|
Hyvä mieli, hyvä terveys. Onko todella näin?
Voiko psyykkinen hyvinvointi edistää fyysistä terveyttä
ja päinvastoin? Mikä on lopulta ihmisen mielen ja hänen
ruumiinsa suhde? Missä mieli asuu? - Vaikeita kysymyksiä.
Toiset meistä näkevät mielen irrallaan aivoista, toisille
ei voi olla mieltä ilman aivoja. Keskustelumme polarisoituu "brainless
mind" tai "mindless brain" käsitteisiin.
Julkisuudessa on ihmetelty uusien masennuslääkkeiden käytön
moninkertaistumista. Monet ovat huolissaan siitä, että ihmisen
"luonnolliset" ongelmat medikalisoidaan. Käsitys "onnellisuuspillereistä"
on alkanut elää julkisuudessa omaa todellisuuttaan, vaikka
tutkimus ei ole voinutkaan osoittaa antidepressiivisten lääkkeiden
aiheuttavan muuta kuin mielialan normalisoitumista, ei onnellisuutta
eikä euforiaa. Jos vain harvat käyttäisivät tehokkaiksi
havaittuja depression hoitomuotoja ja hekin vain suurimpaan hätäänsä,
niin käsitys mielen ongelmien poikkeuksellisuudesta voisi jatkua
meidän mielissämme. Kun sen sijaan hoidon tarve ja kysyntä
osoittautuu suureksi, se uhkaa enemmistön käsityksiä
terveydestä. Eikä vain terveydestä yleensä, vaan
myös omasta terveydestä.
Kansalaisten enemmistö luo helposti mustavalkoisia kuvia terveydestä.
Mielenterveysongelmat joko erotetaan luonnollisista yhteyksistään
("mielisairaat pois kaduilta laitoksiin") tai samaistetaan
liian pitkälle arkipäivän tapahtumiin ("se on vain
depistä"). Edellinen vääristymä on klassinen
ja perusinhimillinen. Ilahduttavaa asenteiden muutosta on kuitenkin
ollut havaittavissa. Siedämme paremmin poikkeavuutta ja päästämme
sen lähemmäksi itseämme, kun oma itsetuntomme ja tietopohjamme
vahvistuu.
Uusi huoli on syntymässä terveyskäsitysten ja erityisesti
mielenterveyskäsitysten banalisoitumisesta siten, että alamme
yksinkertaistaa monimutkaisia asioita. Vaikka pienilläkin panostuksilla
voidaan saada suuria terveysvaikutuksia, niin silti kaikkea ei voida
selittää lähes normaaliksi ja hoitaa hetkessä kuntoon.
Vaikka terveys onkin tullut arvona yhä tärkeämmäksi,
niin se ei saisi kuitenkaan käsitteenä pinnallistua.
Kulttuurimme kaupallisuus ja julkisuus synnyttää paineita
myös asiantuntijoihin aiheuttaen meissä samansuuntaisia pintailmiöitä.
Yksinkertaisiin kysymyksiin on taipumus antaa yksinkertaisia vastauksia.
Monimutkaisuus myy huonosti, sen sijaan yksinkertainen ja vaivaton menee
helpommin kaupaksi. Oikotietä onneen ei useinkaan ole olemassa.
Terveys on vaivan takana
toisen palstan alkuun
|
|
Ruumiin ja mielen klassinen kahtiajako on omiaan
ylläpitämään käsityksiä siitä, että
psykologisiin syihin tulisi aina vastata myös psykologisin hoidoin,
sosiaalisiin syihin sosiaalisin interventioin ja fyysisiin syihin somaattisella
hoidolla. Todellisuudessa terveydessä ei ole psykologista, joka
ei muuttuisi jossain määrin somaattiseksi eikä somaattistakaan,
joka ei heijastuisi mielen maailmaan. Myös ympäristömme
siirtyy meihin ja me ympäristöömme. Psyykkisestä
tulee somaattista ja somaattisesta myös psyykkistä. Mieli
ja ruumis keskustelevat aina keskenään.
Terveys muokkautuu jatkuvasti prosessina, jossa erilaiset osajärjestelmät
vaikuttavat toisiinsa etsien uutta ja parempaa tasapainoa. Tämän
adaptaationäkemyksen mukaan terveyteen voidaan vaikuttaa myös
terapeuttisesti monin tavoin, ei useinkaan vain primaarilta vaikuttavan
syytekijän kautta. Lääketieteellisen tutkimuksen tehtävänä
on tuottaa näyttöön perustuvaa tietoa siitä, millä
todennäköisyydellä jokin interventio vaikuttaa ennusteeseen
myönteisesti. Useimmiten mallittaminen noudattaa "black box"-periaatetta,
jolloin kyllä kontrolloimme hoidon ja tiedämme vasteen, mutta
emme ymmärrä emmekä hallitse yksityiskohtaisesti hoitovaikutusta
välittävää prosessia. Näin on esimerkiksi silloin,
kun hoidamme depressiota masennuslääkkeitä käyttäen.
Voimme esittää vain hypoteeseja vaikuttavuuden mekanismeista.
On sanottu, että moderni aivotutkimus tulee osoittamaan meille
nopeasti huikaisevia yhteyksiä ruumiin ja mielen välillä.
Mielen salaisuudet ja sen yhteydet ruumiiseemme ovat kuitenkin vasta
hitusen verran avautumassa. Emme yksinkertaisesti vielä tiedä
tarpeeksi, emmekä missään tapauksessa voi esiintyä
mielen ja ruumiin kaikkivoipina hallitsijoina. Innostuksen lisäksi
myös nöyrä asenne on siis edelleen tarpeen.
Jos mieli ymmärretään biopsykososiaalisessa terveyskäsitteessä
niiksi prosesseiksi ja toiminnoiksi, jotka edustavat tiedon, tunteiden
ja merkityssisältöjen kokonaisuutta, on selvää,
ettei ihmisen terveyttä voida ajatella irrallaan näistä
toiminnoista. Ihmisen ainutlaatuisuus on kuitenkin siinä, että
kukaan ei voi olla läpeensä terve tai sairas. Sairaan ruumiin
tukena voi olla täysin terve mieli ja hauraan mielen omaava voi
olla muutoin poikkeuksellisen terve.
Jouko Lönnqvist, KTL, MAO
|
