Meningokokkilöydöksiä

Meningokokkilöydöksiä

Elokuun alusta lokakuun puoliväliin mennessä Kansanterveyslaitokselle on lähetty 15 meningokokkikantaa, joista kolme oli ryhmää C, yksi ryhmää Y ja 11 ryhmää B. Tämän ryhmän kannoista neljä oli viime kevättalvella tautiryppään aiheuttanutta "epideemistä" alatyyppiä (B15:P1.7 tai B15:P1.7, 16). Näistä kaksi oli Hyvinkäältä, yksi Lahdesta ja yksi Satakunnasta. Hyvinkäällä sairastuttiin samana päivänä. Potilaat eivät kuitenkaan olleet olleet keskenään tekemisissä. Muut 11 kantaa olivat yksittäisiä ja tyypeiltään vaihtelevia. Sairastumiset keskittyivät eteläiseen Suomeen yhtä oululaista ja yhtä rovaniemeläistä potilasta lukuunottamatta.

Meningokokkitautia on edelleen jonkinverran aikaisempaa enemmän. Lisäksi "epideemisen"

toisen palstan alkuun

kannan löytyminen nyt syksyllä neljältä potilaalta on veroitusmerkki. Useilla "flunssapotilailla" on kuumetta ja päänsärkyä ja diagnoosia tehtäessä on kuitenkin meningiitin mahdollisuus syytä pitää mielessä. Lääkärilehdessä 30/95 (20.10.95) on ajankohtainen esitys meningokokkitaudista. Epideemisen tilanteen seuraamiseksi kaikkien meningokokkitautien raportoiminen ja likvorista ja/tai verestä eristettyjen meningokokkikantojen lähettäminen KTL:een on tärkeää. Ohjeet kantojen lähettämisestä löytyvät Kansanterveyslehden numerosta 4/95 (painetussa lehdessä s. 7).

Arja Skyttä,
Helena Käyhty, KTL
(90) 47 441

 

Aineistoa lainattaessa lähde mainittava!