|
Joka toinen suomalainen aikuinen on vähintään lievästi
ja joka kuudes vähintään kohtalaisesti liikapainoinen.
Koko väestömme liiallinen rasvakudos painaa kaikkiaan 16 miljoonaa
kiloa. Tästä rasvamäärästä puolet on kertynyt
niille, joilla on jokin lihavuuteen liittyvä sairaus ja joiden
olisi erityisen tärkeätä päästä eroon
liikakiloistaan.
Lihavuudella on suuri vaikutus suomalaisten terveyteen. Liikapaino
on aikuisiän diabeteksen voimakas riskitekijä: sairastumisen
vaara lisääntyy suorassa suhteessa painoon ja kasvaa asteittain
yli kymmenkertaiseksi painoindeksin ylittäessä 35:n. Tavallisimmin
liikakiloihin liittyvät kuitenkin kohonnut verenpaine ja heikentynyt
liikuntakyky, sillä liikapaino on myös polven ja lonkan nivelrikon
vahva riskitekijä. Luetteloon lihavuuden vaaroista kuuluvat lisäksi
rasva-aineenvaihdunnan häiriöt, sepelvaltimotauti, sydämen
vajaatoiminta, aivovaltimotauti, sappikivet, suonikohjut, uniapnea,
eräät muut hengityshäiriöt (mm. Pickwickin oireyhtymä),
kihti, selän välilevyviat, eräät syövät,
eturauhasen liikakasvu, ruokatorventulehdus sekä anestesia- ja
leikkauskomplikaatiot.
Luettelon pituuteen nähden on oikeastaan yllättävää,
että lihavuus on vain heikosti yhteydessä ennenaikaisen kuoleman
vaaraan. Tämä johtuu osittain siitä, että kuolleisuuden
lisääntyminen edellyttää vaikea-asteista liikapainoisuutta,
mikä on kuitenkin melko harvinaista. Lihavuuden kansanterveydellinen
merkitys välittyykin pääasiassa sellaisten pitkäaikaisten
sairauksien kautta, jotka eivät johda kuolemaan, mutta aiheuttavat
hoidon tarvetta ja heikentävät toimintakykyä sekä
elämän laatua.
Arviolta neljäsosalla polven nivelrikkoa, kolmasosalla verenpainetautia
ja yli puolella aikuisiän diabetesta sairastavista potilaista heidän
sairautensa olisi jäänyt kehittymättä, mikäli
he eivät aikanaan olisi lihoneet.
toisen palstan alkuun
|
|
Suomessa on vähintään 300 000 sellaista
pitkäaikaisesti sairasta potilasta, joiden sairastuminen olisi
ollut estettävissä tehokkaalla painonhallinnalla. Heidän
lihavuuteensa liittyvä tauti lievittyisi tai usein jopa paranisi
laihtuessa, joten tehokkaan ja toteutettavissa olevan laihdutusohjelman
kehittäminen merkitsisi terveydenhuollolle voimavarojen huomattavaa
vapautumista. Lihavuuden arvioidut syyosuudet terveydenhuollon menoista
eri maissa vaihtelevat 4-7 prosentin välillä. Liikakiloista
aiheutuvat ylimääräiset työkyvyttömyysjaksot
ja ennenaikaiset eläkkeet kuormittavat hoitojärjestelmän
ohella tuntuvasti myös sosiaalivakuutusta, mutta lihavuuden hinta
on usein kova myös sitä kantavalle ihmiselle itselleen.
Teoriassa lihavuutta kannattaisi ensisijaisesti ehkäistä
eikä hoitaa. Suomalaisten liikakilot eivät ole kuitenkaan
vähentyneet, vaikka niiden vaarallisuus on tiedetty jo vuosikymmeniä
ja vaikka lehdistö on omaksunut lihavuuden haitat ja laihduttamisen
pysyväksi suosikkiteemakseen.
Tuoreet tutkimustulokset viittaavat keski-ikäisten suomalaisten
lihomiseen. Toisaalta väärät henkilöt ovat innostuneet
laihduttamaan: nuoret hoikat naiset ovat huolissaan kiloistaan ja heidän
syömishäiriönsä ovat moninkertaistuneet 1980-luvulta
alkaen. Tiedeyhteisö on keskittynyt kehittelemään lihavuuden
hoitoa ehkäisyn sijasta, mutta vielä nykyisinkään
hoitokokeilujen pitkäaikaistulokset eivät näytä
paljon paremmilta kuin lihavuuden luonnollinen kulku.
Maksamme lihavuuden hinnan yhteisestä pussistamme. Nykyistä
suurempi osa tästä potista kannattaisi sijoittaa lihavuuden
muutettavissa olevien syytekijöiden tutkimukseen, jotta ehkäisyyn
löydettäisiin oikeat avaimet.
Markku Heliövaara, KTL
|
