|
Monet alkavat kyllästyä vuosia jatkuneeseen
lamakeskusteluun. Elämän hallintaan liittyviä vaikeuksia
ei voi sälyttää rajattomasti taloudellisen laman syyksi.
Ihmisten luomasta lamasta on tullut syntipukki.
Laman seuraamukset moninkertaistuvat, kun se alkaa vaikuttaa tavoitteisiimme:
muutumme varovaisiksi, suojaudumme ulkoisia uhkia vastaan, menetämme
kiinnostuksemme ympäristöä kohtaan ja näemme tulevaisuuden
kielteisenä. Kun alamme noudattaa laman strategiaa elämässämme,
luovumme sellaisesta, mistä ei tarvitsisi luopua. Tällaisessa
tilanteessa voi kysyä, miten toivo syntyy.
Tavoitteet motivoivat ihmistä, myönteiset visiot erityisesti.
Mutta myös väärin asetetut tavoitteet ohjaavat meitä.
Ponnistelemme ongelmien ratkaisemiseksi sen tiedon pohjalta, joka meillä
on ja silloinkin vain, jos meillä on osallistumisen mahdollisuus.
Tietoa vailla olevat ja ulkopuolisiksi itsensä kokevat jäävät
auttamattomasti uhrin asemaan. Riittävä tieto ja osallistuminen
auttavat alkuun oman tulevaisuuden rakentamisessa. Minkälaisen
tulevaisuuden sinä haluat itsellesi?
Myös tunteet suuntaavat toimintaamme. Kivun kokemus johtaa välttämiseen,
kun taas myönteiset tunteet vahvistavat muutosta. Jos tulevaisuus
ei lupaa muuta kuin uhkia, ymmärtää jokainen, millaista
liikettä tällöin syntyy: jokainen meistä käpertyy
menneisyyteen. Hauskuus ja hyöty auttavat meitä taas jaksamaan.
toisen palstan alkuun
|
|
Usko menestykseen motivoi meitä kaikkia: talven
pimeyden kestää, kun tietää kokemuksesta, että
kesän tuloon voi luottaa.
Myönteinen kuva tulevaisuudesta syntyy nopeammin, jos kykenemme
muodostamaan realistisen suhteen menneeseen suremalla. Suru on menetettyjen
asioiden merkitysten käsittelyä ja niistä luopumista.
Masennus on puolestaan passiivista avuttomuuden tunnetta ja takertumista
menneisyyteen. Otamme ratkaisevan askeleen parempaan tulevaisuuteen
silloin, kun alamme henkilökohtaisesti kartoittaa suhdettamme menneeseen
ja lopetamme muiden, myös laman, syyttelyn. "Aika entinen
ei koskaan enää palaa".
Vaikeinta on sellaisten viestien vastaanottaminen, että emme
olisi muka olleet kylliksi hyviä. Arvoomme kohdistuva kielteinen
palaute loukkaa meitä aina, vaikka emme sitä myöntäisikään.
Kaikki haluaisivat olla kauniita ja rohkeita. Laman hintaa maksamme
erityisesti niistä itsetunnon loukkauksista, joita meihin on kohdistunut
ja joita olemme itse muille aiheuttaneet.
Epävarmuus omasta arvosta ylläpitää haavoittumisherkkyyttä,
joka on johtanut laman aikana suurempaan havoittuneiden määrään
kuin mitä sota konsanaan aiheutti. Voi vain toivoa, että vähitellen
oppisimme myös työelämässä sellaista ennakoinnin
ammattitaitoa, joka ei tuota tarpeetonta loukkaantumista. Elämän
haavoittamia tulee kuitenkin aina olemaan enemmän kuin riittävästi.
Sijoita siis ihmisten huomioimiseen. Anna arvostusta, se ei maksa
mitään. Ja tuottokin on varmuudella hyvä!
Jouko Lönnqvist, KTL
|
