Ei lepoa vaan kohtuullista toimintaa kivuliaille selille |
||
|
Äkillisen alaselkäkivun hoidon vaikuttavuutta
selvitelleen uuden tutkimustiedon pohjalta on päädytty suosittelemaan
uudenlaista tapaa hoitaa selkäpotilaita: ohjeena on vuodelevon
välttäminen ja tavanomaisten päivittäisten toimien
ylläpitäminen.
Ensimmäinen välilevytyräleikkauspotilas määrättiin 1930-luvulla tiettävästi vuoden kestoiseen vuodelepoon. 1960-luvulla välilevytyrän konservatiiviseen hoitoon kuului usean viikon vuodelepo. Kun viimeisen kolmen kymmenen vuoden aikana on kertynyt runsaasti tietoa liikkumattomuuden tuki- ja liikuntaelimille haitallisista vaikutuksista, ovat myös suositeltujen vuodelepoaikojen kestot lyhentyneet. Kuitenkin oppikirjat suosittelevat edelleen välilevytyräpotilaille vuodelepoa muutamasta päivästä pariin viikkoon, vaikkei vuodelevon vaikuttavuudesta ole käytössä ainuttakaan satunnaistettua vertailututkimusta. Pitkästä levosta liikkumiseenTavallisessa äkillisessä selkäkivussa vuodelevon vaikuttavuutta on voitu arvioida vankemman tieteellisen näytön pohjalta, kuin iskiasoireyhtymän kohdalla. Kansainväliset asiantuntijaryhmät ovat viime vuosikymmenen lopulta alkaen suositelleet äkillisessä selkäkivussa korkeintaan kahden päivän vuodelepoa. Yhdysvaltain terveydenhuollon arviointiviraston yleiskatsauksessa arvioitiin, että vuodelevon vaikuttavuudesta äkillisessä selkäkivussa ei ole olemassa tieteellistä näyttöä ja että yli neljän päivän vuodelepo todennäköisesti johtaa huonompaan toipumiseen kuin asteittainen paluu tavallisiin tehtäviin. Ensimmäisessä vuodelevon vaikuttavuutta selvitellessä systemaattisessa yleiskatsauksessa todettiin vuodelevon vaikuttavuudesta äkillisessä alaselkäkivussa tehdyn neljä satunnaistettua kontrolloitua hoitotutkimusta. Näistä kahden arvioitiin täyttävän riittävät menetelmälliset vaatimukset. Toisessa näistä tutkimuksista todettiin kahden ja seitsemän päivän vuodeleposuosituksen saaneiden eroavan toisistaan ainoastaan sairauslomien pituudessa: pidempään vuodelepoon määrätyt olivat luonnollisesti pidempään pois työstään. Toisessa tutkimuksessa yleislääkärin vastaanotolla käyneet potilaat satunnaistettiin neljään ryhmään: pelkkään neljän vuorokauden vuodelepoon tai vertailuryhmään sekä jompaankumpaan edellisistä liikehoidolla täydennettynä. Kyselyjen mukaan vuodeleporyhmän potilaat olivat olleet levossa keskimäärin kahdeksana päivänä ja vertailuryhmän potilaat viitenä päivänä. Tämäkään tutkimus ei antanut vastausta vuodelevon vaikuttavuudesta. Yleiskatsauksen tekijöiden johtopäätöksenä oli, että lyhytkestoinen vuodelepo johtaa yhtä hyvään toipumiseen ja lyhyempiin sairauslomiin kuin pitkäkestoinen. Itse vuodelevon vaikuttavuus jäi epäselväksi. Kohtuus on parastaVuonna 1995 julkaistussa suomalaistutkimuksessa selvitettiin sekä lyhytkestoisen vuodelevon että selän toistettujen taivutusharjoitusten vaikuttavuutta äkillisessä selkäkivussa. Niitä verrattiin hoitoon, jossa potilaita kehotettiin välttämään vuodelepoa ja toimimaan mahdollisimman normaalisti kivun sallimissa rajoissa. Vertailuryhmän potilaat olivat keskimäärin selkäkivun takia kaksi tuntia vuodelevossa. Kolmen ja kahdentoista viikon seurannoissa vertailuryhmän potilaat olivat toipuneet vuodelepo- ja liikeharjoitteluryhmää paremmin useilla eri tulosmittareilla arvioituna. Englantilaisessa vuodelevon vaikuttavuutta selvitelleessä tutkimuksessa on pienellä potilasaineistolla saatu samansuuntaisia tuloksia. |
