|
Suomalaisten suolansaanti on pienentynyt 15 vuodessa
ja on nyt naisilla 8 g ja miehillä 12 g päivässä.
Uusimman suosituksen mukaan tavoitteena on vain 6-7 g. Suomessa on poikkeuksellisen
aktiivisesti kehitetty elintarvikkeiden suolapitoisuuksia koskevaa lainsäädäntöä,
mutta prosessoitujen elintarvikkeiden ja valmisruokien suolapitoisuuksia
koskeva lainsäädäntö kaipaa uudistusta.
Ihminen ei tarvitse ruokasuolaa (NaCl) lainkaan, koska ruoka-aineissa
luonnostaan oleva natrium (noin 600 mg eli 1,5 g NaCl päivässä)
riittää tyydyttämään fysiologisen tarpeen.
Kuitenkin useimmissa kulttuureissa käytetään 5-15 g ruokasuolaa.
Suomalaisten keskimääräinen natriumin kokonaissaanti,
joka on NaCl:ksi muunnettuna 10 g, on varsin tavallista tasoa moniin
maihin verrattuna. Enää suomalaiset eivät siis syö
poikkeuksellisen suolaista ruokaa, mutta suositukseen on vielä
matkaa.
Suolaa valmiista elintarvikkeista
KTL on seurannut väestön suolansaantia jo 1970-luvun lopulta
asti. Tärkeimmät suolan lähteet ovat nyt makkarat ja
muut lihavalmisteet (20 %), ruokaleipä (16 %), kotona ruoanvalmistuksessa
käytetty suola (12 %), maitovalmisteet (11 %) ja kahvileipä
(8 %). Suurin muutos on tapahtunut kotona käytettävässä
ruokasuolassa, jota kului keskimäärin 3,8 g päivässä
v. 1980 ja enää 1,2 g vuonna 1994. Suolan käytön
väheneminen johtuu ensisijaisesti siitä, että kodeissa
valmistetaan vähemmän ruokaa ja käytetään enemmän
prosessoituja elintarvikkeita. Teollisesti valmistetuista elintarvikkeista
saadaan nyt 70 prosenttia suolasta, kotona ruoanvalmistuksessa ja leivonnassa
käytetyn suolan osuus on 20 ja joukkoruokailussa käytetyn
suolan 10 prosenttia.
Suolaisimmat leivät hävinneet
Vuodesta 1992 lähtien elintarvikkeiden päällysmerkinnöissä
on vaadittu maininta"voimakassuolainen" tai "lisätty
paljon suolaa", jos NaCl pitoisuus on ylittänyt tietyn rajan
seuraavissa tuotteissa: voi, margariini ja voi-kasviöljyseokset,
juustot, leikkelemakkarat, ruokaleipä, näkkileipä ja
aamiaismurot ja -hiutaleet.
toisen palstan alkuun
|
|
Vastaavasti tietyn suolapitoisuuden alittavat tuotteet
saa merkitä vähäsuolaisiksi. Tällä säädöksellä
on ollut vaikutusta etenkin suolaisimpien leipien häviämiseen.
Koska rajat sidottiin tuotteen NaCl-pitoisuuteen, valmistajan on kuitenkin
mahdollista lisätä muita natriumpitoisia lisäaineita.
Näin on käynyt nakeissa ja lenkkimakkaroissa, joiden natriumpitoisuus
voi jopa kaksinkertaistua natriumlaktaatin ja muiden lisäaineiden
ansiosta. Tähän on nyt kiinnitetty huomiota ja lihateollisuus
on vähentänyt natriumpitoisten lisäaineiden käyttöä.
Säädöksen sitominen suoraan natriumpitoisuuteen poistaisi
piilonatriumin ongelman. Vaikka suolapitoisuus on ilmoitettava jauheliha-,
maksa-, kalamureke- ja laatikkoruoissa sekä liemissä, keitoissa
ja kastikkeissa, vielä on paljon suosittuja eineksiä, joiden
suolapitoisuutta kuluttaja ei näe tuoteselosteesta (esim. pizzat).
Kuluttaja ei vielä osaa etsiä suolamerkintää niistäkään
tuotteista, joissa se jo on.
Esteitä pakkosuolaukselle
Ruokasuolan korvikkeita, mineraalisuoloja, on Suomessakin ollut saatavissa
jo kauan. Niiden perusideana on korvata osa NaCl:sta kalium- ja magnesiumsuoloilla.
Tuotteet sopivat hyvin ruoanvalmistukseen ja myös leipä- ja
lihateollisuus käyttävät niitä. Mineraalisuolat
ovat tulleet jäädäkseen yhtenä apukeinona natriumin
kokonaissaannin vähentämisessä.
Suolakeskustelu on Suomessa poikkeuksellisen vilkasta verrattuna moneen
muuhun maahan, lainsäädäntö etenee ja elintarviketeollisuus
noudattaa määräyksiä. Ei meitä pakkosuolata.
Pirjo Pietinen, KTL
(90) 474 41
|
