Liikennekuolemille nollatavoite?

Liikenneturvallisuudelle voitaisiin asettaa nykyistä selkeämpiä tavoitteita, jos ne jaettaisiin iän, sukupuolen ja tienkäyttäjäryhmän mukaan osatavoitteisiin. Tällöin nollatavoitekin olisi realistinen ja harkittavissa ja ohjaisi ratkaisujen etsimistä - ei ainoastaan kapeasti liikenneturvallisuustyössä, vaan koko yhteiskunnan ja sen tarvitseman liikenteen suunnittelussa.

Liikenneturvallisuutta mitataan usein suhteuttamalla onnettomuudet väestöön, autokantaan tai autolla ajettuun matkaan. Autoihin tai ajoneuvokilometreihin suhteutetut liikennekuolleisuusluvut kuvastavat sitä, miten hyvin järjestelmä toimii eli ne ovat tietyn liikenteen osajärjestelmän sisäisiä tunnuslukuja. Tiedämme mm. hyvin, että autoistumisen myötä liikenneturvallisuuden taso paranee erittäin radikaalisti - erityisesti autokantaan tai ajokilometreihin suhteutettuna - mihin voidaan osoittaa lukuisia tekijöitä.

Kuitenkin yhteiskunnan kannalta keskeinen suure on se, minkä verran liikenne ylipäänsä tappaa kansalaisia. Turvallisuustyön ensimmäisenä askeleena onkin selvittää, missä ovat ne mustat pisteet, liikennekuolemakasautumat, joihin pitäisi kohdistaa toimenpiteitä, mutta toisaalta myöskin se, missä on onnistuttu hyvin ja miksi.

Nuoretkin naiset turvallisia

Ensimmäinen tärkeä havainto on, että miesten ja naisten välillä on erittäin suuri ero henkilöauton kuljettajina. Naisilta myöskin käytännössä puuttuu nuorten kuljettajien piikki, joka erityisesti meillä muodostaa suurimman onnettomuuskasauman.

Tarkastelujakson aikana on tapahtunut selvää kehitystä. Ruotsin vastaavista tilastoista näkyy, että nuorten kuljettajien piikki on käytännöllisesti katsoen hävinnyt vuosina 1993-94. Sukupuoliero näkyy lähes kaikissa ikäryhmissä, ja sukupuoleen onkin sidoksissa toinen suuri onnettomuuskasautuma. Kun miesten pyöräilykuolemat lähtevät selvään kasvuun eläkeiässä ja jatkavat yli 75-vuotiaiden ryhmässä, naisten pyöräilykuolemat kääntyvät vanhimmassa ikäryhmässä selvästi laskuun kummassakin maassa - oletettavasti pyöräilyn mukana. Miessukupuoli näyttää sen sijaan ajavan vaarallisesti niin vanhana kuin nuorena.

Naiset selviävät liikenteessä

Mustien pisteiden lisäksi onnettomuustilastoja tulee myös katsoa sillä silmällä, ketkä selviävät liikenteessä.

On merkille pantavaa, että ikäryhmässä 35-44 vuotta ei naisia juuri kuole jalan eikä pyörällä sen enempää Suomessa kuin Ruotsissakaan, ja henkilöauton kuljettajanakin vain noin yksi vuodessa kussakin kohortissa ja matkustajana karkeasti puolet siitä. Tässä ei voi olla yksin kysymys siitä, etteivätkö nuoruusiän ohittaneet naiset liikkuisi jalan tai pyörällä. (Nämä ikäluokat eivät Pohjoismaissa suinkaan ole kotona lapsia tai kotia hoitamassa.) Näyttää siltä, että naiset elävät ja liikkuvat turvallisemmin, jopa niin, että erityisesti Ruotsissa liikennekuolematilastoissa on alkanut eri tienkäyttäjäryhmissä esiintyä kymmenvuotisikäryhmittäin täysiä nollia.

Kun täysi puhdas nolla on jo lähes saavutettu tavoite joissakin ikä- ja tienkäyttäjäryhmissä, miksi se ei voisi toteutua kaikissa?

