Polykloorattuja dioksiineja ja furaaneja, dioksiineja, on nykyään kaikkialla. Ne ovat erittäin pysyviä yhdisteitä, jotka kerääntyvät eliöiden rasvakudokseen ja rikastuvat ravintoketjujen huipuille. Ihminen saa dioksiininsa lähes yksinomaan ravinnosta, ja jokaisessa ihmisessä on jo dioksiinia. Ravinnon dioksiinipitoisuudet vaihtelevat maittain ja ravintoaineittain. Rasvaa sisältävät ravintoaineet keräävät eniten dioksiinia. Ravintoketjujen huipulla olevat kuten merilohi, keräävät sitä eniten. Dioksiinien saantimäärään vaikuttaa se, miten paljon eri ravintoaineita ihminen syö. Aikaisemmin esimerkiksi kalanmaksaöljyssä saattoi olla runsaasti dioksiineja, mutta kun sitä nautittiin vain lusikallinen päivässä, ei kalanmaksan dioksiinipitoisuudella ollut merkitystä. Jos dioksiineja olisi ollut vaikkapa perunassa, tilanne olisi ollut huolestuttava. Pitoisuudet eri maiden ruoassa KeskiEuroopassa maitotuotteet ja kala, USA:ssa lihatuotteet ja Suomessa kala sisältävät korkeimmat dioksiinipitoisuudet. Itämeri on tavattoman pahoin saastunut kaikilla ympäristömyrkyillä - myös dioksiineilla. Tämän vuoksi Itämeren kalat sisältävät hämmästyttävän korkeita dioksiinipitoisuuksia. Kalaa käytetään eri maissa varsin vaihtelevasti: kanadalaiset syövät noin 2 g kalaa päivässä henkeä kohti, amerikkalaiset 6,5 g, saksalaiset noin 15 g, ruotsalaiset 30 g, suomalaiset 38 g ja japanilaiset 90 g. Suomalaisten lasketaan saavan päivittäin ravinnosta dioksiineja noin 95 pg TEQ/vrk, saksalaiset 79158 pg TEQ/vrk ja hollantilaiset ja amerikkalaiset noin 120 pg TEQ/vrk. Nämä saannit ovat kaikki korkeimman turvalliseksi lasketun saantiarvon (TDIarvo) alapuolella, mikä on Pohjoismaissa arvioitu olevan 5 pg ITEQ ruumiinpainokiloa kohti vuorokaudessa tai 350 pg ITEQ/vrk täysikasvuisella henkilöllä. Ilman kautta rasvaan Dioksiinit syntyvät pääasiassa erilaisissa poltoissa kuten jätteenpoltossa, metsäpalojen yhteydessä tai sivutuotteena kemian teollisuudessa. Ne leviävät ympäristöön tavallisimmin savukaasujen mukana, siis ilman kautta. Savupiipun korkeudesta ja ilman lämpötilasta riippuen dioksiinit laskeutuvat maanpinnalle tai veteen, lähelle tai kauas. | | Hedelmissä tai marjoissa dioksiinien pitoisuudet eivät ole korkeita edes Keski Euroopassa, toisin on heinän ja nurmen tilanne. Maitolitran tai lihakilon tuottamiseen lehmän täytyy "imuroida" laajoja alueita tai karjankasvattaja tekee tuon heinänkorjuun lehmän puolesta. Suomessa maidon rasvan dioksiinipitoisuudet ovat yleensä melko alhaiset. Koska maidon rasvaa kuitenkin käytetään paljon, lehmänmaidon dioksiinipitoisuuksilla on suuri merkitys dioksiinien kokonaissaannissa. Meriin joutuessaan dioksiinit sedimentoituvat partikkelien mukana. Pohjasta planktonit ja pieneliöt saavat niitä. Kun suuremmat kalat syövät pienempiä, dioksiinit rikastuvat. Kaikissa eliöissä dioksiinit erittyvät hyvin hitaasti, joten rikastuminen on voimakasta. Ihminen itse on yhden ravintoketjun huipulla, joten kaikista ihmisistä löydetään dioksiineja, niin myös äidinmaidosta. Lisää aiheesta Vartiainen T. and Hallikainen A. Polychlorodibenzopdioxin and polychlorodibenzofuran levels in cow milk samples, egg samples and meat in Finland. Fresenius J Anal Chem 348, 150153 (1994). Hallikainen A, Mustaniemi A. ja Vartiainen T. Dioksiinien saanti ravinnosta. Elintarvikeviraston tutkimuksia 1/1995. Taulukot: Terttu Vartiainen, KTL (971) 201 346 |
