West Nile -virusepidemia Romanissa

West Nile -virusepidemia Romanissa

Romaniassa on heinäkuun 30. ja syyskuun 23. päivän välisenä aikana diagnosoitu 450 kliinisesti virusperäiseksi aivokalvontulehdukseksi sopivaa taudinkuvaa. Tautia on todettu huomattavan paljon vanhuksilla, ja 39 on ilmoitettu kuolleen. Pääosa menehtyneistä on ollut iäkkäitä henkilöitä, joilla on ollut vakavia perussairauksia. Noin 80 prosenttia tapauksista on esiintynyt Bukarestissa, jossa ilmoitetaan edelleen potilaita olevan sairaalahoidossa.

Vastoin epidemian alkuaikojen käsitystä, taudin aiheuttaja ei olekaan enterovirus, vaan hyttysten välityksellä ihmisiin tarttuva West Nile -virus, jota muuttavat linnut kuljettavat.

toisen palstan alkuun

Taudin yleisin oire on kuume, mutta toisinaan esiintyy myös meningoenkefaliittia. Tautitapauksia lieneekin alueella lievempioireisena paljon ilmoitettua enemmän.

West Nile -virus kuuluu flavivirusten ryhmään, ja tautia esiintyy tyypillisesti Etelä-Euroopan maissa, Lähi-Idän alueella sekä Afrikassa. Rokotusta tautiin ei ole käytössä. Matkustusrajoituksia Romaniaan ei ole annettu, hyttysen puremia alueella kannattaa kuitenkin välttää. Tautitapausten oletetaan vähentyvän lähitulevaisuudessa syysilmojen karkottaessa hyttyset.

Tuija Leino, KTL

(09) 474 4557, tuija.leino@ktl.fi

Aineistoa lainattaessa lähde mainittava!