Virologinen epidemiatilanne |
||
|
Kesän ajalta kertyneet virologiset laboratoriolöydökset kuvastavat pitkälti vakiintunutta kaavaa: hengitystieinfektioiden aiheuttajia on löytynyt varsin vähän ja loppukesästä Puumala-tartuntoja löytyy yhä enemmän, myös Pogostan tautia on varmistettu. Saadun tiedon mukaan Pogosta-näytteitä on lähetetty tutkittavaksi paljon, mikä viittaa siihen, että tautia saattaa olla runsaasti liikkeellä. Muutama punkkienkefaliittitapauskin kuuluu kesän tyypillisiin löydöksiin. Epidemiologisena kuriositeettina raportoidaan influenssa A. Löydös on harvinainen, muttei täysin odottamaton. |
Hepatiittivirukset ovat jatkuvasti varsin keskeisesti esillä: HCV-diagnoosien määrä pysyttelee jatkuvasti varsin korkealla, epidemiologian seurannan kannalta olisi tärkeää päästä analysoimaan tartuntojen taustatekijöitä oikean kuvan saamiseksi Suomen tilanteesta. Myös hepatiitti B:n epidemiologiassa on huolestuttavia piirteitä, Kuopion alueella on viitteitä huumeenkäyttäjien keskuudessa olevaan epidemiaan. Huumeenkäyttäjien rokottamista onkin pyritty tehostamaan, mutta ongelmana ilmeisesti ovat "kokeilijat" ja satunnaiskäyttäjät, joiden suojaaminen on vaikeaa. Myös vankiloiden osalta tilanne on epätyydyttävä. Pauli Leinikki, KTL (90) 474 4403, pauli.leinikki@ktl.fi |
|
|
Aineistoa lainattaessa lähde mainittava!
|
||