EuroSurveillance 2/97

EuroSurveillance 2/97

Uudessa EuroSurveillance:ssa esitetään kaksi selvitystä Q -kuume-epidemioista, joista toinen oli Saksassa (Kansanterveys 2/97), toinen Ranskassa. Ranskalainen ryväs ilmaantui keväällä 1996 pienessä Brianconin kaupungissa. Epäilyt tartunnanlähteestä kohdistuivat teurastamoon, jonka lähistöllä oli runsaasti pölyä ilmaan nostattavaa helikopteriliikennettä. Kaupungista jäljitettiin 25 tapausta. Tapaus-verrokkitutkimuksessa todettiin teurastamon lähellä liikkumisen lisänneen sairastumisriskiä. Vuodenaika oli myös tyypillinen sekä tartuttavuutta lisäävälle karitsoimiselle että lampaiden teurastukselle. Tutkijat olettavat, että lampaista peräisin oleva tartuttava materiaali levisi aerosolina ympäristöön. Tehdyn epidemiaselvityksen seurauksena teurastamoalueelle pääsyä rajoitettiin, mutta helikopterien aerosolikylvöön ei voitu vaikuttaa.

Pääkirjoituksessa luodaan yleiskatsaus Q -kuumeen esiintymiseen Euroopassa. Seurantajärjestelmät vaihtelevat, samoin ilmoitettujen tapausten määrä ja epidemioiden selvitysaste. Rypäiden aiheuttajina pidettiin eri maissa mm. lammasaltistusta tai maataloustyökoneiden aiheuttamaa aerosolikylvöä Coxiella burnetiin saastuttamilla alueilla. Epäspesifisen oirekuvan vuoksi tapauksia jäänee diagnosoimatta ja ilmoittamatta kaikkialla Euroopassa.

toisen palstan alkuun

Irlannissa kahdella alueella, jotka kattavat yhteensä noin kaksi kolmannesta Irlannin väestöstä, on seurattu rotaviruksen esiintymistä vuodesta 1992 lähtien. Kummallakin alueella ilmaantuvuus on noussut viime vuosina. Vuonna 1995 rotavirus oli yleisin ilmoitettu suolistopatogeeni, joka aiheutti Etelä-Irlannissa selvitetyistä ripulitapauksista jopa 36 prosenttia. Eräänä syynä sille, että rotavirus ohittaa mm. kampylobakteerit ja salmonellat, pidetään Irlannin suurta lasten osuutta väestöstä.

EuroSurveillance Vol 2 No 2, 1997 (helmikuu)

  • Lyytikäinen O et al.
    Outbreak of Q fever in Lohra-Rollhausen, Germany, spring 1996
  • Armengaud A et al.
    Urban outbreak of Q Fever, Briancon, France March to June 1996
  • Editorial note
    Q fever in Europe
  • Cryan B et al.
    Rotavirus in Ireland

http://www.b3e.jussieu.fr/
ceses/EuroSurv/eurosurv.html

Tuija Leino, KTL

(09) 474 4557, tuija.leino@ktl.fi

Aineistoa lainattaessa lähde mainittava!