|
Kolibakteerien, kuten enteropatogeenisten (EPEC)
tai enterotoksigeenisten (ETEC) Escherichia coli -kantojen, aiheuttamat
ruokamyrkytykset on viime vuosikymmeninä yhdistetty lähinnä
kehitysmaiden lasten ripulitauteihin tai näissä maissa lomailevien
turistien matkaripuleihin. Kehittyneissä maissa tapahtuneet muutokset
mm. ruoan valmistustavoissa ja kulutustottumuksissa (esivalmistettujen
elintarvikkeiden lisääntynyt käyttö, pikaruokapaikkojen
lisääntyminen, säilöntäaineiden vähentäminen
jne.) ovat kuitenkin osaltaan luoneet maaperää uuden tyyppisille
ruokamyrkytyskoleille.
Ns. enterohemorraagiset E. colit (EHECit) on tiedetty veriripulin
aiheuttajiksi jo 1970-luvulla, mutta vasta 1980-luvun alun jälkeen
ne ovat levinneet ruoan välittäminä vakavina infektioepidemioina.
Epidemioita on enenevässä määrin esiintynyt nimenomaan
kehittyneissä maissa, mm. USA:ssa, Kanadassa, Australiassa, Englannissa
ja Skotlannissa. Ensimmäinen pohjoismainen epidemia todettiin viime
vuonna Ruotsissa.
Tuhansista erilaisista kolibakteereista EHEC-ryhmään kuuluu
viitisenkymmentä. Tärkein on serotyyppi O157:H7, joka on aiheuttanut
kaikki suuret epidemiat. On esitetty, että se olisi ympäristöolojen
aiheuttama virulentimpi muunnos EPEC-serotyypistä O55:H7, joka
aiheutti 1940-luvulla Suomessakin pikkulapsille ripulia.
Kaikki tuottavat Shiga-like toksiineja
Yhteistä kaikille EHEC-ryhmän bakteereille on, että
ne tuottavat Shiga-like toksiineja SLT-1 ja/tai SLT-2. SLT-1 on lähes
identtinen Shigella dysenteriae serotyypin 1 tuottaman Shiga-toksiinin
kanssa, SLT-2:n homologia sen kanssa on lähes 60 prosenttia. SLT-2
toksiinia tuottavat kannat ovat aiheuttaneet usein kliinisesti vaikeamman
taudinkuvan kuin vain SLT-1:tä tuottavat kannat. Tämän
on arveltu johtuvan siitä, että SLT-1 kiinnittyisi ensisijaisesti
paksunsuolen epiteelisoluihin, mutta SLT-2:lla olisi reseptorit munuaisten,
haiman ja aivojen endoteliaalisoluissa.
SLT-positiivisten kolien reservuaarina voivat olla monet terveet koti-
ja hyötyeläimet. Niitä on löydetty lampaista noin
70 prosentilta, vuohista 55, naudoista 20, kissoista 15, sioista 10
ja koirista 5 prosentilta. Osaa eläimissä löydetyistä
SLT:tä tuottavista serotyypeistä ei ole koskaan tavattu ihmisen
ripulin aiheuttajana. Serotyypin O157:H7 tärkein reservuaari on
nautakarja, jossa sen esiintymisfrekvenssi voi vaihdella huomattavasti
alueesta ja karjasta toiseen. Naudan ulosteen pitoisuus on useimmiten
alhainen, mutta erilaiset stressitilanteet (esim. ruoan niukkuus tai
teurastus) saattavat lisätä eritystä huomattavasti muuttamalla
pötsin happamuutta. Ruhojen ja lihan teurastamokäsittely muodostaakin
elintarvikeinfektioiden riskin arvioinnissa tärkeän HACCP-(Hazard
Analysis Critical Control Point) järjestelmän kohteen.
