Viime vuonna todettiin HIV-tartunta 68 henkilöllä

Viime vuonna todettiin HIV-tartunta 68 henkilöllä

Vuonna 1996 HIV-tartunta todettiin 37 suomalaisella miehellä ja 11 naisella sekä 12 ulkomaalaisella miehellä ja 8 naisella. Vuoden 1996 loppuun mennessä Suomessa on todettu HIV-tartunta kaikkiaan 794 henkilöllä. Heistä tartunnan toteamishetkellä on ollut ulkomaalaisia 187, joista suuri osa on poistunut Suomesta tartunnan toteamisen jälkeen. Ulkomaalaisia AIDSiin sairastuneista on tartunnan toteamishetkellä ollut vain 10 prosenttia.

Vuonna 1995 Pohjoismaissa tehtiin HIV-testejä 100 000 asukasta kohden eniten Ruotsissa (3 410) ja Tanskassa (3 330). Norjassa luku oli 2 120 ja Suomessa 1 540. Testimäärään suhteutettuna eniten tartuntoja todettiin Tanskassa (570 testiä aikaisemmin toteamatonta tartuntaa kohden) ja vähiten Ruotsissa (1 220). Suomessa jokaista todettua tartuntaa kohden tehtiin 1 120 ja Norjassa 890 testiä.

Suomessa tehtiin vuoden 1996 aikana 85 000 HIV-vasta-ainetutkimusta. HIV-testissä käyneiden henkilöiden lukumäärä on kuitenkin tehtyjen testien määrää pienempi, sillä joukossa on henkilöitä jotka ovat käyneet testissä useita kertoja. Lisäksi SPR Veripalvelu tutkii kaikki luovutetut veriyksiköt (365 578 testiä vuonna 1996). Vuonna 1996 yhdellä verenluovuttajalla todettiin HIV-tartunta.

Kuten aiempinakin vuosina 1996 valtaosa tartunnoista todettiin julkisen terveydenhuollon toimipisteissä. Kolmasosa tartunnoista todettiin terveyskeskuksissa. Yksityisillä lääkäriasemilla, SPR:n Plus-pisteissä ja AIDS-tukikeskuksissa todettiin yhteensä 10 tartuntaa.

Miesten tartunnat

Vuoden 1996 aikana todetuista suomalaisten miesten tartunnoista 59 prosenttia (22/37) oli saatu miesten välisen seksin välityksellä. Tartunnoista 13 oli saatu Suomessa ja kuusi ulkomailla. Yhden homoseksissä tartunnan saaneen miehen tartuntamaata ei ole ilmoitettu.

Suomalaismiehistä yhdeksän oli saanut tartunnan miehen ja naisen välisessä seksissä. Tartunnoista viisi oli saatu Suomessa ja kaksi ulkomailla. Viiden heteroseksissä tartunnan saaneen miehen tartuntamaata ei ole ilmoitettu.

Kuuden suomalaisen miehen kohdalla tartuntatavan selvittely on vielä kesken tai sitä ei ole ilmoitettu tartuntatautirekisteriin.

Vuoden 1996 aikana todetut ulkomaalaisten miesten tartunnat oli saatu pääasiassa heteroseksissä (8/12). Tartunnoista yksi oli saatu piikkihuumeiden välityksellä. Kolmen ulkomaalaisen miehen tartuntatapaa ei ole ilmoitettu.

toisen palstan alkuun

Naisilla todetut tartunnat lisääntyneet

Vuonna 1996 HIV-tartunnoista 28 prosenttia (19/68) todettiin naisilla. Kaikki olivat saaneet tartunnan heteroseksissä. Naisista 11 oli suomalaisia. Kuuden tartuntamaaksi ilmoitettiin Suomi ja kahdella Thaimaa. Yksittäisiä tartuntoja oli saatu Ruotsissa, Filippiineillä ja Italiassa.

Naisilla todettujen HIV-tartuntojen määrä on 1990-luvulla kasvanut. Viime aikoina HIV-tartunta on todettu kuukausittain keskimäärin kahdella naisella. Ulkomaalaisten naisten osuus on pysynyt vuodesta toiseen lähes samana.

Kansanterveyslaitoksen HIV-laboratorio on viime vuosina tutkinut kaikkien raskaana olevien sokkoverinäytteistä HIV-vasta-aineet. Näytteitä tutkittiin vuonna 1996 yhteensä 62 545. Tutkimuksessa todettiin viidellä raskaana olevalla naisella HIV-tartunta.

Piikkihuumetartuntoja todettu vähän

Vuoden 1980 jälkeen on Suomessa todettu ainoastaan 27 piikkihuumeiden käytön välityksellä saatua HIV-tartuntaa. Tartunnoista 17 on todettu suomalaisilla (10 miestä ja 7 naista) ja kymmenen ulkomaalaisilla (9 miestä ja 1 nainen). Kuitenkin Suomessa on todettu vuosittain lähes 1 500 pääasiassa piikkihuumeiden välityksellä leviävää C-hepatiittitartuntaa. C-hepatiittitartunnat osoittavat myös narkomaanien keskuudessa HI-viruksen mahdollisten tartuntareittien olemassaolon.

AIDSiin sairastuneiden määrä puolittui

Vuonna 1996 AIDSiin sairastui Suomessa 21 henkilöä, joista kaksi oli naisia. Kolmentoista (62 %) sairastuneen tartunta oli todettu 1990-luvulla (mediaani 1995) ja 11:n tartunta oli todettu 1980-luvulla (mediaani 1988). Viime vuosina todetuista HIV-tartunnan saaneista suomalaisista peräti 20 prosenttia on sairastunut AIDS-tautiin alle vuoden kuluessa tartunnan toteamisesta. Syy tähän on tartunnan toteamisen viivästyminen.

Suomessa todetuista 189 ulkomaalaisesta HIV-tartunnan saaneesta vain 13 prosentin on ilmoitettu siirtyneen AIDS-vaiheeseen. Kuolleista alle viisi prosenttia on ulkomaalaisia. Suuri osa HIV-tartunnan saaneista ulkomaalaisista onkin ollut Suomessa vain vierailulla tai poistunut maasta HIV-tartunnan toteamisen jälkeen.

Pekka Holmström, KTL

(09) 474 4673, pekka.holmstrom@ktl.fi

 

Aineistoa lainattaessa lähde mainittava!