|
Tilanne on vuodenaikaan nähden melko normaali. Hepatiitti B ja
Clöydökset jatkuvat tasaisina. Alkuvuoden kertymä näyttää
kummankin kohdalla suuremmalta kuin viime vuonna. Hepatiitti A sen sijaan
on palannut takavuosien tasolle. Enterovirukset elävät odotetusti
hiljaiseloa. Yksi kolmesta kiinni saadusta oli enkefaliittipotilaan
ulosteesta viljelty echovirus 22, joka pian saanee uudeksi sukunimekseen
Orphanovirus.
Hengitysinfektioiden aiheuttajat olivat yhä voimissaan, vaikka
RSVepidemiankin huippu jo näyttää olevan selvästi
takana. Hiipuva influenssaepidemia sinnitteli edelleen. Vaikka löydökset
jakson lopulla olivatkin jo voittopuolisesti serologisia, osoitettiin
imulimanäytteistä sekä A että Bantigeenia vielä
viikolla 12. Yli puolet adenovirusinfektioista oli varusmiehillä
todettuja.
toisen palstan alkuun
|
|
Jakson nousija on parainfluenssa. Diagnoosit ovat
suurelta osin eri puolilla maata pikkulapsilla todettuja tyypin 3 infektioita.
Joukkoon mahtuu kuitenkin myös ryväs varusmiesten parainfluenssa
1infektioita.
Puumalavirusdiagnooseja tehtiin vähemmän kuin edellisen
jakson aikana, mutta jakson sisällä ei laskusuunta näkynyt.
Rotavirusepidemia näytti saavuttaneen tasannevaiheen viikkokohtaisten
löydösten tasaisuudesta päätellen.
Tapani Hovi, KTL
(90) 47 441
|