Suomalaiset torjuvat väkivaltaa

Suomalaiset torjuvat väkivaltaa

Suomalaiset suhtautuvat väkivaltaan paljon torjuvammin kuin Yhdysvalloissa. Tämä on selvinnyt KTL:n Aikuisväestön terveyskäyttäytymistutkimusten yhteydessä tehdystä kansainvälisestä eri kulttuurien väkivaltatutkimuksesta.

Suomea koskevat alustavia tuloksia on verrattu kansainvälisiin tietoihin, erityisesti Yhdysvaltojen ja Kolumbian tietoihin. KTL:n vuoden 1995 tutkimuksessa oli tätä varten väkivaltaiseen konflikitiratkaisuun liittyviä kysymyksiä.

Väkivaltaisuuden aiheuttama kuolleisuus on Yhdysvalloissa ja Kolumbiassa moninkertainen Suomeen verrattuna, mutta alkoholiin liittyvä väkivaltaisuus ja tapaturmat ovat täällä yleisiä. Tapot ovat Suomessa harvinaisia.

Kiusattu ei saa lyödä

Vain neljä prosenttia suomalaisista hyväksyy "takaisin antamisen" lasten kesken. Yhdysvalloissa eri alueilla sen hyväksyy 25-40 prosenttia. Suomalaiset naiset ovat miehiä vieläkin tiukempia tässä asiassa.

Suomessa vain viisi prosenttia hyväksyy kadulla itseään tai puolisoaan humalassa tönäisseen lyömisen. USA:n kaupungeissa yli 15 prosenttia miehistä hyväksyy tällaisen lyömisen.

toisen palstan alkuun

Yhdysvalloissa 15-40 prosentilla aikuisista on ampuma-ase puolustautumista varten, Suomessa kolmella prosentilla. Täällä ase on kuitenkin noin 30 prosentilla talouksista, mutta metsästystä varten.

Suomessa ei uskota sotaan

Sotiinkin suhtautuminen on hyvin erilainen Suomessa ja USA:ssa. Täällä vajaat kaksi prosenttia uskoi sotien olevan välttämättömiä valtiollisten erimielisyyksien ratkaisemisessa. Yhdysvalloissa 40 prosenttia uskoi sotien välttämättömyyteen.

Lähes viidennes suomalaisista ei hyväksy muunmaalaisia naapuristoonsa, joskin Pohjois-Karjalassa kielteinen suhtautuminen vieraisiin kulttuureihin lähiympäristössä oli vähäisempää (15 %). Tämänkaltainen asennoituminen on jokseenkin yhtä yleistä USA:ssa (15-30 %) ja selvästi yleisempää kuin Kolumbiassa, missä afrikkalaisen, espanjalaisen ja intiaanitaustan omaavat ihmiset elävät hyvässä sovussa.

Pekka Puska, KTL

(90) 47 441, pekka.puska@ktl.fi

 

 

Aineistoa lainattaessa lähde mainittava!