Tartuntatautien neuvottelukunnan kokous 5.6.1996 |
||
|
Ylilääkäri Merja Saarinen
kertoi WHO:n toukokuisen 49. yleiskokouksen kuulumiset: kokouksessa
kuten WHO:n vuosiraportissakin tartuntatautien osuus painottui voimakkaasti.
Vaikka monien rokotuksin ehkäistävien tautien torjunnassa
on edistytty, tartuntatautien maailmanlaajuisesti korkeat sairastavuus-
ja kuolleisuusluvut kuuluvat edelleen järjestön vakavimpiin
haasteisiin.
Neuvottelukunta keskusteli Merja Saarisen alustuksen pohjalta EU:n komission ehdotuksesta neuvoston ja parlamentin päätökseksi tartuntatautien epidemiologisen seurannan ja valvonnan verkoston luomisesta Euroopan Yhteisöön. Neuvottelukunta totesi, että kansainvälisen tiedonvaihdon lisäys tällä alueella on erittäin kannatettavaa ja kerättävän tiedon kriteerien suunnittelun on tarkoituksenmukaista olla keskitetyssä ohjauksessa, sen sijaan valvonta- ja torjuntatoimenpiteistä tulisi päättää jäsenmaissa. Neuvottelukunta suositti, että KTL laatii listan Suomen kannalta toivottavista seurattavista taudeista. |
Erikoislääkäri Eija Hiltunen-Back selosti kupan nykyistä epidemiologista tilannetta. Neuvottelukunta totesi, että tiedotuksen tehostaminen sekä terveydenhuoltohenkilökunnalle että yleisölle on tarpeen. Päätettiin: artikkeli Lääkärilehteen; KTL:n tiedote sairaanhoitopiireille, terveyskeskuksille ja erikoisalayhdistyksille, yhteydenotto Duodecim-seuraan lehdistötilaisuuden järjestämiseksi sekä STM:n tiedotusyksiköstä matkailijoille kohdennettu tiedotus. Asia päätettiin tilannearviota varten ottaa esille neuvotelukunnassa jälleen puolen vuoden kuluttua. Neuvotteleva virkamies Tapani Melkas kertoi neuvottelukunnan tekemän aloitteen mukaan muutoksen asiakasmaksulakiin astuvan voimaan 1.7.1996.Sen perusteella HIV-infektion, tippurin ja sukupuoliteitse tarttuvan klamydiainfektion toteamiseksi, tutkimiseksi ja hoitamiseksi tehtävä käynti terveydenhuollon toimintayksikössä on potilaalle maksuton. Merja Saarinen, STM (90) 160 4030 merja.saarinen@stm.vn.mailnet.fi |
|
|
Aineistoa lainattaessa lähde mainittava!
|
||