|
Vaikka Euroopan väestöjen terveys on huomattavasti parantunut
viime vuosikymmeninä, on useissa maanosamme maissa edelleen suuria
sosiaaliryhmittäisiä terveyseroja. Erityisen selviä ovat
ryhmien väliset erot sairauksissa, jotka liittyvät elintapoihin
ja terveyskäyttäytymiseen.
Monet sosiaaliryhmää kuvaavat mittarit liittyvät sairastuvuuteen
ja kuolleisuuteen. Tällaisia indikaattoreita ovat ammatti, koulutus,
asuinolot, tulotaso, perhesuhteet ja työttömyys. Assosiaatiot
ovat monimutkaisia. Hyvä esimerkki on tulojen ja terveyden välinen
yhteys. Terveys liittyy pikemminkin suhteelliseen kuin absoluuttiseen
tulotasoon. Yhteiskuntatieteilijät korostavatkin nykyisin suhteellisen
köyhyyden merkitystä ja tapaa, jolla se syrjäyttää
kansalaisia yhteiskunnasta.
Ammatti on johdonmukaisesti liittynyt sairastuvuuteen ja kuolleisuuteen
useimmissa Euroopan maissa tehdyissä tutkimuksissa. Erityisen selvä
on yhteys ammatin ja sepelvaltimotaudin, itsemurhien, onnettomuuksien,
kroonisten hengitystiesairauksien ja infektioiden välillä.
Monet tutkimustulokset viittaavat siihen, että vaativa työ,
jonka sisältöön työntekijä ei voi vaikuttaa,
lisää sepelvaltimotaudin ja mahdollisesti muidenkin sairauksien
vaaraa. Työn luonne on kuitenkin vain yksi tekijä syiden ja
seurauksien monimutkaisessa verkossa. Samanlaisia yhteyksiä löytyy,
kun ammatti korvataan muilla sosioekonomisen aseman mittareilla.
Euroopan maiden suuri työttömyys aiheuttaa terveydellisiä
ongelmia sekä lyhyellä että pitkällä aikavälillä.
Työttömien miesten kuolleisuus on muuta väestöä
suurempi ja näyttää lisääntyvän, kun työttömyys
pitkittyy. Toistaiseksi ei tiedetä, onko kyseessä syy-vaikutussuhde
vai johtuuko työttömyyteen liittyvä lisääntyvä
sairastuvuus yhteisistä taustatekijöistä, kuten alhaisesta
koulutustasosta tai huonon terveyden vaikutuksesta työnsaantimahdollisuuksiin.
Välittäviä mekanismeja voi olla useita. Sellaisia ovat
psyykkinen stressi, ihmissuhteiden huononeminen ja muutokset terveyskäyttäytymisessä.
Sosiaalisen tuen ja hyvien ihmissuhteiden merkitystä terveydelle
on tutkittu paljon viime
toisen palstan alkuun
|
|
vuosina. Monet havainnot viittaavat siihen, että
sosiaalinen tuki vaikuttaa sekä kokonais- että sepelvaltimokuolleisuuteen.
Ilmiö ei näytä johtuvan olemassa olevasta sairaudesta,
perhesuhteista, koulutuksesta tai muista tekijöistä, jotka
vaikuttavat sosiaalisten suhteiden laatuun tai määrään.
Sosiaalisen tuen merkitys vaihtelee väestöryhmästä
toiseen. Se on erityisen selvä miehillä ja yhteisöissä,
joissa tukea on niukasti.
Köyhyys ja puute raskauden aikana ja varhaislapsuudessa saattavat
vaikuttaa yksilön terveyteen aikuisvuosina. Havainnot ovat mielenkiintoisia,
sillä ne voivat selittää alueellisten kuolleisuus- ja
sairastuvuuserojen säilymistä monia vuosia sen jälkeen,
kun elintaso- ja terveyskäyttäytymiserot ovat hävinneet.
Havainnoilla on suuri kansanterveydellinen merkitys ja ne korostavat
äitiyshuollon ja lasten terveydenhoidon merkitystä väestön
terveydelle sekä kehittyneissä että kehitysmaissa.
Ne mekanismit, joilla kulttuuriset, psykososiaaliset ja taloudelliset
tekijät vaikuttavat terveyteen, ovat suurelta osin selvittämättä.
Tärkeitä tutkimusongelmia on monta. Miten edellä luetellut
tekijät vaikuttavat terveyskäyttäytymiseen, kuten tupakointiin,
alkoholinkäyttöön, ruokavalioon ja liikuntaan? Vaikuttavatko
psyykkiset ja sosiaaliset tekijät kansansairauksien riskitekijöihin?
Vaikuttavatko nämä tekijät sairastuvuuteen mekanismeilla,
joita ei vielä tunneta? Jos vastaus on myönteinen, mitä
mekanismit ovat ja miten ne toimivat? Vaikuttavatko kulttuuriset ja
sosioekonomiset tekijät koettuun terveyteen, hoitoon hakeutumiseen,
hoidon saatavuuteen tai hoidon sisältöön ja hoitovasteeseen.
Sosiaaliryhmittäiset terveyserot ovat yksi terveyspolitiikan
suurista haasteista. Ongelmat voidaan ratkaista vain, jos ne tunnistetaan
ja jos Euroopan maiden poliittiset päätöksentekijät
omaavat tahtoa kehittää sosiaalipolitiikkaa, jonka tavoitteena
on terveyden edistäminen koko yhteiskunnassa ja riittävä
hoito ja hoiva kaikille niille ryhmille, jotka niitä tarvitsevat.
Jussi Huttunen, KTL
Julkaistu pääkirjoituksena lehdessä Biomedical &
Health Research 1993:4:3
|