Ulkomailla levinnyt hampurilaisista
Ulkomaisissa epidemioissa EHECin tartunnan lähteitä ovat
olleet mm. riittämättömästi kuumennetut lihatuotteet,
erityisesti hampurilaispihvit sekä pastöroimaton maito tai
klooraamaton juomavesi.
toisen palstan alkuun
|
|
Infektioannos voi olla yhtä alhainen (100
solua) kuin shigellojen, ja tartunta voi levitä käsien välityksellä
henkilöstä toiseen. Laboratoriotyöntekijöillä
on lisääntynyt infektioriski. Biologisessa työturvallisuusluokituksessa
EHEC-bakteereita ei kuitenkaan vielä ole mainittu erikseen. Oletettavasti
ne tullaan luokittelemaan samaan korkeamman infektioriskin luokkaan
(BL 3), kuin Sh. dysenteriae 1 (muut E. colit ja shigellat
ovat luokassa BL 2).
EHEC-bakteereista vain epidemioina leviävän O157:H7-serotyypin
laboratoriodiagnoosi on periaatteessa helppo: se on useimmista muista
koleista poiketen lähes aina sorbitoli-negatiivinen ja saadaan
siten viljeltyä erottelevalla sorbitoli-MacConkey ravintoalustalla,
jos sen osuus ulosteen koko floorasta on vähintään prosentti.
Näytteen on ehdittävä viljelyyn kuuden päivän
sisällä ripulin alkamisesta. Sen jälkeen bakteerin erittyminen
ulosteeseen vähenee ja muuttuu intermittoivaksi, eikä sitä
enää löydetä ulosteesta kuin n. kolmasosalta potilaita.
Suomessa vasta tutkitaan
EHEC-bakteereiden mahdolliset tartunnan lähteet Suomessa ja niiden
esiintyminen ripuli-infektioissa ovat epäselvät. Bakteriologiseen
"rutiiniin" soveltuvien testimenetelmien puutteen vuoksi kliinisen
mikrobiologian laboratorioissamme löytyvä EHEC-diagnostiikka
parhaimmillaankin pystynyt osoittamaan vain serotyypin O157:H7; EHEC-infektiot
saattavat siten olla meilläkin uskottua yleisempiä.
SLT:tä tuottavien bakteereiden epidemiologian ja reservuaarien
kartoittaminen aloitettiin tämän vuoden alussa KTL:n suolistobakteriologian
laboratorion, Eläinlääkintä- ja elintarvikelaitoksen
elintarvikemikrobiologian yksikön ja Elintarvikeviraston välisenä
yhteistyönä. Tähän liittyen suolistobakteriologian
laboratorio tarjosi kaikille yliopisto- ja keskussairaaloiden kliinisen
mikrobiologian laboratorioille mahdollisuuden lähettää
veriripulitapauksista viljelty primaarimalja KTL:een mahdollisen EHEC-infektion
tutkimiseksi. Tehoseuranta käynnistyi helmikuun alussa 1996 ja
siihen osallistuu kaikkien yliopistosairaaloiden laboratoriot ja seitsemän
muuta sairaalaa. Lähetetyltä ulosteviljelymaljalta määritetään
polymeraasi ketjureaktion (PCR) avulla molemmat SLT-toksiinit. Tartunnan
lähteet (elintarvikkeet, eläimet, ihmiset jne.) kartoitetaan
lisäkyselyn avulla.
Huhtikuun puoliväliin mennessä laboratoriot olivat lähettäneet
yhteensä 84 näytettä. Ensimmäinen positiivinen löydös
todettiin 21. maaliskuuta, kun saman potilaan kahdesta, peräkkäisinä
päivinä otetusta näytteestä monistui viljelymaljalta
SLT-2 toksiinia koodaava geeni. Kyseisellä potilaalla todettiin
myöhemmin HUS. Koska kanta osoittautui E. colin non-O157
tyypiksi, se lähetettiin tarkempaan serologiseen analyysiin WHO:n
E. coli -keskukseen Kööpenhaminaan.
Anja Siitonen,
Markku Keskimäki, KTL
(90) 474 41
|
