Suomessa sosiaaliryhmän ja koulutuksen mukaiset kuolleisuuserot ovat melko jyrkät. Keskimääräinen elinaika on pidentynyt kaikissa sosioekonomisissa ryhmissä, mutta ryhmien väliset erot ovat kasvaneet entisestään. Vuonna 1993 vallineiden kuolleisuuslukujen mukaan vastasyntynyt suomalainen poikalapsi voi odottaa elävänsä keskimäärin 72,1 vuotta ja tyttölapsi 79,5 vuotta. Elinajan pituudessa on kuitenkin merkittäviä eroja eri väestöryhmien välillä. Vaikka pitkä elämä ei aina merkitsekään terveiden elinvuosien runsautta, ennenaikaisen kuoleman välttäminen lienee useimpien ihmisten toive. Myös sairauksia ja toimintakyvyn rajoituksia esiintyy eniten niissä ryhmissä, joissa ennenaikaisen kuoleman riski on suurin. Sosioekonomisten kuolleisuuserojen kehitystä Suomessa on seurattu Helsingin yliopiston sosiologian laitoksella tehdyissä tutkimuksissa, jotka perustuvat tietoihin koko väestön kuolleisuudesta vuosina 1971-93. Koko tällä jaksolla keskimääräinen elinaika on ollut ylemmillä toimihenkilöillä selvästi pitempi kuin työntekijöillä, ja vastaavasti korkea-asteen koulutuksen saaneet ovat voineet odottaa elävänsä pitempään kuin vähemmän koulutetut. 1980-luvulta lähtien erot ovat entisestään jyrkentyneet, vaikka kuolleisuus on vähentynyt kaikissa ryhmissä. 1990-luvun alussa 25-vuotiaan korkea-asteen koulutuksen saaneen miehen keskimääräinen jäljellä oleva elinaika oli 6,7 vuotta pitempi kuin samanikäisen, enintään perusasteen koulutuksen saaneen miehen; naisilla ero oli 3,7 vuotta. Viime vuosikymmenen lopulla vastaavat erot olivat puolisen vuotta pienemmät. Myös sosiaaliryhmien väliset erot ovat suurentuneet. Verenkiertoelinten sairaudet on tärkein sosioekonomisia kuolleisuuseroja aiheuttava kuolemansyyryhmä. Tässä tautiryhmässä erot eivät kuitenkaan viime aikoina ole kärjistyneet. Erojen jyrkkeneminen 1980-luvun lopun toisen palstan alkuun | | tilanteesta johtuukin pääasiassa kolmesta muusta kuolemansyyryhmästä: 1. Kuolleisuus alkoholin käyttöön liittyviin sairauksiin, tapaturmiin ja väkivaltaan on suurentunut työntekijöiden keskuudessa, mutta pienentynyt ylemmillä toimihenkilöillä. 2. Itsemurhissa sosioekonomiset erot ovat suurentuneet. 3. Naisilla muiden kasvaimien kuin keuhkosyövän aiheuttamat kuolemat ovat vähentyneet toimihenkilöiden keskuudessa, mutta yleistyneet työntekijöillä. Esimerkiksi rintasyöpäkuolleisuus on pienentynyt jyrkästi nimenomaan ylemmillä toimihenkilöillä. Terveyspolitiikan keskeinen tavoite on supistaa väestöryhmien välisiä terveyseroja. Sosioekonomisissa kuolleisuuseroissa tavoitetta ei ole lähestytty lainkaan. Sosioekonomisiin kuolleisuuseroihin vaikuttavat sekä elinolot, terveyskäyttäytyminen että terveyspalvelut. Eriarvoisuuden supistaminen saattaa edellyttää näiden kaikkien kohentamista nimenomaan huonoimmin menestyvissä ryhmissä. Taulukko:
25-vuotiaan keskimääräinen jäljellä oleva elinaika (vuosia) sukupuolen ja koulutusasteen mukaan 1986-90 ja 1991-93 Lähteet: 1. Valkonen T, Martelin T, Rimpelä A, Notkola V, Savela S. Sosioekonomiset kuolleisuuserot 1981-90. Tilastokeskus, Väestö 1992:8. 2. Martikainen P, Valkonen T. Lama ja ennenaikainen kuolleisuus. Tilastokeskus, Väestö 1995:11. Seppo Koskinen,
Tuija Martelin,
Helsingin yliopisto, Väestöntutkimuksen yksikkö
(90) 191 22531 |
