Huumausaineita ja rauhoittavia lääkkeitä käytetään runsaasti vankiloissa

Huumausaineita ja rauhoittavia lääkkeitä käytetään runsaasti vankiloissa

Huumausaineongelma on pahentunut Suomessa kymmenen vuoden aikana ja erityisesti 1990-luvun alusta lähtien. Tämä ilmenee poliisin ja tullin lisääntyneinä huumausainetakavarikkoina sekä huumausainerikoksiin syyllistyneiden henkilöiden määrän kasvuna, hoitolaitoksissa huumeiden vuoksi hoidettujen määristä, kuolemansyyselvitysten yhteydessä tehdyistä tutkimuksista, huumausainelöydösten jatkuvana lisääntymisenä liikennevalvonnan yhteydessä otetuista näytteistä sekä useista erityisesti nuoriin kohdistuneista kyselytutkimuksista.

Huumausaineiden, uni- ja rauhoittavien lääkeaineiden sekä anabolisten steroidien käytön selvittämiseksi Suomen vankiloissa tehtiin kyselytutkimus loka -marraskuussa 1995. Maamme 24 vankilasta valittiin suljettuja laitoksia edustamaan Helsingin ja Turun keskusvankilat sekä Keravan nuorisovankila ja avolaitosten tilannekuvaa varten Naarajärven varavankila Pieksämäellä. Näissä vankiloissa vankeja oli tutkimushetkellä yhteensä 707, mikä on noin 20 prosenttia maamme kaikista vangeista. Tutkimuksiin valittujen osastojen vangeista 354 (82,5 %) osallistui vapaaehtoiseen kyselytutkimukseen.

Lomakkeet tutkijalta vangille käteen

Kyselykaavakkeessa esitettiin 32 huumausaineiden, uni- ja rauhoittavien lääkeaineiden sekä anabolisten steroidien käyttöön liittyvää kysymystä. Tutkijat jakoivat kaavakkeet vangeille ja keräsivät ne; näin haluttiin vakuuttaa vangeille, että kaavakkeet tulevat vain tutkimuskäyttöön.

Vastaajat olivat 18-76 vuotiaita (ka 32 v). Nykyisessä vankilassa he olivat olleet tutkimushetkellä 0-72 kk (ka 7,8 kk) ja tuomion pituus oli 1-288 kk (ka 37,4 kk). Aikaisempia tuomioita oli 84 prosentilla vastanneista ja tuomioita oli samalla henkilöllä yhteensä 1-30. Kolmasosalla vastanneista huumausaineet liittyivät tuomioon.

Melkein kolmannes vangeista käyttää

Tutkimushetkellä lähes kolmannes ilmoitti käyttäneensä tässä vankilassa huumausaineita. Huumausaineita ilmoitti kokeilleensa 72,7 prosenttia vastanneista. Ensimmäinen kokeilu oli 65,1 prosentilla ennen vankilaan joutumista, 12,7 prosentilla vankilassa.

Ennen vankilaa ilmoitettiin käytetyn keskimäärin viittä eri huumausainetta ja kyseisessä vankilassa keskimäärin kolmea eri ainetta. Noin kolmasosa ilmoitti käyttävänsä vankilassa aineita, joita ei aikaisemmin ollut käyttänyt.

toisen palstan alkuun

Yleisimmin käytetty aine oli kannabis, toiseksi huumausaineiksi luokitellut lääkkeet ja kolmanneksi amfetamiinit. Vankilassa huumausaineet oli saatu lähes aina toiselta vangilta. Käyttäjistä noin viidennes ilmoitti käyttävänsä huumeita säännöllisesti ja noin 40 prosenttia suonensisäisesti.

Tiedot toisten vankien huumausaineiden käytöstä poikkesivat toisistaan: noin puolet vastaajista ei tiennyt ketään, joka käytti aineita ja muutama ilmoitti kaikkien käyttävän. Kannabista tiedettiin käytetyn useimmin.

Kolme neljännestä tarvitsee rauhoittavia

Kolme neljäsosaa vastaajista ilmoitti käyttäneensä joskus uni- ja rauhoittavia lääkkeitä, kolmasosa myös päihtymistarkoituksessa. Tutkimushetkellä lähes puolet vastaajista ilmoitti tarvitsevansa näitä lääkkeitä unettomuuteen ja rauhattomuuteen, joka kymmenes ilmoitti käyttävänsä niitä päihtymis-tarkoituksessa.

Joka kymmenes vastaaja ilmoitti käyttäneensä anabolisia steroideja urheilutulosten tai ulkonäön parantamiseksi, nykyisessä vankilassa 4,4 prosenttia vastaajista ilmoitti käyttävänsä anabolisia hormoneja ja keskimäärin tiedettiin kolmen henkilön käyttävän näitä aineita.

Kaikkien kyselyssä mukana olleiden aineiden käyttö oli avovankilassa Naarajärvellä vähäisempää kuin muissa vankiloissa. Osin tämä johtunee siitä, että avovankiloiden vankiaines on valikoitua. Toisaalta Naarajärvellä olot poikkesivat suljettujen vankiloiden tilanteesta siten, että useita vankeja oli samassa sellissä kaavakkeita täytettäessä.

Kyselykaavakkeessa tiedusteltiin myös vapaaehtoista nimettömän virtsanäytteen antamista. Huumausaineiden käyttäjistä 58,1 prosenttia ja ei-käyttäjistä 70,6 prosenttia olisi antanut näytteen.

Huumausaineiden käyttäjiä vankiloissa on enemmän kuin yhteiskunnassa keskimäärin. Kun esim. 1992 varusmiehille tehdyn kyselytutkimuksen mukaan 17 prosenttia oli joskus kokeillut huumausaineita, samanikäisistä Keravan nuorisovankilan vangeista 91 prosenttia ilmoitti käyttäneensä huumeita.

Taulukko: Huumausaineet, lääkkeet ja anaboliset steroidit vankiloissa. Kyselyyn osallistuneiden taustatiedot ja käyttäjien määrät

Taimi Korte, KTL

(09) 474 4343, taimi.korte@ktl.fi

Jaana Pykäläinen,
Pirjo Lillsunde,
Timo Seppälä, KTL

Aineistoa lainattaessa lähde mainittava!