Harva itsemurhaan päätynyt saanut apua masennustilaan

Depressio on yleisin yksittäinen mielenterveyden häiriö, ja merkittävä kansanterveydellinen ongelma. On arvioitu, että noin 10 prosenttia miehistä ja 20 prosenttia naisista käy elämänsä aikana läpi kliinisesti merkittävän depression, ja että noin viisi prosenttia väestöstä kärsii masennustilasta kunakin hetkenä. Depressioon liittyy paitsi kärsimystä ja toimintakyvyttömyyttä myös huomattava itsemurhakuolleisuus. Psykiatrisen hoidon piirissä olevista masennuspotilaista pitkäaikaisseurannoissa on kuollut itsemurhiin noin 15 prosenttia. Itsemurhien ehkäisyn kannalta depression tunnistaminen ja hoito ovat hyvin keskeisiä kysymyksiä.

Itsemurhat Suomessa 1987-tutkimusprojektissa (IMS-87) kartoitettiin kaikki Suomessa tapahtuneet itsemurhat 1.4.1987-31.3.1988. Projektissa käytettiin ns. psykologisen ruumiinavauksen menetelmää eli itsemurhan tehneen henkilön elämäntilanteesta sekä mielenterveydestä pyrittiin saamaan kattava kokonaiskuva kokoamalla kaikki häneen liittyvä asiakirja-aineisto (esim. psykiatrisen erikoissairaanhoidon ja terveyskeskusten sairauskertomukset) ynnä haastattelemalla omaisia ja häntä tavanneita hoitohenkilöitä. Kutakin tapausta kohti haastateltiin keskimäärin kolmea henkilöä. Laajuudeltaan tutkimus oli maailmassa ainutlaatuinen.

Mielenterveyden häiriöitä ennen itsemurhaa

Itsemurhan tehneiden mielenterveyttä arvioitiin 229 itsemurhatapausta käsittäneessä satunnaisotoksessa kaiken saatavilla olevan aineiston valossa käytössä olleen virallisen tautiluokituksen (DSM-III-R) kriteerien mukaisesti. Itsemurhan ko. aikana tehneistä 1 397 henkilöistä 93 prosenttia oli kärsinyt mielenterveyden häiriöistä ennen itsemurhaa. Kaikkiaan 66 prosenttia itsemurhan tehneistä oli kärsinyt masennusoireyhtymistä, joten Suomessa vuosittain noin tuhannen henkilön voidaan arvioida kuolevan masennustiloihin liittyviin itsemurhiin. Tässä ryhmässä noin puolet on kärsinyt ns. vakavista masennustiloista, toinen puoli sitä lievemmistä oireyhtymistä.

toisen palstan alkuun

Ehkäisyn kannalta on keskeistä tietää, kuinka suuri osuus depressiosta kärsineistä oli saanut asianmukaista hoitoa ennen itsemurhaa. Neljä viidesosaa (83 %) vakavasta masennustilasta kärsineistä oli ollut tekemisissä terveydenhuollon kanssa, 45 prosenttia psykiatriseen erikoissairaanhoitoon viimeisten kolmen kuukauden aikana. Silti enemmistö heistä oli jäänyt ilman yhtäkään kolmesta vakavassa masennustilassa vaikuttavaksi tiedetystä hoitomuodosta: vain kolme prosenttia oli saanut antidepressiivistä lääkettä asianmukaisesti annosteltuna, seitsemän prosenttia viikottaista psykoterapiaa, ja kolme prosenttia sähköhoitoa. Miesten hoitotilanne oli naisia huonompi.

Lievemmät masennustilat ovat väestössä hyvin yleisiä, mutta niihin liittyviä itsemurhia on aiemmin tutkittu vähän. IMS-87 tutkimuksessa osoittautui, että 95 prosenttia lievien masennustilojen aikana tehdyistä itsemurhista ko. henkilö oli kärsinyt myös muusta samanaikaisesta psyykkisestä häiriöstä tai somaattisesta sairaudesta. Lähes kaikki tapaukset olivat siis psykiatrisesti tai somatopsykiatrisesti komorbideja. Komplisoitumattomissa lievissä masennustiloissa itsemurhat näyttäisivät olevan harvinaisia. Lievästä depressiosta kärsineillä oli selvästi vähemmän hoitokontakteja kuin vakavasta masennustilasta kärsineillä.

Itsemurhien ehkäisyn kannalta keskeistä näyttäisi olevan depression tunnistaminen sekä hoidon ja seurannan laadun parantaminen. Kehittämistyötä on sittemmin tehty sekä Itsemurhien ehkäisyprojektin piirissä että STAKESin Mieli Maasta-projektissa, jonka avulla on pyritty kohentamaan depression hoitoa.

Kirjallisuutta:

Isometsä ET, Henriksson MM, Aro HM, ym. Suicide in major depression. Am J Psychiatry 1994;151:530-536.

Isometsä E, Heikkinen M, Henriksson M, ym. Suicide in non-major depressions. J Affect Disord 1996;36:117-127.

Isometsä E, Henriksson M, Lönnqvist J. Masennustilat ja itsemurha. Duodecim 1994;110:341-346.

Erkki Isometsä, KTL

(90) 47 441