C-hepatiitti Suomessa

Vuonna 1995 Suomessa raportoitiin 1 406 C-hepatiittitartuntaa. Infektoituneista valtaosa on miehiä pääkaupunkiseudulta. Selviä riskitekijöitä ovat suonensisäinen huumeiden käyttö (anti-HCV-positiivisia 60%) ja tatuoinnit. Sukupuolikontaktien kautta tarttuminen on oletettua vähäisempää. Tartunnoista puolessa ei selvää riskitekijää tule esiin. Virus on osoitettu PCR-tekniikalla mm. syljestä, siemennesteestä ja askitesnesteestä. Hepatiitti C -positiivisen äidin riski siirtää se vastasyntyneelle on 6-7 prosentin luokkaa ja korreloi äidin taudin aktiviteettiin, lähinnä seerumin HCV-PCR -tasoon.

C-hepatiitin diagnostiikka perustuu vasta-aineiden osoittamiseen eri antigeenirakenteita vastaan. Herkin ja spesifisin testi on kuitenkin PCR -tekniikkaan perustuva viruksen RNA:n osoitus, joka mahdollistaa myös viruksen määrän osoittamisen. Lisäksi vasta-ainemäärityksin voidaan selvittää viruksen alatyypit, jolla on merkitystä maksavaurion etenemistä ja hoitoa ajatellen interferonivastetta arvioitaessa. Positiivinen tulos korreloi myös viruksen tartuttavuuteen.

Vähäoireinen, kroonistuva tauti

Infektion itämisaika on 2-20 viikkoa, 75 prosentilla tartunta on oireeton tai vähäoireinen. Ilmeisesti kaikki infektion saaneet jäävät pysyviksi kantajiksi, näistä noin puolelle kehittyy krooninen hepatiitti ja näistä taas joka toisen tauti etenee kirroosiksi.

Viruksen kantajat ovat yleensä täysin oireettomia. Tyypillisesti taudissa maksaentsyymitasot vaihtelevat ja niiden on katsottu liittyvän viruksen aktiiviin lisääntymiseen maksassa. Maksan koepalan histologinen kuva vaihtelee normaalista krooniseen hepatiittiin ja kirroosiin. Tavallinen löydös on maksan rasvoittuminen ja portaalialueen lymfosyyttikertymät. Jopa puolella anti-HCV -positiivisista henkilöistä, joilla maksa-arvot ovat normaalit, todetaan maksan koepalassa muutoksia. Alkoholin runsas käyttö lisää ja nopeuttaa kroonisen maksavaurion ja kirroosin kehittymistä.

Muunteleva virus

C-hepatiittivirusta ei ole eristetty, joten myös maksasolujen vaurioitumismekanismit tunnetaan huonosti. C-hepatiittivirusinfektio on tyypillisesti krooninen.

toisen palstan alkuun

Virus on persistenssi, joka perustunee sen pintarakenneproteiinien voimakkaaseen vaihteluun. Immunologinen paine aiheuttaa ns. valelajien, "quasispecies" syntymisen. Näiden esiintyminen korreloikin infektion ikään. Vaikka C-hepatiitti aiheuttaa voimakkaan immuunivasteen, syntyvät vasta-aineet eivät suojaa infektiolta. Kroonisen maksatulehduksen lisäksi C-hepatiitti aiheuttaa tai saattaa laukaista monia muita sairauksia.

C-hepatiittiin liittyvät sairaudet

C-hepatiitti voi aiheuttaa ns. autoimmuunihepatiitin (tyyppi 2, LKM2 positiivinen), jossa maksasolujen muuttuneet pintarakenteet toimivat vasta-ainetuotannon laukaisijana. Kilpirauhasvasta-aineita todetaan normaalia useammin HCV -positiivisilla ja infektioon saattaa liittyä kilpirauhasen toimintahäiriöitä. Sekamuotoista kryoglobulinemiaa (tyypit II ja III) sairastavilla todetaan sekä seerumissa että kryopresipitaateissa runsaasti anti-HVC -vasta-aineita. Hepatiitti B-infektion ohella myös HCV -infektioon liittyy lisääntynyt aplastisen anemian riski.

Hepatosellulaarisen karsinooman yhteydessä HCV -vasta-aineita on kuvattu jopa 60-70 prosentilla ja C-hepatiitti näyttääkin olevan länsimaissa merkittävä maksasyövän aiheuttaja. Suomessa hepatiitti C -infektioon liittyviä kirroositapauksia on toistaiseksi ollut vähän, eikä kroonisia maksasairauksia sairastavien potilaiden kartoituksessa myöskään ole löytynyt C-hepatiitti-vasta-aineita. Ilmeisesti C-hepatiitti on Suomessa vielä varsin uusi tulokas, eikä infektion saaneiden tauti ole vielä ehtinyt kehittyä kirroosiasteelle. Tilanne muuttuu kuitenkin varsin nopeasti ja muiden länsimaiden tapaan tauti aiheuttanee terveydenhuoltojärjestelmälle tulevaisuudessa sekä diagnostiikan seurannan että hoidon kannalta merkittäviä kustannuksia.

Tällä hetkellä kroonisen C-hepatiitin hoidon indikaatiot ovat vielä selkiytymättä. Hoidon mahdollisuudet ovat rajalliset ja hoitotulokset seurantatutkimusten valossa vaatimattomia.

Hepatiitti C -infektioon liittyviä sairauksia

• krooninen aktiivi hepatiitti, tyyppi 2
• sekamuotoinen kryoglobulinemia, tyyppi II-III
• membranoproliferatiivinen glomerulonefriitti
• porfyria cutanea tarda
• Sjögrenin syndrooma
• aplastinen anemia
• vaskuliitit: leukosytoklastinen vaskuliitti ja polyarteritis nodosa
• autoimmuunithyreoidiitti

Martti Färkkilä, HYKS

(09) 471 2418