Ehrlichiaa Helsingin virkistysalueiden puutiaispunkeissa |
||
|
Ihmisen granulossyyttiehrlichioosi (HGE) kuvattiin
muutama vuosi sitten Amerikassa (Kansanterveys 6/1996:11-12). Tautia
tai sen aiheuttajan esiintymistä punkeissa ei ole vielä muualta
maailmasta raportoitu. HGE on ekologialtaan hyvin borrelioosin kaltainen.
PCR-tekniikka on tehnyt mahdolliseksi ehrlichian DNA:n osoittamisen
sekä punkeissa että kliinisissä näytteissä.
Helsingin tärkeimpien virkistysalueiden (Seurasaari, Meilahti, Lauttasaari, Lehtisaari, Pihlajasaari) maastosta kerättiin kesällä 1996 runsaat 700 punkkia, joista kolmasosa kantoi borreliaa. HGE:lle spesifillä PCR-tekniikalla ja hybridisaatiovarmennuksella on tähän mennessä tutkittu 279 punkkia, joista positiivisia on löytynyt 12 (4,3%). HGE-positiivisia punkkeja löytyi suunnilleen yhtä paljon kaikilta tutkituilta alueilta. Sen sijaan Viron rannikon edustalla sijaitsevalta Vormsin saarelta ei 58:sta tutkitusta löytynyt yhtään positiivista punkkia, vaikka borreliakantajuus on siellä jopa yleisempää kuin Helsingissä. |
HGE aiheuttaa kuukauden kuluessa punkinpuremasta
kuumeen, granulo- ja trombosytopeniaa sekä usein maksaentsyymien
kohoamista. Koska ehrlichiaa esiintyy suomalaisissa punkeissa, on erittäin
todennäköistä, että meillä on sen aiheuttamaa
tautiakin. Diagnoosi voidaan varmistaa PCR-tekniikalla ja viljelyllä
kokoverinäytteestä. Jos epäilee potilaansa sairastavan
HGE:tä, allekirjoittaneilta saa tarkempia tietoja näytteenotosta
ja -lähettämisestä. Matti Viljanen, KTL Petri Aaltonen, Hanna Soini, KTL Juha Junttila, Maa- ja metsätalousministeriön eläinlääkintäosasto Miikka Peltomaa, HYKS |
|
|
Aineistoa lainattaessa lähde mainittava!
|
||