itärannikolla
jo noin kymmeneen osavaltioon - näissä väkirikkaissa
osavaltioissa tarvitaan nyt tuhansittain rabiesehkäisyhoitoja (à
1 000 dollaria).
Kysymyksiä enemmän kuin vastauksia
Monen epidemian synty on edelleen arvoitus. Missä lajissa asustavat
Ebola- ja Marburg-virukset? Mistä sukelsi esiin uusi tuhkarokon
sukulaisvirus, "hevosen morbillivirus", joka tappoi Australiassa
14 hevosta ja niiden hoitajan vaikeisiin keuhko-oireisiin viime vuonna?
Miksi tuhansia suomalaisia ihottuma- ja niveloirein kiusaava Pogostan
tauti esiintyy epidemioina juuri tasan seitsemän vuoden välein?
Mutta miksi keltakumetta ei esiinny Aasiassa, jossa on sopivia hyttysiä
ja alttiita ihmisiä?
Lisääntynyt immunosuppressiivinen lääkitys, immunosuppressiivisen
perustaudin kuten syövän parantunut hoito ja HIV-infektio
ovat nopeasti lisänneet immuunivasteeltaan heikkojen määrää.
Näissä henkilöissä monet muille vaarattomat mikrobit
muuttuvat patogeeneiksi (opportunistiset infektiot) ja mm. tuberkuloosi
elää tätä nykyä uutta AIDS-pandemian siivittämää
renessanssia.
Vaikeinta köyhyydessä
Monet ympäristömuutokset, kasvihuoneilmiö, väkiluvun
kasvu, kaupungistuminen, maataloustuotannon muutokset, matkailun lisääntyminen
ja nopeutuminen sekä terveydenhuollon infrastruktuurin alasajo
lisäävät mahdollisuuksia uusien epidemioiden synnylle
ja leviämiselle. Usein ne koettelevat eniten maapallon köyhintä
väestöä, maita joissa terveydenhuollon heikko taso, hygienian
puutteet, nopeat väestömuutokset ja sodat edistävät
tartuntojen leviämistä ja jossa ei vanhojakaan vitsauksia,
kuten malariaa tai tuhkarokkoa saada hallintaan.
Koska määritelmän mukaan tällaiset virusepidemiat
ovat uusia ja odottamattomia, miten niihin pitäisi varautua?
Paljon yritystä
Haasteeseen pyritään vastaamaan monella tasolla. Aiheesta
emerging and re-emerging infections järjestetään enenevästi
konferensseja, julkaisusarja "Emerging Infectious Diseases"
on alkanut ilmestyä, sähköpostissa toimii reaaliajassa
tuhansien asiantuntijoiden aktiivinen ja globaali uutisverkko Promed
(jonka postituslistalle pääsee osoitteesta majordomo@usa.healthnet.org
esim. viestillä: subscribe promed-digest). Mm. tämän
verkon välityksellä voi saada nopeasti tietoa "maailmankylän"
epidemioista. Paikallisen yhteistyön käytännönlääkäreiden,
viruslaboratorioiden, eläinlääkäreiden, terveysviranomaisten
ja muiden eksperttien välillä (tiedotusvälineitä
unohtamatta) tulisi olla nopeaa ja saumatonta samoin kuin kansainvälisten
tutkimuskeskusten konsultointi.
Virusviljely ja elektronimikroskopia ovat diagnostiikan klassisia
välineitä, joilla voidaan saada kiinni ennestään
täysin tuntemattomia agensseja. Jo tunnettujen virusten osalta
tulee pitää yllä riittävää valmiutta seuloa
ja diagnosoida sekä spesifeillä että ristireagoivilla
reagensseilla epätavanomaisiakin taudinaiheuttajia.
Olli Vapalahti,
Antti Vaheri,
Haartmaninstituutti, Virusopin osasto, Helsingin
yliopisto
(90) 434 6486
|
