Kommentti Jussi Simpuralle

Kommentti Jussi Simpuralle

KTL:n aikuisväestön terveyskäyttäytymisseurannan (AVTK) tulokset julkaistaan nopeasti kenttävaiheen ja perustarkistusten jälkeen. Tietoja julkistaessamme korostamme tiedotusvälineille, että monet havaittavat muutokset eivät ole tilastollisesti merkitseviä ja monet epävarmuustekijät saattavat vaikuttaa tuloksiin. Emme kuitenkaan sensuroi tai jätä julkaisematta yllättäviä tuloksia. Alkoholitulosten nostaminen esiin oli tiedotusvälineiden oma valinta keväällä 1996.

Postikysely menetelmänä asettaa rajoituksensa koottavalle tiedolle.Yksittäisestä terveyskäyttäytymisen muodosta, kuten alkoholin käytöstä saadaan vain karkea kuva. Eri lohkojen suhteen tarvitaan aika ajoin laajempia lisätutkimuksia - kuten suomalaisten juomatapatutkimus. AVTK:n etu on nopeuden lisäksi, että se kattaa periaatteessa kaiken alkoholikulutuksen - myös myyntitilastojen ulkopuolisen.

toisen palstan alkuun

KTL:n useimmat riskitekijä- ja terveyskäyttäytymisseurannat tehdään keväisin, koska kevätkuukaisina monet vuodenaikavaihtelut ovat vähäisemmät kuin syksyllä siirryttäessä esim. alkusyksyn sadonkorjuusta joulunajan tapoihin. Syksykään ei ole "neutraalia" aikaa. Nuorten ja aikuisten terveyskäyttäytyminen ei kaikissa suhteissa muutu samalla tavalla tai aikataululla. Mainitut nuorisotutkimukset ovat paikkakuntakohtaisia ja ajallisesti lähempänä vuoden 1995 kuin vuoden 1996 AVTK:n tietoja.

Olemme arvioineet pääsiäisviikon vaikutuksia tämän ja edellisten vuosien tuloksiin. Prof. Simpuran esittämä mahdollisuus voi vaikuttaa tuloksiin, mutta ei arviomme mukaan selitä AVTK:ssa havaittua alkoholin käytön vähenemistä 1995-1996.

Satu Helakorpi,
Antti Uutela,
Ritva Prättälä,
Pekka Puska, KTL

Aineistoa lainattaessa lähde mainittava!