Suomalaistutkimuksen osoittamien tulosten kustannushyötyä on selvitetty ns. Liukkosen-Oxenburghin mallia käyttäen. Tulosten mukaan työnantaja säästää vuodelevon välttämisen ansiosta noin 1 800 mk potilasta kohden ja Kela noin 700 mk. Valtakunnan tasolla kansantaloudellisten säästöjen arvioidaan olevan toistasataa miljoonaa markkaa. Uusi malli äkillisen selkäkivun hoitoonSyksyllä 1996 julkaistujen englantilaisten hoitosuositusten sekä suomalaisen konsensuslausuman mukaan vuodelevon välttäminen ja päivittäisten toimien jatkaminen johtavat todennäköisesti nopeimpaan toipumiseen. Voimakkaan selkäkivun vuoksi potilas voi joutua olemaan lyhyen aikaa vuoteessa, mutta vuodelepo ei ole selkäsairauden hoito. Keväällä 1997 Ruotsin terveydenhuollon arviointivirasto on uusimassa hoitosuosituksiaan, joihin on aiemmin sisältynyt lyhyt vuodelepo. Iso-Britannian kansalliset hoitosuositukset tarkistetaan seuraavan kerran huhtikuussa 1998. Lisäksi Cochrane Collaborationilla on meneillään useita selkäkivun hoidon vaikuttavuutta selvitteleviä yleiskatsauksia, joita tullaan julkaisemaan laajalevikkisissä kansainvälisissä lääketieteellisissä lehdissä. Koska pelkän tiedon jakamisen vaikutus hoitokäytäntöihin on varsin rajallinen, haetaan myös muita keinoja, joilla vallitsevia hoitokäytäntöjä voitaisiin ohjata uuden tiedon viitoittamaan suuntaan. Kirjallisuutta: Ahonen G: The Costs of occupational Accidents and Diseases in the Nordic Countries. NIVA Report 1994:3, Helsinki. Bigos S, Bowyer O, Braen G, ym.: Acute low back problems in adults. Clinical practice guideline No. 14. Agency for Health Care Policy and Research, Public Health Services, U.S. Department of Health and Human Services. December 1994 Deyo RA: New paradigm for the treatment of acute low back pain. BMJ 1996; : . Koes BW, van den Hoogen HMM: Efficacy of bed rest and orthoses of low-back pain. A review of randomized clinical trials. Eur J Phys Med Rehabil 4: 86-93, 1994 Malmivaara A, Häkkinen U, Aro T, Heinrichs M-L, Koskenniemi L, Kuosma E, Lappi S, Paloheimo P, Servo C, Vaaranen V, Hernberg S: The treatment of acute low back pain - bed rest, exercises or ordinary activity ?. N Engl J Med 332: 351-355, 1995 Selkäsairaudet konsensuskokous 14.-16.10.1996. Suomen Akatemian julkaisuja 6/96, Helsinki. Selkäsairaudet konsensuslausuma. Duodecim 112:2049-2058,1996. Waddell G, Feder G, McIntosh A, Lewis M, Hutchinson A: Low back pain evidence review. London: Royal College of General Practitioners, 1996. Wilkinson MJB: Does 48 hours bedrest influence the outcome of acute low back pain ? Brit J Gen Prac 1995;45:481-484. Antti Malmivaara, TTL (09) 47 471, amal@occuphealth.fi
|
|
|
Aineistoa lainattaessa lähde mainittava!
|
||