|
Syksyllä 1996 julkisuudessa oli kaksi kovin
ristiriitaista tietoa suomalaisten juomatavoista. KTL väitti vuotuisen
terveyskäyttäymistutkimuksensa perusteella, että kevääseen
1996 tultaessa suomalaisten alkoholinkäyttö olisi edellisvuodesta
vähentynyt. Stakesin piirissä tehdyt paikkakuntakohtaiset
nuorisotutkimukset taas osoittivat juomisen ylipäänsä
ja erityisesti rajun humalajuomisen lisääntyneen. Mikä
on totuus?
Alkoholin käytön lisääntymiseen viittaavat ne
arviot alkoholin kulutuksesta, joissa on otettu huomioon sekä alkoholin
tilastoidun kulutuksen pieni lasku että parina viime vuotena voimakkaasti
lisääntynyt turistien alkoholintuonti Virosta ja Venäjältä.
KTL:n tiedot ovat ilmeisen harhaisia siksi, että niissä ei
ole otettu huomioon pääsiäisen vaikutusta. Myyntitietojen
mukaan pääsiäisviikolla juodaan ainakin 10-20 prosenttia
enemmän kuin normaaliviikolla. KTL:n kyselyssä keskeistä
on viimeksi kuluneen viikon juomisten kartoitus. Vuonna 1995 pääsiäinen
osui tiedonkeruujaksoon, vuonna 1996 se oli jonkin verran sitä
ennen.
Juomatapamuutoksia on parempi arvioida vertaamalla keskenään
neutraaleina ajankohtina tehtyjä tutkimuksia: ei lomia, ei juhlakausia.
Tällainen neutraali ajankohta on Suomessa syksy. Syksyllä
1992 tehdyn juomatapatutkimuksen alustava vertailu syksyllä 1996
tehtyyn pienimuotoisempaan, vielä julkaisemattomaan tutkimukseen
viittaa siihen, että raittius olisi hieman vähentynyt ja juomisen
taajuus pysynyt suurin piirtein ennallaan.
Nyky-Suomessa on entistä vaikeampi kenenkään tietää,
mihin suuntaan alkoholin käyttötavat ovat muuttumassa. Tähän
on monenlaisia syitä. Tärkein niistä on juuri turistialkoholin
paisunut virta, jonka määrää on vaikea arvioida.
Myös alkoholimonopolin aseman muutos on jonkin verran vaikeuttanut
alkoholin kulutusta koskevien tilastotietojen saantia. Vaihtoehtoisia
tietolähteitä ovat kyselytutkimukset ja alkoholin käytön
seurauksia koskevien tietojen käyttö. Nämä ovat
kuitenkin molemmat varsin karkeita keinoja. Lisävaikeutena kyselytutkimuksissa
on, että vastaajien taipumus rehellisyyteen vaihtelee, myös
satunnaisilla seikoilla kuten tiedonkeruuajankohdan säällä
ja vuotuisjuhlien läheisyydellä on vaikutuksensa. Alkoholihaittatilastot
kuvaavat taas paitsi kansalaisten käytöstä myös
viranomaisten toiminnan vaihteluita ja palvelutarjonnan muutoksia.
Perusteellisten juomatapatutkimusten nojalla tiedetään,
että juomatapojen peruspiirteet muuttuvat hyvin hitaasti. Muutoksen
aikamittakaava on mieluummin sukupolvia kuin vuosia tai edes vuosikymmeniä.
Vain tilanteissa, joissa alkoholin saatavuus, hinnat tai kansalaisten
ostovoima muuttuvat nopeasti, voi myös juomatavoissa tapahtua äkillisempiä
muutoksia. Silloinkin ne rajoittuvat useimmiten kulutettujen määrien
muutoksiin.
toisen palstan alkuun
|
|
Alkoholin käyttötavat ja käyttötilanteet
voivat säilyä radikaalienkin saatavuusmuutosten läpi.
Suomen sodanjälkeinen historia on tästä hyvä esimerkki.
Tämän hetken Suomi voi varautua alkoholin hintojen laskuun
ja saatavuuden parantumiseen lähivuosina. Todennäköisesti
juomistapojen laadulliset piirteet muuttuvat silloin vain hitaasti.
Nopeampia vaikutuksia on odotettavissa kulutusmäärien kasvun
ja juomisen erilaisten seurausten lisääntymisen muodossa.
Millaiset juomatapoihin liittyvät kysymykset ovat sitten kansanterveydellisesti
merkittäviä? Näitä ovat ennen kaikkea alkoholin
kulutuksen taso, kulutusmäärien jakautuminen eri väestöryhmien,
ja varsinkin niin sanottujen suurkuluttajien ja muiden kesken, sekä
humalaan johtavan runsaan kertajuomiseen taajuus. Tuskin koskaan sodanjälkeisessä
maailmassa on käynyt niin, että väestön vähän
juova valtaosa olisi lisännyt suhteellisen haitatonta juomistaan
ja samaan aikaan paljon juova vähemmistö olisi leikannut varsin
vahingollista juomistaan. Suomessakaan ei ole perusteita odottaa, että
näköpiirissä oleva alkoholin kulutuksen kasvu kanavoituisi
vain vähän juovien lisääntyneeseen nautiskeluun.
Realistisempaa on varautua sekä alkoholin kohtuukäytön
että ongelmakäytön kasvuun. Yhtä vähän
on perusteita kuvitella, että humalajuominen korvautuisi jollakin
muulla tavalla. Uudet tavat harvoin syrjäyttävät nopeasti
vanhoja; perusmalli on pikemminkin uusien tapojen tuleminen vanhojen
lisäksi.
Kansanterveyden kannalta toissijaisia ovat kysymykset raittiuden määrästä
tai nautittavista juomalajeista. Viina-Suomesta tuli olut-Suomi hiljalleen
1970-luvulta 1980-luvun alkupuolelle siirryttäessä. Juomisen
aiheuttamat ongelmat eivät tässä siirroksessa muuttuneet
muuten kuin siltä osin, mikä liittyi kulutusmäärien
kasvuun. Matka olut-Suomesta viini-Suomeen voi olla arkikulttuurin kannalta
paljon pitempi kuin viina-Suomesta olut-Suomeen. On siis perusteetonta
odottaa, että juomatapoihin tai juomamieltymyksiin liittyvät
laadulliset muutokset jotenkin voisivat eliminoida alkoholin kulutuskasvun
näkyvissä olevat haittavaikutukset.
Kirjallisuutta:
Edwards, Griffith ym.: Alkoholipolitiikka ja yhteinen hyvä.
Edita, Helsinki 1996
Helakorpi, Satu ym.: Suomalaisen aikuisväestön terveyskäyttäytyminen,
kevät 1996. Kansanterveyslaitoksen julkaisuja B12/1996. Helsinki
1996
Rimpelä, Matti ym.: Päihteet ja nuoret Tampereella. Tampereen
kaupunki, sosiaali- ja terveystoimen julkaisuja 7/96, Tampere 1996
Jussi Simpura, Stakes, Alkoholipoliittinen
tutkimusyksikkö
(09) 3967 2022
|
