Kalaruokavalio ei alenna plasman antioksidanttipitoisuuksia

Tehokkaimpiin antioksidantteihin kuuluvaa E-vitamiinia esiintyy ruoka-aineissa sitä enemmän, mitä enemmän niissä on herkästi hapettuvia usean kaksoissidoksen sisältäviä rasvahappoja. Kala sisältää kuitenkin runsaasti pitkäketjuisia monityydyttymättömiä rasvahappoja, mutta vain vähän E-vitamiinia. Kala siis härskiintyy helposti, mutta se ei kuitenkaan pienennä plasman antioksidanttipitoisuuksia. Vastaus saatiin FINRAVINTO92-tutkimuksesta.

Tutkimukseen osallistuneista 1 861 henkilöstä poimittiin ruoankäyttökyselyn perusteella kaksi kalan käytön kannalta mahdollisimman poikkeavaa ryhmää: paljon ja vähän kalaa syövät. Molemmissa ryhmissä oli 41 henkilöä (21 miestä ja 20 naista), joiden ikä oli keskimäärin 54 vuotta. Jokaista paljon kalaa syövää verrattiin vähän kalaa syövään verrokkiin. Tutkittavat eivät käyttäneet kalaöljyvalmisteita. He pitivät kolme päivää ruokapäiväkirjaa. Verinäytteiden plasmaosasta analysoitiin alfatokoferoli-, gammatokoferoli- ja beetakaroteenipitoisuudet sekä rasvahappokoostumukset.

Kalansyöjille myös enemmän kasviksia

Paljon kalaa syövien kala-annos oli 103 grammaa päivässä, kun taas vähän kalaa syövät tyytyivät viiteen grammaan. Runsaasti kalaa syövien ruokalistalta löytyi monipuolisesti eri kalalajeja esim. silakkaa, lohta, muikkua, tonnikalaa, seitiä, ahventa ja haukea. He söivät myös enemmän vihanneksia ja juureksia sekä vähemmän kahvia, teetä ja virvoitusjuomia kuin vähän kalaa syövät.

Kalaruokavaliossa enemmän C-vitamiinia

Kalan ja kasvisten edullinen vaikutus näkyi ravintoainetasolla pienempänä tyydyttyneen rasvan saantina ja suurempana C-vitamiinin ja seleenin saantina.

toisen palstan alkuun

Erityisvalmisteista saadut beetakaroteeni, C-vitamiini, E-vitamiini ja seleeni tasoittivat ryhmien erot. E-vitamiinin ja monityydyttymättömien rasvahappojen (PUFA) välinen suhde oli kuitenkin suurempi paljon kalaa syövien ruokavaliossa myös silloin, kun erityisvalmisteet olivat mukana laskelmissa. PUFAn kokonaissaanti ei eronnut ryhmien välillä, mutta paljon kalaa syövät saivat odotetusti vähän kalaa syöviä enemmän pitkäketjuisia n-3 sarjan kalarasvoja: eikosapentaeenihappoa ja dokosaheksaeenihappoa. Näiden 5-6 kaksoissidosta sisältävien herkästi hapettuvien rasvahappojen vuoksi runsaasti kalaa syövillä oli tässä tutkimuksessa myös ruokavalion teoreettinen hapettumisalttius suurempi kuin vähän kalaa syövillä. Kala toi mukanaan ruokavalioon myös elohopeaa ja suolaa.

Plasman rasvahappokoostumus heijasteli selvästi ruokavalion kalarasvojen saannin erilaisuutta. Tästä ja paljon kalaa syövien ruokavalion suuremmasta hapettumisalttiudesta huolimatta plasman antioksidanttipitoisuudet olivat ryhmien välillä samanlaiset. Plasman samankaltaiset antioksidanttipitoisuudet selittyvät toisaalta yhtäläisellä antioksidanttien saannilla ja toisaalta kalaruokavalion suuremmalla E-vitamiini/PUFA-suhteella. Selitys saattaa omalta osaltaan piillä myös kalaruokavalion sisältämässä seleenissä, joka antioksidanttientsyymin osana osallistuu rasvahappojen hapettumisreaktioiden estoon. Suomessa käytetty kala on myös keskimäärin melko vähärasvaista, joten pitkäketjuisten useita kaksoissidoksia sisältävien rasvahappojen saanti ja niiden vaikutukset elimistön rasvojen hapettumiseen jäänevät vähäisiksi. Kala ei siis näytä horjuttavan elimistön hapettumisreaktioiden kulkua suurinakaan määrinä.

Meri Anttolainen, KTL

(09) 47 441, meri.anttolainen@ktl.fi