Suomi koordinoi laajan tupakkakampanjan

Suomi koordinoi laajan tupakkakampanjan

Toukokuussa (2.30.5.) järjestetään kansainvälinen tupakoinnin lopettamiskilpailu, johon osallistuu yli 20 maata. Suomessa kilpailun järjestelyistä vastaa Savuton Suomi ohjelma, jossa on mukana toistakymmentä keskeistä kansanterveysjärjestöä. Kansanterveyslaitos koordinoi koko kansainvälisen hankkeen toteuttamista ja arviointia.

Lopettamiskilpailussa tupakoijia kannustetaan olemaan kuukausi polttamatta. Kilpailu järjestetään samanaikaisesti yli 20 maassa. Kansalliset kampanjat järjestetään itsenäisesti ja kussakin maassa jaetaan omat palkintonsa, mutta maavoittajien kesken arvotaan vielä kansainvälinen palkinto. Suomessa kilpailu järjestetään valtakunnallisena, joissakin muissa maissa kokeilualueilla. Suurin osa maista on Euroopasta, mutta mukana on myös alueita Kiinasta ja Argentiinasta.

Vastaava kansainvälinen kilpailu järjestettiin vuonna 1994. Silloin 13 maasta tuli yli 60 000 osanottajaa, suomalaisia kuutisen tuhatta. Nyt kilpailulla tavoitellaan 100 000 osanottajaa. Edellisessä kilpailussa Malta nousi maiden välisessä vertailussa kärkeen. Sijoitus määräytyi sen perusteella, kuinka suuri osa 18 vuotta täyttäneistä tupakoijista osallistui kilpailuun. Suomi tuli tällä kriteerillä mitattuna toiseksi.

Miten mukaan kilpailuun?

Kilpailuun voivat osallistua säännölliset tupakoijat, jotka ovat polttaneet vähintään vuoden ja jotka ovat täyttäneet 18 vuotta. Osallistujien pitää olla polttamatta neljä viikkoa eli vapun jälkeisestä päivästä toukokuun loppuun.

Kilpailuun täytyy osallistua kupongilla, joita saa mm. apteekeista, järjestöistä, terveysasemilta ja keskuksista, lääkäri ja työterveysasemilta, neuvoloista, puolustusvoimien toimipaikoista, kuntien liikunta, vapaaaika ja raittiustoimelta ja terveyskasvatuksen yhdyshenkilöiltä. Huhtikuussa kuponki julkaistaan useissa aikakauslehdissä. Viimeinen kupongin postituspäivä on 2.5.

toisen palstan alkuun

Kuka voittaa ja mitä?

Voittajat arvotaan kupongin lähettäneiden joukosta. Voittajiin otetaan yhteyttä arvonnan jälkeen. Palkinnon voi saada vain, jos on pysynyt kokonaan savuttomana. Oman ja todistajien lausunnon lisäksi asia varmennetaan verikokeella, jonka analysoi Kansanterveyslaitos. Vain voittajat testataan.

Ensimmäinen palkinto on matka Atlantan olympialaisiin (arvo 27 000 mk) ja 10 000 mk "matkarahaa". Matkaan sisältyy mm. liput 200 metrin sekauinteihin alkueristä finaaliin; mukana on myös Jani Sievinen. Toinen palkinto on 10 000 mk ja kolmas 5 000 mk. Pääpalkinnon voittaja osallistuu vielä arvontaan kansainvälisestä palkinnosta, joka on 5 000 dollaria (USD).

Jokainen osallistuja voittaa luonnollisesti tupakoinnin lopettamisellaan terveyttä ja rahaa; sitä enemmän mitä pitempään onnistuu olemaan polttamatta.

KTL arvioi kampanjan

Kansanterveyslaitos vastaa koko kansainvälisen hankkeen koordinoinnista ja arvioinnista. Kaikissa maissa tehdään vuoden kuluttua seurantatutkimus lopettamisen onnistumisesta. Edellisen kampanjan kokemusten perusteella voidaan odottaa, että noin 1520 prosenttia osallistujista onnistuu pääsemään kokonaan eroon tupakasta. Tulos on varsin hyvä, etenkin kun ottaa huomioon, että kilpailussa vaaditaan tupakoinnin lopettaminen vain määräajaksi. Yli kaksi kolmasosaa pyrkii kuitenkin lopettamaan tupakoinnin tyystin.

Lisätietoja Suomen kilpailusta saa Savuton Suomi ohjelman projektipäällikkö Paula Mannoselta Terveyskasvatuksen keskuksesta (puhelin 90148 4611).

Heikki J. Korhonen, KTL

(90) 474 4568

 

Aineistoa lainattaessa lähde mainittava!