Liikennekuolemien nollatavoite

Ruotsissa keskustellaan juuri nyt hyvin intensiivisesti siitä, voitaisiinko koko maan liikennekuolemille asettaa tavoitteeksi puhdas nolla.

toisen palstan alkuun

Suomessa valtioneuvosto asetti vuonna 1993 tavoitteeksi, että liikennekuolemien määrä puolitetaan vuoden 1989 tasosta 1990-luvun loppuun mennessä ja samalla loukkaantumis- ja onnettomuusriski alenee. Kun vuonna 1989 kuoli 734 ihmistä, tämä tavoite merkitsisi sitä, että vuonna 2000 Suomessa kuolisi liikenteessä 367 henkilöä.

Tällä hetkellä tavoite on toteutumassa hyvin, ja liikenneturvallisuusasiain neuvottelukunta on keskustellut siitä, tulisiko tavoitetta tiukentaa. Hyvin toteutumassa olevalla tavoitteenasettelulla on se haittapuoli, että se ikään kuin vapauttaa vastuusta asianomaiset organisaatiot, virkamiehet, poliitikot ja tien käyttäjät. Työsuojelussa, siviili-ilmailussa ja rautatieliikenteessä nollatavoite on toisaalta itsestään selvä, ja maantieliikenteellekin eettisesti selkeä.

Nollatavoite tuntuu ensi näkemältä epärealistiselta, onhan osa liikennekuolemista itsemurhia ja suuri osa monen satunnaistekijän yhteensattumia. Siksi tavoitetta tuleekin jäsentää jakamalla se selkeisiin toimintaa suuntaaviin osatavoitteisiin.

Välitavoite

Ottakaamme välitavoitteeksi 35-44-vuotiaat naiset. Silloin voidaan esittää että liikennekuolemien määrä kussakin ikä- ja tienkäyttäjäryhmässä tulisi saada vuoteen 2000 mennessä sille tasolle, jolla 35-44-vuotiaat naiset tällä hetkellä ovat. Tässä ei ole kysymys siitä, että meidän pitäisi panna naiset ratin taakse miesten tilalle. Vuoden 1992 liikkumistapatutkimukseen perustuen voidaan arvioida, että samanikäisillä miehillä on samaa ajomäärää kohti vain n. 35 prosenttia enemmän liikennekuolemia autonkuljettajina (on tosin hyvin mahdollista, että suurempi ajokokemus alentaisi naisten ajokilometriä kohti laskettua riskiä). Keskeinen asia on, että keski-ikäiset naiset selviävät (mm. julkisia liikennevälineitä käyttämällä) vähimmin liikennekuolemin, ja olisi ennakkoluulottomasti pohdittava, millä liikenteen ja yhteiskunnan suunnittelun keinoilla muut ikä- ja sukupuoliryhmät voitaisiin saada samalle tasolle.

Selkeä 0

Seuraava askel on selkeä nollatavoite. Se on aivan mielekäs, kun se jaetaan jälleen osatavoitteisiin: liikennekuolemien määrä kussakin (liikenneonnettomuustilaston) ikä- ja tienkäyttäjäryhmässä tulisi saada nollatasolle esim. vuoteen 2005 mennessä. Tämä on konkreettinen toimintaa ohjaava tavoite tutkijoille, virkamiehille, tien käyttäjille ja poliitikoille, ja se sovittaa yhteen eettisen periaatteen ja realistisen käytännön työn. Mutta varmasti se vaatii radikaaleja toimia, ja epäilemättä tavoite on vaikea toteuttaa joissakin ikä- ja tienkäyttäjäryhmissä.

Usein on huomautettu, ettei pitäisi tarkastella vain liikenteessä kuolleita, vaan myös loukkaantumiseen johtavia onnettomuuksia kaikkine kärsimyksineen. Ei ole kuitenkaan pelkoa, että nollatavoite vinouttaisi liikennejärjestelyjen suunnittelua ja liikenneturvallisuustyötä. On hyvin odotettavissa, että ne toimenpiteet, joilla haastavimpiinkin kohderyhmiin (nuorten ja vanhusten "mustiin pisteisiin") joudutaan käymään käsiksi, palvelevat kaikkia lisääntyneenä turvallisuutena ja vähentyneinä loukkaantumisina.

Lisää:
Summala, H. Elämän hallinta liikenteessä: kohti liikennekuolemien nollatavoitetta. Helsingin yliopisto, Liikennetutkimusyksikön tutkimuksia 29:1996.

Heikki Summala, Helsingin yliopisto

(09) 19123450, heikki.summala@helsinki.fi