EuroSurveillance 5/96

EuroSurveillance 5/96

EuroSurveillancen viidennessä numerossa esitellään Kaakkois-Italiassa tammi -toukokuussa 1996 esiintynyttä hepatiitti A -epidemiaa. Tapauksia seuranta-alueella on ollut viikottain 40-80, ja erityisesti Barin kaupungissa sairastuneiden osuus väestöstä on ollut korkea (99,8/100 000). Tapaus-verrokkitutkimus viittasi raakana syötyihin, vedessä säilytettyihin äyriäisiin. Tilanne ei kirjoittajien mukaan ole Italiassa ohi ja epidemia on leviämässä ympäristöön.

Ranskalaisessa vanhainkodissa joulukuussa 1995 esiintyneen influenssa A -epidemian yhteydessä selvitettiin retrospektiivisen kohorttitutkimuksen avulla influenssarokotuksen tehoa. Hoidokit (n=66) olivat keskimäärin 80-vuotiaita ja rokotuskattavuus laitoksessa oli 80 prosenttia. Tapaukset määriteltiin kliinisesti ja määritelmän tiukkuudesta riippuen rokotuksen tehoksi saatiin 30-43 prosenttia. Käytössä oli kahta eri rokotetta, eikä niiden teho tutkimuksessa eronnut toisistaan.

Eurooppalaisista yhteistyöelimistä esitellään vuorostaan EWGLI (European Working Group for Legionella Infections) ja sen laatima yleiseurooppalainen seurantasysteemi matkailuun liittyvää legionelloosia varten.

toisen palstan alkuun

Vuosina 1987-95 ilmoitettiin yhteiseen tiedostoon yhteensä 919 legionelloositapausta, ja näistä muodostui kaikkiaan 90 ryvästymää. Tapauksista suurin osa viittasi Etelä-Eurooppaan suuntautuneihin matkoihin, ja ainakin englantilaisiin tilastoihin perustuen suurin riski liittyi Turkin matkailuun. Seurantasysteemissä on mukana 22 Euroopan maata.

EuroSurveillance on luettavissa myös sähköisessä muodossa: http://www.b3e.jussieu.fr/ceses

EuroSurveillance no 5, 1996 (marraskuu)

  • Malfait P et al.
    An outbreak of hepatitis A in Puglia, Italy, 1996
  • Infuso A et al.
    Value of influenza vaccine during an outbreak of influenza A in a nursing home Pyrenees Atlantiques, France Nov-Dec 1995
  • Hutchinson EJ et al.
    EWGLI: A European surveillance scheme for travel associated legionnaires' disease

Tuija Leino

(09) 474 4557, tuija.leino@ktl.fi