Miehen logiikkaa vai naisen? Tupakoinnin yhteys ruokatottumuksiin vuosina 1980-95

Miehen logiikkaa vai naisen? Tupakoinnin yhteys ruokatottumuksiin vuosina 1980-95

Tupakoitsijat syövät - ainakin ulkomaisten tutkimusten mukaan - epäterveellisemmin kuin tupakoimattomat. Jos sekä ruokatottumukset että tupakointi ymmärretään elämäntyylin osiksi ja jos terveys on elämäntyylin kannalta keskeinen arvo, tupakoinnin ja epäterveellisten ruokatottumusten tuleekin olla yhteydessä toisiinsa. Jos taas terveys ei olekaan keskeinen elämäntyylin määre, ihmisten käyttäytyminen voi olla terveyden kannalta ristiriitaista: poltetaan tupakkaa mutta syödään terveellisesti.

Aikuisväestön terveyskäyttäytymiskysely on hyvä aineisto terveyden kannalta merkityksellisten elintapojen keskinäisiä yhteyksiä selvitettäessä. Tarkastelun kohteena ovat 25-64-vuotiaiden suomalaisten ruokatottumukset ja tupakointi vuosina 1980-95. Tutkimukseen osallistuneet, lähes 20 000 suomalaista on jaettu tupakoiviin, koskaan tupakoimattomiin ja tupakoinnin lopettaneisiin. Ruokatottumuksissa keskitytään kasvisten päivittäiskäyttöön ja maitorasvan välttämiseen eli rasvattoman maidon, 1-maidon ja veden käyttöön ruokajuomana. Kasvisten käyttö ja maitorasvan välttäminen eivät tietenkään kerro ruokatottumuksista koko "totuutta". Kysymykset kuvaavat lähinnä vastaajan pyrkimyksiä noudattaa suositeltavaa ruokavaliota.

Myös tupakoivat naiset syövät terveellisesti

Maitorasvaa välttävien miesten ja naisten määrä kasvoi selvästi 1980-luvulta tähän päivään tupakoinnista riippumatta, mutta tupakointiryhmien väliset erot muuttuivat eri tavoin miehillä ja naisilla.

toisen palstan alkuun

 

Tupakoivat miehet erottuivat ajan mittaan yhä selvemmin tupakoimattomista tai lopettaneista, mutta naisten tilanne oli erilainen: tupakoivien ja tupakoimattomien naisten väliset erot maitorasvan välttämisessä pysyivät koko ajan hyvin pieninä.

Kasvistenkin käytössä havaittiin muutos kohti terveellisempiä tottumuksia. Kasviksia päivittäin käyttävien osuus kasvoi, mutta muutosvauhti oli erilainen eri tupakointiryhmissä. Tupakoivien miesten kasvisten käyttö pysyi lähes vakaana, joten lopettaneiden ja tupakoimattomien ero heihin kasvoi. Tupakoivat naiset käyttäytyivät eri tavoin kuin miehet, sillä heidän kasvistenkäyttönsä lisääntyi johdonmukaisesti ja saavutti 1990-luvulla muiden naisten tason.

Tutkimuksen mukaan tupakoivat syövät hieman epäterveellisemmin kuin tupakoimattomat, mutta tupakoinnin ja ruokatottumusten yhteydet eivät ole samanalaisia miehillä ja naisilla. Tupakoivat miehet erottuvat vuonna 1995 selvemmin muista miehistä kuin 1980-luvun alussa. Tupakoivien naisten tottumukset sen sijaan ovat lähestyneet muita naisia.

Suomalaiset miehet näyttävät olevan elintavoissaan johdonmukaisia. He elävät joko terveellisesti tai epäterveellisesti, toisin sanoen tupakoimattomat miehet myös pyrkivät syömään terveellisesti. Naisten ruokatottumukset eivät riipu tupakoinnista. Naiset kenties yrittävät kompensoida epäterveellisenä pitämäänsä tupakointia syömällä kasviksia ja muuta terveellistä. Vai ajattelevatko he terveyttä vain syödessään, eivät tupakoidessaan?

Ritva Prättälä, KTL

(09) 474 4631

Mikko Laaksonen, KTL

Ossi Rahkonen, Helsingin yliopisto

Aineistoa lainattaessa lähde mainittava!