Ensimmäinen ravitsemuskertomus valmistunut

Ensimmäinen ravitsemuskertomus valmistunut

Suomalaisten ravitsemusta koskevaa tietoa on paljon. Aiemmin tieto oli hajallaan eikä sitä ollut helppo löytää. Nyt tutkimustuloksista on yhtenäinen kooste. Ensimmäinen ravitsemuskertomus kuvaa viime vuosikymmenien ravitsemustilanteen ja ruokatottumusten muutoksia.

Ensimmäinen ravitsemuskertomus on helmikuussa 1995 käynnistyneen ravitsemuksen seurantajärjestelmän ensimmäinen vuosiraportti. Hanke käynnistettiin, koska suomalaisten ravitsemusta koskevaa tietoa on paljon, mutta tieto on hajanaista ja sitä on vaikea löytää. Hankkeessa kootaan, yhdistetään, jalostetaan ja välitetään sellaista ravitsemustilannetta ja ruokatottumuksia kuvaavaa tietoa, jolla voidaan edistää ravitsemus- ja terveyspoliittisia ohjelmia ja päätöksentekoa. Seurannan avulla pyritään myös osoittamaan tiedon tai sen keräämisen aukkokohtia sekä ongelma-alueita.

Päätulokset yksissä kansissa

Ensimmäisessä ravitsemuskertomuksessa tarkastellaan kansantautien ja niiden riskitekijöiden esiintymistä väestössä sekä ravintoaineiden saannin ja elintarvikkeiden kulutuksen muutoksia ja alueellisia eroja. Ravitsemuskertomus antaa yleiskuvan Suomen tämänhetkisestä tilanteesta ja sisältää päätuloksia Suomessa tehdyistä tutkimuksista ja kerätyistä tilastoista. Asiasta enemmän kiinnostunut löytää tien tiedon alkulähteille kirjallisuusviitteiden avulla.

toisen palstan alkuun

Ravitsemuskertomuksen liitteenä on luettelo suomalaisista tiedon tuottajista ja kerääjistä sekä ravitsemusasioita käsittelevistä järjestöistä yhteystietoineen. Se on tietopaketti monenlaiseen käyttöön ja hakuteos kenelle tahansa ravitsemusalan tiedon tarvitsijalle. Julkaisu on tarkoitettu niin poliittisille päättäjille kuin ravitsemuspolitiikkaa toteuttaville viranomaisillekin. Ravitsemuskasvatusta toteuttavissa järjestöissä sekä terveys- ja ravitsemusalan oppilaitoksissa julkaisulle löytyy käyttäjiä. Ravitsemuskertomus on hyödyllinen tietolähde myös elintarviketeollisuudelle ja -kaupalle, joukkotiedotusvälineille, tutkijoille ja asiantuntijoille sekä joukkoruokailua järjestäville.

Ravitsemuskertomus 1995, Kansanterveyslaitoksen julkaisu 1/1996. 96 sivua, lähes 50 graafista kuviota. Sen voi tilata KTL:n ravitsemusosastosta, puh. (90) 474 4590/fax (90) 474 4591. Julkaisu maksaa 80 mk/kpl (sis. alv ja lähetyskulut).

Marjaana Lahti-Koski, KTL

(90) 474 4759

 

 

 

 

Aineistoa lainattaessa lähde mainittava!