Perinnöllinen alttius ja ympäristötekijät vaikuttavat skitsofreniaan sairastumiseen

Perinnöllinen alttius ja ympäristötekijät vaikuttavat skitsofreniaan sairastumiseen

Tärkein skitsofreniaan sairastumisen riskiä lisäävä tekijä on perinnöllinen alttius; ympäristöön liittyviä biologisia riskitekijöitä ovat syntyminen talvella tai alkukeväällä, raskauden ja synnytyksen aikaiset komplikaatiot sekä äidin raskauden aikana sairastamat infektiot. Näiden riskitekijöiden vaikutuksesta sairauden eri piirteisiin ja niiden yhdysvaikutuksista tiedetään kuitenkin vähän. Käynnissä olevan tutkimuksen tavoite on selvittää perinnöllisten ja ympäristötekijöiden vaikutusta skitsofrenian ilmaantuvuuteen ja sairaudenkuvaan sekä niiden yhdysvaikutuksia.

Sairastumisriskiä lisäävät tekijät

Skitsofrenian etiologiaa on tutkittu intensiivisesti koko 20. vuosisadan ajan. Perintötekijöiden vaikutusta osattiin epäillä alusta alkaen, ja nykyaikaiset kaksos-, adoptio- ja perhetutkimukset ovat vahvistaneet, että niiden merkitys on yksittäisistä riskitekijöistä suurin. Toisaalta skitsofreniapotilaiden identtisistä kaksosistakin vain alle puolet sairastuu skitsofreniaan, mikä kertoo merkittävien ympäristöön liittyvien riskitekijöiden olemassaolosta.

Lapsuuden kasvuympäristöllä voi olla sekä sairastumiselta suojaava että sairastumisriskiä lisäävä vaikutus, minkä mm. suomalainen adoptiotutkimus on osoittanut. Tunnettuja biologisia ympäristöön liittyviä riskitekijöitä ovat talvella tai alkukeväällä syntyminen - ilmiö, jonka syytä ei tunneta - ja raskauden ja synnytyksen aikaiset komplikaatiot. Vahvoja todisteita on myös siitä, että äidin toisen raskauskolmanneksen aikana sairastamat infektiot, etenkin influenssa, sekä varhaislapsuudessa sairastetut keskushermostoinfektiot lisäävät skitsofreniaan sairastumisen riskiä.

toisen palstan alkuun

 

 

Kuinka paljon ja missä suhteessa riskitekijöitä vaaditaan, että sairaus kehittyisi, ei tiedetä. Toiset uskovat, että perinnöllisen alttiuden olemassaolo on välttämätön skitsofrenian kehittymiselle, toisten mielestä ympäristötekijät yksinäänkin voivat aiheuttaa sairastumisen. Eri riskitekijöiden vaikutuksesta sairaudenkuvaan on myös ristiriitaista tietoa. Joissain tutkimuksissa voimakkaaseen perinnölliseen alttiuteen on liittynyt vaikeampi sairaudenkuva, toisissa vastaavaa vaikutusta ei ole havaittu.

Riskitekijöiden vaikutus Suomessa

Käynnissä olevassa tutkimuksessa tavoitteena on selvittää perinnöllisen alttiuden, syntymien vuodenaikaisvaihtelun ja infektioiden yhteyttä skitsofrenian ilmaantuvuuteen ja sairaudenkuvaan ja niiden yhdysvaikutuksia. Tutkimus on osa KTL:n Mielenterveyden ja alkoholitutkimuksen osaston ja Molekyyligenetiikan osaston yhteistyöprojektia "Vakavien mielenterveyshäiriöiden geneettinen etiologia Suomessa".

Skitsofrenian ilmaantuvuutta käsittelevässä osatyössä selvitetään alueellisia eroja ilmaantuvuudessa ja sairaudenkuvassa sekä niiden yhteyttä voimakkaaseen perinnölliseen alttiuteen. Perinnöllisen alttiuden vaikutusta käsittelevässä osatyössä tutkitaan voimakkaan perinnöllisen alttiuden tai sen puuttumisen vaikutusta sairastumisikään ja sairauden kulkuun. Skitsofreniapotilaiden syntymien vuodenaikaisvaihtelua koskevassa osatyössä tutkitaan synnyinpaikan ja sukupuolen vaikutusta vuodenaikaisvaihteluun, yhdysvaikutusta perinnöllisen alttiuden kanssa, vuodenaikaisvaihtelua sisarusten syntymissä sekä verrataan talvella syntyneiden sairaudenkuvaa muina vuodenaikoina syntyneiden sairaudenkuvaan. Infektio-osatyössä tutkitaan infektioepidemioiden yhteyttä skitsofrenian ilmaantuvuuteen ja infektioiden ja perinnöllisen alttiuden yhdysvaikutusta.

Jaana Suvisaari, KTL

(09) 474 4657, jaana.suvisaari@ktl.fi

Aineistoa lainattaessa lähde mainittava!