|
Tartuntatautien rekisteröintijärjestelmä
tarjoaa hyvän välineen tartuntatautilanteen luotettavalle
seuraamiselle. Sen avulla voidaan varmistua, että asiat kulkevat
toivotulla tavalla myös muuttuvassa maailmassa.
Hyvin toimivalla, keskitetyllä ja ajantasaisella järjestelmällä
voidaan nopeasti havaita alkavia epidemioita silloinkin, kun tautitapaukset
ovat hajallaan, eikä tilanne esimerkiksi yhden sairaanhoitopiirin
näkökulmasta näytä vielä antavan aihetta erikoistoimenpiteisiin.
Rekisterin pitää myös pystyä osoittamaan mahdolliset
alueelliset erot ja antamaan viitteitä siitä, minkä tyyppiset
tekijät voivat olla vaikuttamassa eri tartuntatautien esiintyvyyteen.
Rekisteröintijärjestelmäämme kehitettäessä
on myös ilmennyt seikkoja, jotka kaivannevat korjaamista. Eräiden
tautien kohdalla ei nykyisellä ilmoittamismenettelyllä saavuteta
toivottua tarkkuutta. Hyvä esimerkki on sukupuoliteitse tarttuvien
klamydiainfektioiden ryhmä.
Raportoitujen tapausten määrää vääristävät
ajalliset ja paikalliset erot laboratoriodiagnostiikan saatavuudessa,
uusien menetelmien kehittyminen jne.
toisen palstan alkuun
|
|
Sen vuoksi sukupuolitautien seurantaa varten ollaankin
kehittämässä nk. anturikeskusjärjestelmää,
missä vakioiduin indikaatioin ja menetelmin kerätään
tietoja eri sukupuolitautien esiintyvyydestä.
Lääkärien tekemillä salmonellailmoituksilla kerätään
rekisteriin lähinnä ammattia ja matkustamista koskevia tietoja.
Tutkimuksia tehdessään laboratorio tarvitsee näitä
tietoja ja voisi kerätä ne itse. Tämä edellyttää
kuitenkin sitä, että kliinisten taustatietojen välittäminen
hoitopaikoista laboratorioon saadaan nykyistä tarkemmaksi. Samalla
lääkärien työmäärä vähenisi,
kun ilmoituksia ei enää tarvitsisi tehdä.
Nykyinen tartuntatautilaki velvoittaa sairaanhoitopiirit ylläpitämään
alueellista tartuntatautirekisteriä. Sairaanhoitopiiri tarkastaa
ilmoitukset ensimmäisenä ja täydentää tietoja
samalla, kun se ylläpitää omaa rekisteriään.
Eri sairaanhoitopiirien tähän tarkoitukseen käyttämät
resurssit ovat hyvin erilaisia. Ilmoitusten lähettäminen valtakunnallisen
rekisterin kautta, josta ne sitten toimitettaisiin sairaanhoitopiireille,
saattaisi säästää monen sairaanhoitopiirin työtä
ja samalla helpottaa rekisterijärjestelmän kehittämistä.
Pauli Leinikki, KTL
|
