Omenalihavilla enemmän rintasyöpää |
||
|
Rintasyöpä on suomalaisten naisten yleisin
pahanlaatuinen kasvain. Se on nopeasti lisääntyvä syöpätyyppi,
jonka ehkäisemiseksi ei ole löydetty varmoja keinoja. Kuopion
rintasyöpätutkimuksen mukaan selkeän riskiryhmän
muodostavat omenatyyppisesti lihonneet naiset.
Lihavuutta on pidetty vanhempien, vaihdevuodet ohittaneiden naisten rintasyövän riskitekijänä. Nuoremmilla naisilla yhteys on ollut epäselvä. Aikaisemmin melko varmana pidettyä syy-yhteyttä ovat kuitenkin hämmentäneet viime vuosien seurantatutkimukset, joissa lihavuuden ja rintasyövän välistä yhteyttä ei ole löytynyt tai yhteys on ollut heikko. Nyt näyttääkin siltä, että pelkkä painoindeksi (kg/m2) ei kerro koko totuutta; on otettava huomioon myös rasvakudoksen sijainti. Omenatyyppisessä lihavuudessa ylimääräiset rasvat ovat keskittyneet vatsan alueelle, kun päärynätyyppisessä vartalossa rasva kertyy pakaroihin ja reisiin. Vatsan alueelle kertyvä rasva on terveydelle haitallisempaa, sillä omenalihavuus on yhdistetty kohonneeseen verenpaineeseen sekä suurempaan riskiin sairastua sepelvaltimo- ja sokeritautiin. Kuopion rintasyöpätutkimuksen mukaan omenalihavilla naisilla näyttää esiintyvän myös rintasyöpää selvästi enemmän kuin päärynälihavilla. Kuopion rintasyöpätutkimusKuopion rintasyöpätutkimus on yhteistyöhanke, johon osallistuu useita Kuopion yliopiston laitoksia, Kuopion yliopistollisen sairaalan klinikoita sekä KTL:n ravitsemusosasto. Tutkimus on myös osa laajempaa kansainvälistä monikeskustutkimusta. Tutkimukseen osallistui 328 iältään 25-75-vuotiasta rintasyöpään sairastunutta naista ja 417 tervettä verrokkia. |
Lihavuutta arvioitiin painoindeksin, rasvaprosentin, rasva- ja rasvattoman kudoksen painon perusteella. Rasvakudoksen sijainti määritettiin vyötärö-lantiosuhteella eli jakamalla vyötärön ympärysmitta lantion ympärysmitalla. Painoindeksi ei liittynyt rintasyöpäriskiin, kun taas vyötärö-lantiosuhde liittyi selvästi. Niillä naisilla, joilla oli vielä kuukautiset ja joilla vyötärö-lantiosuhde kuului ylimpään 20 prosenttiin oli 4,6 -kertainen riski saada rintasyöpä verrattuna vyötäröltään hoikimpiin naisiin. Vastaavasti suurimman vyötärö-lantiosuhteen omaavilla vaihdevuodet ohittaneilla naisilla oli 2,6 -kertainen riski. Vyötärö-lantiosuhde ei kuitenkaan näyttänyt liittyvän rintasyöpäkasvaimen estrogeenistatukseen. Pysyvä laihduttaminen tehoaa omenaanVaikka omenavartalo osittain peritään ja siihen vaikuttavat sukupuolihormonit, glukoosin metabolia ja insuliinin kaltaiset kasvuhormonit, on olemassa joukko ympäristötekijöitä (tupakointi, alkoholinkäyttö, liikunta), joihin voi itse vaikuttaa. Vatsaan kertyneet rasvat ovat lisäksi aktiivisempia kuin reisiin varastoituneet, joten laihduttaminen vaikuttaa nopeammin vatsan alueella. Sen sijaan monet laihdutus-lihomiskierrokset lisäävät omenatyyppistä lihavuutta. Vyötärö-lantiosuhteen tulisi naisilla olla alle 0,8 (miehillä 0,9). Lisää: Männistö S, Pietinen P, Pyy M, Palmgren J, Eskelinen M, Uusitupa M. Body size indicators and risk of breast cancer according to menopause and estrogen-receptor status. Int J Cancer 1996;67:8-13. Satu Männistö, KTL (09) 474 4594, satu.mannisto@ktl.fi |
|
|
Aineistoa lainattaessa lähde mainittava!
|
||